Kellonaika on nyt To 28 Maalis 2024, 21:20

1 osuma on löytynyt haulle 11

Blondin päiväkirja

Serkukset | 20.6.2020 | #11



Olin jo kauan sitten päättänyt, että Sommersolvervin koulukilpailut olisivat mun ja Blondin viimeiset yhteiset kilpailut. Taidoistaan huolimatta Blondi oli pikkuponi, jolla olisi tulevaisuudessa paljon enemmän annettavaa jollekin taitavalle lapsiratsastajalle kuin mulle, sillä mäkin halusin kehittyä. Mun piti saada vakiinnutettua oma taso helppoon A:han, jotta voisin joskus edetä vaativaan, ja tiesin, että Blondin kanssa se ei onnistuisi. Sen kokoamiskyky oli pieneksi poniksi hyvä, ja liikkeet lennokkaat, mutta silti se jäi kaikille avoimissa luokissa aina reilusti isompien hevosten taakse, ja kirjaimellisesti jalkoihin. Ei meillä poniluokkiinkaan enää mitään asiaa ollut, sillä mä olin liian vanha.

Helpossa B:ssä Blondi oli vielä oikein mukiinmenevä kilpailukaveri, ja ratsastajistakin osa oli vielä selvästi epävarmempia. Sain verryteltyä ponin tosi hyvin, ja rata itsessään sujui jo mukavalla rutiinilla. Pari tahtirikkoa laski meidän prosentteja hieman, ja kärkipäässä taso oli kaikesta huolimatta melko kova, joten sijoituttiin neljänsiksi. Olin hieman pettynyt, mutta ainakaan ei tarvinnut lähteä viimeisistä kilpailuista ilman ruusuketta.

“Hei”, kuulin tutun äänen, kun me oltiin poistumassa palkintojenjaosta. Säpsähdin vilkaisten nopeasti sivulleni, jossa kentän aitaan nojaili vielä muakin lyhyempi, vaalea pisamanaama. Se hymyili pää kallellaan, ja viittoi mua luokseen. Sillä oli mukanaan joku tumma mies, joka näytti siltä, että olisi ollut mieluummin missä tahansa muualla.

“Inkeri”, totesin yllättyneenä. “What are you doing here?”

En osannut odottaa serkun ilmestymistä kilpailuihin Norjaan asti, sillä mun käsittääkseni se ei ollut kovin tavoitteellinen ratsastaja. Vielä vähemmän osasin odottaa sen puhuvan mulle yhtään mitään, sillä mulla oli aina ollut tunne, että Inkeri ei pitänyt musta. Tunne oli voimistunut entisestään, kun se vähän vastahakoisesti joutui myymään poninsa mulle. Kun Inkerin kohdalla puhuttiin pienestä vastahakoisuudesta, se yleensä tarkoitti loppuelämän kestävää vihanpitoa.

“Competing”, tyttö virnisti rapsuttaen Blondia harjan alta, ja kääntyi sitten sen tumman miehen puoleen. “Manny, this is Ella, the cousin I told you about.”

“Oh”, äännähdin, ja nyökkäsin nopeasti miehelle, joka sitten tuijotteli taas mieluummin kentälle päin. “Are you two, like, together?”

Inkeri nauroi hersyvästi. “Did you hear that?” se pukkasi miestä kylkeen leikillään saamatta reaktiota, ja ravisti sitten nopeasti päätään. “No, he’s my groom.”

Nyökkäsin ymmärryksen merkiksi. Mua mietitytti edelleen, miksi Inkeri halusi jutella mulle. Se oli liian ystävällinen ollakseen Inkeri, joka jokaisissa sukujuhlissakin oli lähinnä keskittynyt mulkoilemaan mua pöydän päästä ja tekemään kaikkensa osoittaakseen, kuinka vähän mä sille merkitsin.

“So, do you have a horse? Of your own?” tiedustelin, sillä mua kiinnosti, minkälaisella ponilla toinen kilpaili nykyään. Ainakaan koululuokissa se ei ollut, sillä olin syynännyt osallistujalistat tuttujen nimien varalta kuuteen kertaan läpi. Eikä siellä ollut kuin Shelyesläiset ja Brynhildin Viivi.

“I do, but she’s a youngster”, Inkeri selitti. “I left her home and came here with Salma’s horse. You know Salma Stjärndahl, right? The showjumper with that grey pony, Bonnie?”

Nyökkäsin. Tokihan mä Salman tiesin. Kaikki hevosurheilua vähänkään seuranneet tiesivät, vaikka mäkin seurasin lähinnä kouluratsastusta. Salma oli taitava, ja kilpaillut Bonniella menestyksekkäästi ympäri maailmaa jo pitkään.

“This is our second competition together so wish us luck”, Inkeri höpötteli, ja yritti selvästi vaikuttaa kovin vaatimattomalta kilpaillessaan toiset kilpailunsa kyseisen hevosen kanssa Norjassa kansainvälisesti. Niin inkerimäistä, että mä en voinut kuin hymähtää vastaukseksi. Tyttö puheli Blondille jotain suomeksi -- todennäköisesti käski sen heittää mut selästään seuraavassa luokassa tai jotain vastaavaa, todella kypsää, aikuista, ja no, inkerimäistä. Lopulta Inkeri nosti katseensa taas muhun, ja laittoi kätensä silmiensä yläpuolelle aurinkosuojaksi.

“You have done well with this one”, se kehaisi nyökäten kohti Blondia, ja mä mietin kahdesti, oliko se edes tarkoitettu kehuksi sen tullessa Inkerin suusta. Todennäköisesti se tarkoitti, että meillä oli mennyt ihan hyvin, mutta tietäisinpä, miten mahtavasti Blondi olisi kulkenut Inkerin kansssa.

“Thanks”, vastasin silti, ja vilkaisin sen jälkeen nopeasti kelloa. “Well, I guess we have to go now. The class is starting soon.”

Inkeri nyökkäsi ymmärtäväisenä, ja näytti peukaloa.

“Good luck!”

Toivoin, ettei Inkerin onnentoivotuksella ollut käänteistä vaikutusta. Lyhyen keskustelun aikana se oli saanut mun ajatukset sekaisin ja pään niin pyörälle, etten pian enää muistaisi edes tuomarintornin sijaintia.
kirjoittaja Ella-Amalie
lähetetty Ti 23 Kesä 2020, 13:09
 
Etsi: Vanhat päiväkirjat
Aihe: Blondin päiväkirja
Vastaukset: 13
Luettu: 1571

Takaisin alkuun

Siirry: