Raffen päiväkirja

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Raffen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Viivi lähetetty La 01 Maalis 2014, 23:09

Rafaleer
"Raffe"

eestinhevosruuna
hoitajana Elsa
omille sivuille

Viivi
Jumala

Viestien lukumäärä : 44
Ikä : 20
Join date : 01.03.2014

Näytä käyttäjän tiedot http://hiirenkolo.net/brynhild

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Raffen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Elsa lähetetty Ke 04 Kesä 2014, 21:41

Tuttavuuksia - nro:1

Tiedäthän sen tunteen, kun sisällä kihelmöi kesä; kaikki se halu päästä tekemään ja kokemaan jotain uutta? Se tunne vei mut mukanaan, kun nojasin rapistunutta maalipintaa vasten kotitaloni sisäpihalla ja heittelin talvelta jääneitä hiekoituskiviä muutaman metrin päässä olevaan roskakoriin. Aurinko paahtoi paljaita nilkkojani ja lämmin etelätuuli puhalsi sivusta sotkien hiukset vasten kasvoja. Tavallisesti hermoni olisivat palaneet alta aikayksikön ja olisin vaihtanut paikkaani edullisempaan, mutta tänään ei ollutkaan ihan tavallinen päivä. Tänään oloni oli tavallista tyynempi ja virkeämpi ja mielessäni pyöri toinen toistaan villimpi idea vailla toteutustaan. Ehkä ottaisin junan täysin vieraaseen kaupunkiin, jossa voisin kierrellä päivän ja yöpyä teltassa? Kenties etsisin kylältä käsiini surffilettisen jätkän ja vaatisin silmät räpsyen tätä opettamaan mulle parkouria? Tai keräisin porukan kasaan ja nostaisimme pystyyn villin katuvesisodan? Kuten yleensä, mun ajatukseni jäivät taasen vain ajatuksiksi. Ehkä joku vähemmän extempore-toiminta soveltuisi paremmin tähän päivään ja tähän hetkeen. Selatessani aikansa elänyttä kännykkääni törmäsin jälleen sähköpostiin, jonka olin eilen saanut. Hymy nousi huulilleni, kun mieleeni tuli kuva voikosta ruunasta, joka tallilla odotti ensivierailuani. 

Tarkoitukseni oli viileän coolisti mennä Raffea moikkaamaan vasta loppuviikosta, jotten vaikuttaisi liian innokkaalta. Kuinka itselleni tätä yritin järjellä selittää, oli se, että monet samaan aikaan valitut hoitajathan rynnistäisivät samana päivänä tallille aiheuttamaan kaaosta, minkä takia olisi parempi hieman viivästyttää omaa visiittiä. Siinä sitä kuitenkin oltiin arkitamineet yllä polkemassa tallille uutuutta hehkuvalla urheilupyörällä - kuinka epäsopusuhtaiselta meno saattoikaan näyttää. Matka taittui kuin siivillä kiitos ihanan kesäisen kelin ja nappikuulokkeista kantautuvan The Lumineersin ja saattoipa alamäkivoittoisella reittivalinnallakin olla osuutta asiaan. 

Kun jylhien kuusten takaa alkoi pilkistää tallirakennuksen nurkkaa ja sen edustaa peittävää parkkipaikkaa, into sisälläni kasvoi entisestään. Lähes heitin pyöräni parkkipaikan reunalle kellalleen ja tanssahtelin - kirjaimellisesti - sen läpi tallipihaan. Ensimmäinen vastaantulija, suuriin ikäluokkiin lukeutuva mies, kantoi mukanaan työkalupakkia ja haalareiden paljastamat käsivarret olivat kokeneet ilmeisesti paljon; arpia olin näkevinäni tuon tuostakin ja verisuonet pullistelivat pinnassa. Mies hymähti mut nähdessään, minkä seurauksena lakkasin oitis tanssimasta. Hymyilin kauniimmin kuin koskaan ja tervehdin häntä ystävällisesti.

