Silverstone

r. Silverstone "Sture"

Oli vaikea sanoa, kumpi mulkoili kumpaa pahemmin: vaalea tyttö hevostaan vai vaalea hevonen omistajaansa. Takana oli jälleen kerran yksi ihan ok koulutreeni, jonka päätteeksi vaaleaveriköt löntystelivät perätysten pitkin tilavaa maneesia. Kyyneleet polttelivat Astlyrin silmien takana, eikä se jäänyt katsomon laidalla nojailevalta kolmannelta korkealta ja vaalealta huomaamatta.


”Ihan hyvinhän se kulki”, Madde totesi kannustavasti. ”Kato vaikka ite niiltä videoilta.”

Astlyr mulkaisi ystäväänsä vielä pahemmin kuin maailman tylsintä ruunanrupsukkaansa. ”Kyllä sä tiedät, ettei ihan hyvä riitä mihinkään.”

”Riittää se alkuun. Teillä on oikeesti tosi vähän yhteistä treeniä takana. Ja hei, jos sä olisit ite saanut valita, sä oisit ehkä löytänyt jonkun, joka sopii suoraan sun käteen, mutta nyt sulla on mahdollisuus opetella myös toisenlaiseen tyyliin.”

”Jos mä osaisin edes jonkun tyylin, niin siitä vois olla jotain hyötyäkin”, Astlyr tiuskaisi ja pidensi sitten askeltaan päästen nopeasti tavallisen puheäänen kuuloetäisyyden ulkopuolelle. Perässä kulkeva ruuna mulkaisi tyttöä joutuessaan taas liikuttamaan jalkojaan nopeammin ja huiskaisi hännällään kuin ilmoittaakseen, että tämän päivän reippaat askeleet oli jo otettu, nyt ruokaa ja lepoa, kiitos.



Madde oli olevinaan avuksi harjaamalla pintelipatjoja, vaikkei niissä juuri muutamaa tummanharmaata karvaa lukuun ottamatta mitään harjattavaa ollut. Astlyr tuntui jo unohtaneen vitutuksensa hinkatessaan kylmälinimentin jämiä sormiensa välistä alas viemäriin ja alkoi sitten rullata pinteleitään siisteille, tasaisille kerille. Kukaan ei voinut väittää, etteikö tyttö olisi hoitanut niin hevostaan kuin varusteitaankin hyvin, vaikka jaksoikin muuten olla laiminlyövä ja vittumainen monella eri saralla.

”Ilmottauduin muuten niihin seurakisoihin”, Madde totesi sitten istuessaan jakkaralla satulahuoneessa kaksihaaraisia nyppien.

”Ai”, Astlyr tokaisi ja dippasi pesusienensä taas ämpäriin. ”Lidialla?”

”Itse asiassa Tegurilla”, Madde vastasi hieman jännittyneen oloisena. Ei Astalla ollut koskaan varsinaisesti ollut mitään etuoikeutta Teguriin, ja vielä vähemmän oli nyt, kun tytöllä oli ihan oma yksityinen kilpahevonen. Se ei poistanut Madden jännitystä siitä, että Asta suuttuisi, kun Madde oli lennosta vaihtanut hänen entiseen kilparatsuunsa.

”Okei”, Astlyr vastasi vain yhtä välinpitämättömästi kuin Tonelle, kun kiharapää kertoi panneensa Bergin poikaa.

”Meinaaksä mennä?” Madde kysyi sitten edelleen vähän hermostuneena.

”Totta kai”, Asta hymähti. ”Alotetaan helposta, niin aattelin ilmottautua A:han ja vaativaan.”


Madde yllättyi, mutta yritti peitellä sitä parhaansa mukaan. Vielä hetki sitten Asta oli ollut sitä mieltä, ettei ikinä starttaisi Sturen kanssa, tai jos starttaisi, niin korkeintaan helpon C:n jossain kilpailuharjoituksessa. Mutta Madde ei tavalliseen tapaansa sanonut mitään.

Astlyr istui pelkääjän paikalla ja pyöritteli sinivalkoista ruusuketta käsissään. Autoa ajava Janni oli lätkäissyt oman samanlaisensa tuulilasin alareunaan kojelaudan päälle, ja Jassun valkoinen rusetti oli rekassa samalla paikalla. Ruusukkeen, tai ehkä ennemminkin sen symboloiman voiton olisi pitänyt varmaan tuntua hyvältä. Astan ja Sturen ensimmäinen yhteinen rusetti ensimmäisistä ulkomaan kisoista, mutta Jannin suusta pulppuava analyysi viikonlopun suorituksista tuntui latistavan tunnelmaa entisestään, vaikka joukossa olikin myös kehuja. Astan sunnuntain radat olivat Jannin mukaan tasaisia ja kun he saisivat vähän ratoja alle, prosentit varmasti olisivat aivan riittäviä sijoille. Aivan riittäviä sijoille. Ehkä sijoille, mutta ei Astalle. Asta halusi voittaa, eikä mikään muu riittänyt. Toiseksi sijoittunut oli ensimmäinen häviäjä.


