2020/08/29 - 2 - Lauantai-iltapäivä, esteluokat

Onnuin levottomana pienen hotellihuoneemme oven ja ikkunan väliä iltapäivän esteluokkien alkamista odotellessamme. Kisoissa oli meneillään muutaman tunnin tauko aamupäivän koululuokkien ja iltapäivän esteluokkien välillä ja olimme tulleet hotellille kuluttamaan aikaa. Yleensä rautaisen kovat kisahermoni olivat tänään turhan kovalla koetuksella Theon aamupäivällä järjestämän show:n vuoksi. Oli vaikea yrittää rentoutua, kun Seppeleessä mua voisi olla odottamassa ihan millainen hevonen tahansa.

"Lopeta nyt se ramppaaminen ja tuu tänne", Janni hymähti ja taputti sänkyä vieressään. "Ei se Theo murehtimalla muutu miksikään. Ja tuo tallottu varvaskaan tuskin tykkää turhasta kävelemisestä…"
"No ei", huokaisin ja lysähdin sängylle napaten naisen syleilyyni. "Vaikeeta vaan olla miettimättä mistä ihmeestä tämänpäiväinen outo käytös johtui. Ei Theo yleensä semmoinen ole varsinkaan maasta käsitellessä."
"Mutta jäihän se jo paljon rauhallisempana sinne jabaan", nainen puhui rauhoittavasti.
Pohdin naisen sanoja ja yritin vakuuttua niistä, mutta se oli mahdotonta. "Mun on pakko päästä näkemään Theo just nyt. Aamupäivällä se hevonen ei ollut Theo vaan joku ihan muu."
"Että sä voitkin olla suloinen hermostuneena… Mutta kyllä mä ymmärrän, olisin vähintään yhtä hermoheikko jos Robinin käyttäytyis kummasti. Lähtään tallille tsekkaamaan se Theo."

Mun mielenrauhan suureksi helpotukseksi tallilla vastassa oli rauhassa heiniä rouskuttava hevonen. Iskin huojentuneena Theolle suojat jalkoihin sekä suitset kisanumeroineen päähän, napsautin deltan ja liinan kiinni kuolaimiin ja lähdimme läsipäisen ruunan kanssa lyhyelle kävelylle Seppeleen lähimaastoihin. Pieni pään nollaus tekisi varmasti hyvää sekä hevoselle, että ratsastajalle, vaikka kipeän varpaan kannalta se ei kovin järkevää ollutkaan. Janni lähti myös mukaan käppäilemään, sillä mitäpä muutakaan tekemistä naisella olisi, kun ensimmäisenkin esteluokan alkamiseen oli vielä runsaasti aikaa.


"Sieltähän se tuutte! Me ehdittiin jo ihmetellä, minne Theo on kadonnut. Sehän näyttää nyt olevan ihan eri hevonen kuin aamupäivällä", Jassu pisti merkille ruunan rauhallisen olemuksen palatessamme jaboille.
"Onneksi. Oisitpa vaan nähny tuon hulluna ontumassa ympäri hotellihuonetta", Janni naurahti iloisesti ja sai siitä hyvästä tökkäyksen kylkeensä.
"Ontumassa? Mikäs sun jalkaa vaivaa?" Jassu hymähti hajamielisesti samalla kun kieputti Hillan blondeja hiuksia nutturalle. Tytön luokan alku lähestyi koko ajan kovaa kyytiä ja hän näytti varsin kalpealta odotellessaan nutturan valmistumista.
"Theo tallasi sen aamupäivällä siinä levottomassa mielentilassa, mutta se on pikkujuttu vain", mutisin hammasta purren.
"Pikkujuttu? Kai se melko kipeä on, jos et voi edes kävellä normaalisti", Hilla puuttui keskusteluun. "Sä voit kuitenkin ratsastaa?"
"Buranan voimalla mennään", irvistin. Olihan varvas pirun kipeä, mutta en todellakaan ollut peruuttamassa starttejamme. "Mä voin muuten auttaa sua ja Amiraa verkkaamaan, mulla on vielä hyvin aikaa ennen omaa luokkaa ja sitä paitsi Janni saa Theon kyllä laitettua kuntoon tarpeen vaatiessa?"
"Se sopii paremmin kuin hyvin", Hilla hymyili helpottuneen oloisena. Feitli on kohta valmis verkkaan, siltä puuttuu enää suitset ja satula.”
Pian löysinkin jo itseni maneesin keskeltä ohjeita huutamasta ja esteiden korkeutta säätelemästä.