"Kevättä rinnassa kenties?" Bertiksi esittäytynyt mies lohkaisi. "Kun itse olin sinun iässäsi, tanssitettiin tyttöjä lavalla illat pitkät.." 
"..eikä pyöritty tallilla lantaa lappaamassa", jatkoi paikalle osunut oranssipäinen tyttö, joka heilautti kättä suuntaani. "Oon Viivi, ja sä oot..?"
"Elsa", vastasin kuin ohimennen. "Ja ei, kesää mulla on rinnassa ja unelmien prinssi odottaa tuolla tallissa."
"Jaa, että Svansenin nuorempaan sukupolveen olet silmäsi iskenyt", kohautti vanha mies olkiaan ja jatkoi matkaansa kohti valkeaa päärakennusta.
Vilkaisin Viiviin hieman hämilläni, mutta tämä tuntui saavan sitä enemmän iloa Bertin murjaisusta, mitä vähemmän mä siitä olin perillä. 
"Sun nimesihän siinä Jassun uusien hoitajien listassa oli, mutten kuollaksenikaan nyt muista kenen puunaaja susta tulikaan..", Viivi kurtisti kulmiaan kysyvästi. 
"Raffen", hymyilin autuaasti.
"No näinpä", tyttökin hymyili kohteliaan pidättyväisesti. "Pojan riimunnaru löytyy tallista karsinan edestä ja ruuna itse tuolta tarhasta. Portaiden viereinen karsina."

Kiitin informaatiosta ja painelin jännittynein ja odottavin mielin tallin uumeniin. Ensisilmäykseltä tallissa ei näyttänyt olevan ketään, mutta ääniä kyllä kuului. Katseeni harhaili hieman epäilevästi ympäriinsä ja saavuttikin pian pitkän käytävän viimeisestä karsinasta vuoniksen kanssa puuhastelevan tytön.
"Hei sori, sä varmaan tiedät vähän paremmin kuin mä", herätin tytön huomion. "Onhan tää karsina Raffen?"
"Jassoo, uusia hoitajia taas. Tervetuloa Shelyesiin! Mä oon Catu", sain vastaukseksi. "Ja joo tosiaan on se."
Esittäydyin vastavuoroisesti ja käännyin riimunnarun napattuani kannoillani lähteäkseni ulos. Vilkaisin tallin nurkalta tarhoja etsien ja nähdessäni ruskein aidoin rajatut viheriöt, tihensin askelteni tahtia: Hetki enää ja pääsisin sujauttamaan sormeni Raffen karhean harjan sekaan. Yllätyksekseni en ollut ainoa näissä aikeissa, vaan itseäni hieman lyhyempi blondi seisoi selkä muhun päin ja roikotti vierellään kokispulloa.
"Ai hei!" Aloitin tehdäkseni tuttavuutta.
"No morjens", tyttö kääntyi ja hymyili. "Uusia hoitajia säkin?"
"Joo oon", naurahdin ja osoitin Raffea tarhassa. "Meitä kuulemma tuntuu riittävän."
"Juu siltä on tänään vähän näyttänyt", Emmaksi esittäytynyt väripalettikin nauroi. "Mä tosin oon hoitanut jo Ruskaa ennen Lokaa."

Sen enemmittä jorinoitta hain nätisti antautuvan ruunan tarhasta ja talutin tuon omaan karsinaansa saakka. En ollut rapsutuksia pidemmälle ehtinyt, kun karsinan ovella jo seisoi nainen harjaboksi käsissään.
"Hei!" Hän tervehti enemmän kuin asiallisesti. "Meen Raffella tänään tunnilla, itseasiassa puolen tunnin päästä."
"Ai joo hei sori, en mä yhtään tajunnu, kun tänne tulin", rikoin asiallisen linjan. "Oon siis tän ruunan uus hoitaja ja enemmän kuin innoissani."
Astuin ulos karsinasta tehdäkseni tilaa naiselle. 
"Sano vaan, jos tarviit apua", hymyilin lempeästi.
Naisen silmistä näki tuon miettivän kahdesti antaisiko mun hoitaa ponin innostukseni takia vai hoitaako homma itse pois alta. Tottakai hän itse osasi poninsa laittaa kuntoon, HeB-A tunnillekin kun oli menossa.
"Kiitos, mut enköhän mä pärjää. En ole ensimmäistä kertaa tällä pojalla menossa", kuului Raffen voikon kaulan takaa pölyn leijaillessa ilmassa.
"Ai, no sehän on kiva. Mitä oot tykännyt?" Utelin hieman. "Raffesta ratsastettavana siis."
"Ihanan tasainen askel ainakin löytyy, tosi helppo mukautua sen liikkeisiin", sain hymyn nyt lautasten takaa. "Näin koulutunnilla on tosin kyllä haastavaa saada Raffesta paljoakaan irti."
Hymähdin rennosti. Samaa mä olin kuullut Jassultakin Raffesta jutellessamme. Loin viimeisen hymyn tuntilaisen suuntaan ja muun idean puutteessa heitin converseni viereisten portaiden juureen ja astelin huojentuneena ylös. Sain melkein yliannostuksen asiallisuutta viime minuutteina.  