Takapenkillä torkkuva Madde ei todennäköisesti hänkään ollut kovin tyytyväinen itseensä. Helppo B ei ollut Maddelle eikä varsinkaan Tegurille mikään haaste, mutta prosentit olivat silti jääneet kuuteenkymmeneen ja kauas kärkikamppailusta. Sekään ei varmaan olisi ollut niin paha, mutta sitten Janni oli vielä mennyt ja voittanut vaativan A:n samalla hevosella. Mutta ei Madde tietenkään näyttänyt harmitustaan, ei koskaan. Onnitellut Jannia ja auttanut kietomaan valkoisia pinteleitä ruunikon jalkoihin palkintojenjakoa varten.


”Me ei muuten olla taidettu puhua vielä mitään sun syksyn suunnitelmista?” Janni kysyi sitten ja työnsi aurinkolaseja syvemmälle päähänsä. ”Etkös sä valmistu kans nyt keväällä?”

”Se olis tarkotus”, Astlyr vastasi. ”Mutta en mä tiedä yhtään, että mitä syksyllä.”

”Jos opiskelemaan meinaat, niin Tromssassakin on tosi hyvät treenimahdollisuudet, esimerkiksi Miriam valmentaa sielläkin”, Janni alkoi höpöttää. ”Vaikka enhän mä tietenkään tiedä aiotko sä opiskelemaan ja vaikka aikoisit niin onko Tromssassa sitä alaa mitä sä haluat.”

”Joo, en osaa oikeen sanoa vielä mitään”, Asta vastasi mietteliäänä. Mutta kyllä hän olisi osannut, osannut sanoa, ettei halua opiskelemaan. Asta halusi treenata, kilpailla, voittaa. Nousta huipulle. Pitäisi lähteä vähintään Osloon, mieluiten Keski-Eurooppaan. Mikään ei ollut vielä varmaa.

”No mutta, puhutaan siitä sitten lisää kun tiedät. Mutta Tromssa ja Oslo on ainakin hyviä vaihtoehtoja, ja toki Lofooteillakin on jotain, jos haluat jäädä Svolkkuun. Mutta ens viikosta voitais puhua.”

”Joo.”

”Pari päivää varmaan kannattaa vaan palautella, joko kokonaan vapaana tarhailua vaan tai sitten jotain maastolenkkejä, mutta torstaina viimestään voisit mennä oikeesti selkään ja perjantaina voitais ottaa sitten joku estetreeni. Sit lauantaina semmonen valmistelu ja sunnuntaina sitten kisat, vaikka ihan kavalettejahan ne on eiliseen verrattuna”, Janni höpötti edelleen ja Astlyr kuunteli puolella korvalla. Seuraavan sunnuntain seurakisat eivät olleet päässeet edes top kymmeneen Astlyrin huolenaiheista. Sonia ja Theo pitäisi voittaa, mutta muulla ei ollut väliä. Viime viikonloppuna Asta oli mennyt jo häviämään Ellalle, eikä mikään voisi tuntua enää pahemmalta.


Asta oli onnellinen, ettei Ella ollut tullut Suomen reissulle mukaan tällä kertaa. Varmaan istunut nenä kirjassa koko viikonlopun. Tai ehkä pannut Adrianin kanssa, taas. Ellan korkattu neitsyys oli ollut mökkibileiden isoin puheenaihe, vaikkei sitä pikkuprinsessaa ollut kukaan edes kutsunut viemään huomiota Astlyristä pois. Silti se oli sinne änkeytynyt, tiedä kenen kutsumana. Varmaan Bergin, tai Adrianin, joka ehkä oli jo aiemmin tiennyt saavansa siltä. Oli miten oli, pihtari-Ella oli mennyttä. Ja se oli kivunnut jopa Skeienin homouden ohi juoruasteikolla. Eikä Astlyriä ollut muistanut enää kukaan. Yksittäinen luokkavoitto ei tilannetta korjaisi. Ehkä sitten, kun Asta olisi maailmanrankingin kärjessä kenttäratsastuksessa, hänet muistettaisiin. Sitä ennen ei auttanut kuin taistella tiensä huipulle.