Theo näytti komealta täydessä kisavarustuksessaan. Tallin tytöt olivat Jannin ohjeistaessa laittaneet ruunan ihan viimeisen päälle sillä aikaa, kun olin pienempien luokkien jälkeen ollut kentän reunalla katsomassa muutamat ensimmäiset metrikympin startit ennen oman ratsuni selkään kiipeämistä. Theon kaviotkin oli öljytty ja ne säihkyivät kilpaa alkusyksyn auringonpaisteen kanssa. Kiipesin mustan ruunan selkään jabojen edustalla ja tällä kertaa en saanut reaktioksi kipakkaa potkua. Silitin hevoseni kaulaa ja pienellä pohkeiden painalluksella kehoitin sen siirtymään kävelemään kohti treeniaukiota sileän verryttelyä varten.

Treeniaukiolla suoritetun sileänverryttelyn jälkeiset verkkahypyt maneesissa menivät ihan okei. Theo kyllä hyppäsi kaiken mitä sen eteen ilmestyi, mutta viimeinen terävyys sen hypyistä puuttui ja laukka oli väsynyttä. Aamupäivän pelleilyllä oli epäilemättäkin oma osuutensa asiaan. Jätin verrytteyn suhteellisen lyhyeksi yrittäen säästää ruunan energiaa radalle ja muutaman hyvän verryttelyhypyn jälkeen siirryin maneesin ulkopuolelle kävelemään loppuajaksi ennen omaa starttiani.

Ravasin kentän aidoista sisään, nostin raippakäteni kypärän lippaan ja nyökkäsin tuomarinkoppia kohti tuomareita tervehtiäkseni. Kiertelin kenttää näyttäen Theolle kaikki epäilyttävän näköiset esteet, ennenkuin pilli soi lähtömerkiksi. Painoin pohkeeni ruunan kylkeen, nostin oikean laukan ja laukkasin lähtölinjan läpi kohti ensimmäistä estettä. Lähtölippu heilahti ruunan kavioiden irrotessa maan pinnasta, sen ponnistaessa radan ensimmäiseen hyppyynsä.


Meillä ei ollut asiaa uusintaan. Se hemmetin viimeinen este ei ylittynyt puhtaasti, vaikka kuinka rukoilin ja toivoin. Theon takakavio kopsautti valkoisen pystyn ylimmän puomin alas ruunan laskeutuessa alas esteeltä. Musta läsipää antoi radalla kaikkensa, mutta sen voimat eivät vain enää riittäneet aamupäivän ylimääräisen sekoilun viedessä energiaa. Laukkasin maalilinjan läpi ja siirsin ravin kautta hevosen käyntiin, antaen sen hengittää ja levähtää.  Silitin ruunan sileää karvaa ja ojensin sille sokeripalan taskustani käveltyäni ulos radalta. Se oli mun paras ystävä ja kilpakumppani, se ansaitsi vain parasta kohtelua oli tulos mikä hyvänsä. Vaikka harmittihan se puomi ihan vietävästi. Se maksoi meille sijoituksen, sillä rata oli muuten ollut suhteellisen nopea vaikka Theo olikin väsynyt.

Onneksi huomenna vielä mahdollisuus yrittää uudestaan ja korjata tämän päivän virheet.