En ehtinyt tajutakaan, että oleskelutilassa voisi olla joku, ennen kuin olin esillä oviaukossa kuin näyteikkunassa konsanaan. Neljä silmäparia tuijotti suoraan kohti, mikä sai kiskaisemaan ohutta neuletta peittävämmin eteen. Tervehdyksiä sateli ympäri huonetta niin, etten ehtinyt huomaamaan törmänneeni jo kahteen heistä. Heidän, Viivin ja Catun, lisäksi huoneessa näytti olevan mustahiuksinen kenties vuoden pari itseäni nuorempi tyttö ja hujoppi blondi heti Catun vieressä. 
"Tuo tuolla sohvalla on Beata, joka likipitäen päivittäin kasvattaa juuriaan tohon samaan kohtaan sohvan päätyyn", luonnehti Viivi Beatan pyöritellessä silmiään.
"Ja tuo Catun, rakkaan talliorjamme, takavasemmalla oleva myöskin orjuutettu tyyppi on Svansenin suvun nuorempaa sukupolvea aka Sven", tyttö iski silmäänsä mulle virne naamallaan. Nyt hämmästyneen katseen Viiviin loi puolestaan Sven. Tyttö silmin nähden nautti hämmennyksestä, jota sai ripoteltua ympäriinsä. Nauroin aidosti ja rohkeasti, sillä en voinut enää peitellä iloani kuulua tähän vielä hyvinkin tuntemattomaan porukkaan.

Elsa

Viestien lukumäärä : 16
Join date : 01.06.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Raffen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Elsa lähetetty La 07 Kesä 2014, 21:06

En ole kertaakaan epäonnistunut, mutta olen löytänyt 10 000 tapaa jotka eivät toimi - nro:2

Olin katsonut tuntilistasta, ettei Raffella olisi tänään vientiä. Siispä mä aka the hoitaja astuin kuvioihin, vaikka sitten tässä koleassa sadesäässä. Tiesin, että kauneudesta kuuluukin vähän kärsiä, mutta että tästäkin. Huokaisin syvään ja nostin katseeni maasta, johon kookkaat vesipisarat rummuttivat taukoamatta, ja näin toisenkin huppupään kävelemässä edelläni. Kiskaisin sadetakkini, yhtä tumman sinisen kuin ovat ratsastushousunikin, helmaa soveliaampaan suuntaan ja kiiruhdin tuon kiinni. 

"No hellurei", kohottelin kulmiani sadepäivän piristykseksi vilkaistessani hupun alle. Jassoo, täysin tuntematon tyyppi.
"Öö moi", tytön lievästi hämmentynyt ääni kuului.
Jos jo tässä vaiheessa itseni hänen silmissään nolasin, totta mooses me ystävyttyttäisiin paremmin. Huppupää vetäisi päätallin oven auki ja mä seurasin kuin hai laivaa. 
"Mä oon Elsa", ojensin märkää kättäni virallisesti tämän suuntaan.
Yllätyin, kun tyttö ei tarttunutkaan siihen, mutta urheasti pidin silti kättä ilmassa. Hän laski huppunsa punertavanruskeiden kutrien edestä ja muutama hiussuortuva oli karkaillut muuten huolitellusta poninhännästä.
"Julia", tyttö ravisti kättäni hiukset heiluen ja hymyili leveästi. 
"Ootko säkin uusi täällä?" Utelin varova hymy kasvoillani.
"Joo, Kikiä hoitelen. Ja sä..?" Kuului vähän kysymystä reippaampi vastaus.
"Raffea. Et sattuis olemaan maneesiin menossa koulua vääntämään tänään? Seura kelpais", rohkaistuin kysymään, vaikka tyttö vähän ujolta vaikuttikin. Ei kai ystäviä voi kuitenkaan liikaa olla?
"No, nyt mä olen", hän vastasi.
"Oolrait, no nähdään maneesissa, kun valmista", kokosin keskustelun ja katosin kottikärryt ja talikon noudettuani Raffen karsinaan. 

Eipä lantakikkareita montaa ollut kottikärryn pohjalla, kun olin ne turpeesta siivilöinyt. Catu ja Sven olivat mitä ilmeisimmin hommansa hoitaneet, eikä siitä aikaakaan tainnut kauaa olla. Kävin kärräämässä muutamat lantakikkareet lantalaan, mikä muuten ei sujunutkaan ihan niin vaivatta kuin suunnitelmissa oli. Kottikärryn, luojan kiitos ei täyden, työntäminen kuraisella tallipihalla kaatosateella tuskin on kenenkään tallitytön unelmaduuni. Ei ollut kovinkaan kaukana, ettenkö olisi joutunut noukkimaan kakkapalleroita keskeltä pihaa uudelleen kärryyn. Uutta puhdasta turvetta heitin vähän vanhan joukkoon ja levittelin ympäri karsinaa, jonka jälkeen nappasin ruskean riimunnarun ja painelin tallista tarhojen suuntaan.

Vielä ulos jääneet ponit mulkoilivat portilla mua kuin olisi mun syyni, että satoi vettä. Hätistelin muita kauemmas, mikä oli hieman hankalaa, kun säikkyäkin säikymmän Raffen piti kuitenkin pysyä käden ulottuvilla. Naksautin narun riimuun ja rukoilin ruunaa portista taluttaessani, että muut pysyisivät aisoissa. Siihen nähden, että saappaat upposivat jatkuvasti mutaan ja Raffella oli kamala kiire sateesta sisälle, suoriuduin hyvin. Tallille päin tallustaessamme ruuna kiilasi jatkuvasti edelle mun estoyrityksistäni huolimatta.
"Seis", mä sanoin painavasti ja polkasin jalkanikin mutaan, jotta käsky olisi yhdestä ponintorvelostakin tarpeeksi selvä. Vaan ei tainnut olla. Raffe säikähti lie mitä ja sinkoili loppumatkan puolelta toiselle kuin päätön kana. Antaa pojan sitten tanssahdella, ajattelin. 

Karsinaan poikaa ei tarvinnut montaa kertaa käskeä vaan tuo syöksyi sinne kuin ohjus ja samalla sekunnilla alkoi sen silmä luppasta.
"Sä olet kuule vasta lähdössä töihin, että unihiekat pois silmistä vaan", mä juttelin Raffelle sen sadeloimea riisuessa. 
Suljin karsinan oven jäljessäni ja heitin loimen kuivumaan. Tässä välissä, ennen harjojen hakua, mä kävisin vaihtamassa läpimärät housuni kuiviin. Toivon mukaan ullakko ei olisi tupaten täynnä porukkaa, jottei tarvitsisi kikkailla jonnekin vessaan yksiä housuja vaihtamaan. Tytöt tuskin pahastuisivat vaatteidenvaihtoani tuvassa, mutta jos Sven on paikalla, voisi tilanne olla toinen.

Heti oleskelutilan ovelle saapuessani tein kattavan katsauksen huoneessaolijoista: muutama tyttö, joihin olin tervehdyksen verran törmännyt aiemminkin, mutten nimiä muistanut tähän hätään. Pääasia oli, että he olivat kaikki tyttöjä. Muutaman sanan vaihdoimme, mutta aika pikaisesti suoriuduin kuivat ratsastustamineet yllä takaisin hoitsuni karsinalle. Laskin kypärän lattialle ja noudin harjaboksin, jossa luki isoin vielä haalistumattomin kirjaimin Raffen nimi. 

Alkuunsa mä vaan rapsuttelin ruunaa korvien takaa ja harjan tyvestä ja tuo venytti kaulansa äärimmilleen. Naurahdin nauttivalle ilmestykselle, joka venytti ylähuultaankin ja hamusi ruokakupin reunaa. Olin mäkin hoitsuni valinnut, mietin ja hymähdin. Hieroin nelijalkaista tursasta aluksi kumisualla, vaikka olihan sille tietysti muutenkin tarvetta. Likaa ja pölyä leijaili kevyesti ilmassa saaden mut aivastamaan. 
"Terveydeksi", helähti käytävältä.
"Kiitos?" Vastasin ja yritin kurkkia, ken mulle jutteleekaan.
"Inga-Stina, tutummin Inga tai Iiäs. Morjens", itseäni nuorempi tyttö luki ajatuksiani. "Ei ollakaan tavattu vielä."
"Juu ei, oon Elsa", hymyilin ystävyyttäni. "Mitäpäs ajattelit touhuta näin sadepäivänä?"
"Kysytki vielä!" Hän puuskahti. "Oon tehny jo ehkä kaiken ja kuolen ihan pia tylsyytee."

En ehtinyt sanoa juuta enkä jaata, kun Inga paineli jo harja käsissään nurkan taakse. Mukavan oloinen tyttö. Vaihdoin kumisuan pölyharjaan, jolla kävin ruunan läpi voimakkain vedoin. Eipä tarhaan loimitetusta otuksesta enää paljoakaan likaa irronnut ja hyvä niin. Jalat tosin olivat kurassa lilluneet ja vaativat enemmän kärsivällisyyttä, mutta nekin suohirviöt sain lopulta kellistettyä. Pehmeällä harjalla Raffea käsitellessä mä rapsuttelin tuota taas samalla, ja saattoipa karvakorva nukahtaakin välillä. Melkein sääliksi kävi raskaan työn raatajaa, jolla työ olikin vasta edessä. Pään harjasin kevyesti ja jouhetkin suin sormillani auki. Tekaisinpa pojalle letinkin otsatukkaan, kun niin silmillä oli. Jos jotain mä Raffessa rakastin, niin hoitamisen helppoutta. Jalat nosti liki automaattisesti mun pyllistellessä lähettyvillä eikä pyörinyt tai hyörinyt lainkaan. Oikea alkeiskurssilaisen unelma.

"Jokos sä alat olla valmis?" Julian uteliaat kasvot ilmestyivät Raffen toiselle puolen. 
"Vielä varusteet ja oon valmis kiipeemään selkään", vastasin. "Mites öö..?"
"Kiki", tyttö täydensi unohdukseni. "Suitsia ja satulaa varten valmis."

Vänkäsin itseni ulos karsinasta harjaboksin kera ja suuntasimme yhdessä varustehuoneeseen. Hetki meni, että löysin oikean pollen kamppeet, mutta Julia tuntui tietävän tasan tarkkaan, mistä Kikin varusteet löytyisivät. Toviksi jäimme rupattelemaan, ja mulle selvisi, että Julia onkin suomalainen. Mua on aina kiehtonut se maa ja sen kansalaiset, sillä itselläni ei siitä tai heistä kovinkaan ole kokemusta, vaikka puoli sukua onkin kotoisin jostain Pohjanmaalta. Toinen puolisko, isän puoli, suvusta onkin sitten täältä Svolværin syrjäseudulta.

Jätin satulan nojaamaan karsinan oveen ja lähdin suitsimaan karvaista kaveriani karsinaan. Kun suitset oli saatu ongelmitta näpsäkästi paikoilleen, heitin satulan selkään - edes satulavyön kanssa ei tähän mennessä ollut ongelmia, voiko olla tottakaan?

Ei aikaakaan, kun kaksi voikkoa takamusta keinui kohti maneesia. Se vähä, mitä olimme Julian kanssa ehtineet jutella, oli hämmentävän yhdenmukaista. Voisimme olla, jos ei kaksoset, niin sisarukset ainakin. Musta pitkästä aikaa tuntui siltä, ettei joku tuntenut mun seurassa itseään lainkaan kiusaantuneeksi, vaikka olenkin vähän tällainen mielipuoli. 

"...joo oisin voinu melkee alkaa itkee ku kuulin mitä mun lempilakanoille kävi", tyttö selitti tohkeissaan kiristäessään Kikin satulavyötä.
"Voi eikä", mä komppasin sympaattisena. "Onhan se nyt tärkeetä, ettei kukaa koska lemppareihi. Koske mun kukkalakanoihin ja voit nostaa henkivakuutustas."

Julia naurahti ja nousi selkään. Mä tein saman perässä, mutta miltei horjahdin takaisin maan tasalle, tällä kertaa selälleni maneesin hiekkaan. En taas tiedä, säikähtikö Raffe mua, Juliaa, Kikiä vai ihan vaan itseään, mutta ruunaa tanssitti taas. Se steppasi pienellä alalla kuin ompelukoneen neula ja hörähti välillä kevyesti. Kaikkeni mä tein tyynnytelläkseni sitä, mutta sateen rummutus kattoon kai hermostutti. Siispä mä päädyin taluttelemaan ratsuani kierroksen pari ympäri maneesia Julian jo lämpätessä voikkoaan. Kun Raffe vihdoin rohkeni rauhoittua, pääsin mä ongelmitta selkään. Alkuverkat lähtivät liikkeelle rauhassa, mutta kuuliaisesti. Raffe selvästi yritti ja oli kuulolla, mutta aina silloin tällöin korvat heilahtelivat kuulostelemaan sadetta tai puun oksien kolahtelua kattoon. Sätkyjä ei sentään tällä kertaa.

Se tuntilainen, joka viimeksi mun ollessa tallilla ratsasti Raffella, oli oikeassa. Askel oli mitä ihanin ja siihen pääsi köykäisesti mukautumaan kaikissa askellajeissa. Ravi oli alkuun hieman hallitsematonta sähellystä, mutta pian poni palasikin kuulolle ja ravi oli yhtä hallittua kuin meno käynnissä ja laukassakin. Kokonaisuudessaan Raffe muistutti ratsastuskoulun konkariratsua, joka osaa jäynäyttää ratsastajiaan. Vauhtia kyllä riitti omasta takaa eikä jatkuvasti tarvinnut olla hoputtamassa, mutta aina, kun keskittyminen herpaantui ja silmä vältti, oli se oikomassa tai löysäilemässä. Liekö testasi ensikertalaista selässään? Oli miten oli, silti reiteni ja pohkeeni olivat treenatussa jamassa 45 minuuttisen työn jälkeen. Hyvin ruuna loppujen lopuksi kulki ja hyvä maku jäi suuhun. Odotankin innolla seuraavaa kertaa päästä selkään.

Ponit hoidettuamme veimme varusteet takaisin paikoilleen varustehuoneeseen, jossa saimmekin idean sadepäivän tylsyyden karkoittamiseen. Mitäpä jos rasvaisimme varusteet samalla, kun kerran siellä istuskelimme. Vauhtia varustehuolto sai siinä kohden, kun tajusimme Ison & Pehmeän alkavan pian. Kun homma oli parhaamme mukaan siinä aikataulussa hoidettu, könysimme tiemme ullakolle, jossa kourallinen muuta tallin väkeä istuskeli jo tv:n ääressä. Hyppäsimme vierekkäin sohvalle ja kuuntelimme sarjan ohessa muutamaa tekemisenpuutteesta valittavaa hoitajaa. Siinä istuskellessa aiempi ratsastaminen alkoi ramasta, mikä näkyi etenkin tiheään tahtiin haukottelevassa Juliassa.

Muu porukka sai Jassun johdosta nerokkaan idean lähteä koko päivän kestäneeseen kaatosateeseen taluttamaan hevosia, ja totta kai mä olin ihan heti messissä. Yritin mä maanitella Juliaakin lähtemään mukaan, mutta tuo ja kuulemma Kikikin nauttivat mieluummin puhtaista koivista ja kunnon unista, kun me hulivilit katoaisimme maisemista. Tuhahdin hyväksyvästi ja muistutin tyttöä siitä, että perästä kuuluu. Jonain kauniina, tai vähemmän kauniina, päivänä keksisin meille sellaista aktiviteettia, mistä tyttö ei voisi kieltäytyä. Vahvistavaa mutinaa kuullessani musta oikeasti tuntui, että olin saanut tallilta ystävän. Muut olivat vielä tuntemattomampia, mihin tarvittaisiin ehdottomasti muutos. 

Mä sain jalkaani tosi hölmönnäköiset kumisaappaat, mutta ainakin oli retro meininki. Eikös se ole muodissakin tai jotain? Matka alkoi hyvin ja rauhallisesti, mutta Jassun uiminen ojassa oli Raffen hermoille liikaa. Säikähtämisiä tälle päivälle riitti, oikeita tai dramatisoituja, mutta nyt ruuna pinkoi muiden kavereidensa kanssa karkuun ja heitti muutamat ilopukit matkalla. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla eikä hoitajien tunnelma ollut kovinkaan riemua hipova mutavelliin kaatumisten jälkeen. Mä ja Saaraksi esittäytynyt tyttö riensimme auttamaan ojasta huutelevaa tallin päätä, kun muut pyydystivät karkureita pitkin peltoa. Vielä meitä ei tainnut ketään naurattaa, mutta tallille päästyä en mä ainakaan osannut enää riemuani säästellä. Ulkonäkö oli kyllä aikamoinen niin mulla kuin Raffellakin, mutten malttanut odottaa, että pääsisin kertomaan Julialle yksityiskohtia reissusta. Sääli, ettei lähtenyt mukaan. Itse tyttö varmaankin miettii, kuinka onni on, ettei lähtenyt mukaan.

Mihinpä muuhun on päivä hyvä lopettaa kuin Raffen kuraisen kuontalon pesuun ja kuivatteluun, kun saman käsittelyn tarvitsisin itsekin. Kaikkiaan päivä oli mahtava, sillä olinhan saanut yhden hyvän ystävän sekä myös kokemuksen, joka yhdisti mua suureen osaan talliporukasta. Tänne mä kuuluin ja kotimatkalla ihmettelinkin, miksen koskaan ennen ollut tälle tallille eksynyt. Ainakaan mua ei hevillä saisi täältä lähtemään.


Raffen harmaat turpakarvat tais hävitä rankkasateen mukana..

Elsa

Viestien lukumäärä : 16
Join date : 01.06.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Raffen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Elsa lähetetty Su 08 Kesä 2014, 16:58

Flowers in your hair - nro:3


Elsa

Viestien lukumäärä : 16
Join date : 01.06.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Raffen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sanni lähetetty Ma 15 Joulu 2014, 20:44

Hevosen tuoksua, tonttujen juoksua
15.12.2014


Voi tätä valojen loistetta ja joulukellojen kilkatusta. Joulunauhoja, joulupuuroa ja joululauluja. Ja kaikkia noita kiireisiä ja stressaantuneita ihmisiä! Minäkin olin yksi heistä.

Olin saapunut tuttuun ja turvalliseen Svolvaerin pikkukaupunkiin, joka kuvitteli joulun saapuvan viimeistään huomenna. Ihmisiä viuhtoi ohitseni hullunkiilto silmissään, osa oli ottanut jo kyynärpäätaktiikan käyttöön ruuhkaisimmissa paikoissa. Olisinpa ollut haamu, joka olisi sulavasti lipunut noiden massojen lävitse ja vain nauttinut joulurauhasta. Tai edes poliisi, joka voisi viittoa itselleen tietä päästäkseen suorittamaan tärkeää tehtävää.

Kaikilla meillä oli yhteinen päämäärä – tämän vuoden joululahjat. Tarkoitukseni oli ostaa vain pari pientä juttua, mutta massahysteria tarttui väkisinkin minuun. Melkein jo kuulin korvissani sanat: ”Osta lisää, osta lisää! Vauhtia, että kerkeät ostaa enemmän!”

Hengitin syvään ja yritin ajatella järkevästi. Opiskelijabudjetillani en voisi ostaa kuudenkympin hajuvettä enkä korua, jolla eläisin pitkästi ensi vuoden puolelle. No ei se koru ollutkaan kovin kummoinen.
Kiertelin vielä jonkin aikaa kaupungissa hiutaleiden putoillessa taivaalta ja muodostaen maahan hennon lumivaipan entisen päälle. Svolvaerin kauppojen läpikäymiseen ei tosin pystyisikään kuluttamaan koko päivää. Kun olin löytänyt (edulliset) pussilakanat vanhemmilleni, yöpaidan, sukkia ja muuta pientä ystävilleni sekä saanut ilmaiset torttukahvit Coop Megassa, olin tyytyväinen. Tai olisin ollut vielä tyytyväisempi, jos tarjolla olisi ollut vaikka kakkua eikä sitä iänikuista pahaa torttua, jota jouluna on aina pakko syödä.

Vihdoin istahdin hyiselle ajurin paikalle ja pääsisin keskittymään itse asiaan: minut oli valittu Shelyesiin Raffen hoitajaksi. Vatsassani kipristeli hiukan - mutta hyvällä tavalla. Voi olla, että olin vihdoin löytänyt sen minulle oikean hevosen. Aika näyttäisi.
Parhaat päivänsä nähnyt Fiat starttasi rykien, ja lähdin Coop Megan pihasta toiveikkaana.

Saapuessani Shelyesiin ulos oli jo laskeutunut hämyinen peitto, jonka rikkoivat vain jokunen jouluvalo ja kelmeä loiste tallin pienistä ikkunoista. Omalla tavallaan tunnelma oli hyvin jouluinen – paljon parempi kuin Svolvaerissa. Onneksi jouluostokset olivat vain kerran vuodessa!

Hiivin kaikessa hiljaisuudessa talliin. Näytti siltä, että kukaan ei ollut katsomassa tätä pimeässä tonttuiluani. Se sopi minulle paremmin kuin hyvin – nyt kaipasinkin rauhaa.
Olin lähtenyt niin kiireellä, etten tajunnut ottaa edes vaihtovaatteita mukaan. Jalassani olivat Onlyn vaaleat farkut – itse asiassa ainoat sopivat farkkuni, kun ei tällaisille kilometrikoiville tahtonut löytyä mitään, mikä yltäisi nilkkaan asti. Päälläni oli myös pitkä ruskea untuvatakki, jonka karvavuori kutitteli poskeani. Asuvalintani ei siis todellakaan ollut paras mahdollinen paskan kärräämiseen, mutta en jättänyt tätä tilaisuutta käyttämättä, kun kerran olin tullut tänne asti.

Kurkistin Raffen karsinaan uteliaasti kuin pieni lapsi, silmät loistaen. Ruuna pureskeli heiniään takanurkassa mutta tuli sekin heti katsomaan, mikä kummajainen sen luo oli tullut. Ponin katse oli hyvin lempeä ja rauhallinen, suorastaan kutsuva. Ihastelin Raffen kullankeltaista kiiltävää karvaa, joka taittui hieman punertavaksi hämyisässä tallissa. Olin onnekas, karsina oli jo siivottu.
Avasin hitaasti karsinan oven, ja pian sen välistä jo tukki vaalea turpa sekä kaksi nappisilmää. Ruuna antoi minun vähän aikaa tutkiskella itseään: silitellä ympäriinsä ja nuuhkia keuhkoihini kotoista hevosen tuoksua. Sitten se päristeli hiukan ja jatkoi heinien syöntiään. Istuin oven viereen katselemaan – nyt vain totuttelisimme toisiimme vähän.


Sanni & Raffe 1HM

Sanni

Viestien lukumäärä : 43
Ikä : 21
Join date : 26.09.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Raffen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sanni lähetetty Su 28 Joulu 2014, 00:32

Köpöttelyä
28.12.2014




Yksi, kaksi, kolme, neljä – lumi narskui kavioiden alla, kun Raffe askelsi rytmikkäästi aukealla. Ruuna olisi mielellään tarjonnut vauhdikkaampaakin menoa, mutta arkuuttani hillitsin sitä vielä tällä kerralla – en osannut sanoa, löytyisikö jarruja. Silitin rauhoittelevasti korskahtelevan ratsuni kellertävää karvaa.

Oli kirpeä pakkaspäivä, ja luonto nukkui pehmeää valkoista untaan. Hengitykseni höyrysi ja poskeni alkoivat saada väriä. Varpaideni kipristelykään ei haitannut, sillä minä todellakin nautin – juuri tästä hetkestä.


Sanni ja Raffe 2HM

Sanni

Viestien lukumäärä : 43
Ikä : 21
Join date : 26.09.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Raffen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sanni lähetetty Ke 11 Helmi 2015, 18:03

Nähtävyys
11.2.2015


”Hei ookko sää nähny sitä?”
”Häh, ai mitä?” kysyin hämmästyneenä lähes tasajalkaa pomppivalta Inarilta. Nyt oli selvästikin jokin iso juttu kyseessä.
”No sitä miestä”, hän virnisteli ja näytti suorastaan nälkäiseltä. Minua hiukan etoi.
”Nyt tarvin vähä tarkennusta.”
Nainen pyöritteli silmiään ihan kuin en olisi ollut aivan täysjärkinen ja jatkoi sitten:
”Se viimisen tunnin ratsastaja. Koko talli puhuu siitä.”

Oli aivan tavallinen keskiviikkoilta, siis minun mielestäni. Pitkän ja uuvuttavan koulupäivän jälkeen olin rojahtanut sohvalle, kauhistellut postilaatikkoon tipahtanutta puhelin- sekä sähkölaskua ja päättänyt tästä edespäin erakoitua pimeään torppaani. Tai ehkä sittenkin vaihtaisin vain liittymää. Ja alkaisin suosia kynttilöitä. Mitäs sitä nyt vielä luopumaan joulutunnelmasta.

Mutta Shelyes oli asiasta aivan eri mieltä. Koko ponitalli oli kääntynyt ylösalaisin: kerrankin sinne oli eksynyt tuntematon miespuolinen olento. Tästä ei voinut olla huvittumatta – jopa Jassu tuntui seuraavan uutta tuntilaistaan ekstratarkkuudella. Kuulemani mukaan maneesi oli tällä hetkellä täynnä uteliaita silmäpareja.
Ainoa, joka ei näyttänyt lotkauttavan korvaansakaan tästä kaikesta oli Icarus. Mies oli tullut vain hoitamaan ihmissyöjäänsä – tällaisen lempinimen olin kuullut tallilaisten keskuudessa syntyneen. Hänen kävellessään ohitseni käytävälle lehahti omituinen savun haju. Miehen suusta kuului sen verran epäilyttävää mutinaa, että katsoin parhaaksi olla tervehtimättä.

Minäkään en mennyt maneesiin katsomaan tuota nähtävyyttä vaan aivan toista miestä. Raffe ottikin minut lempeästi vastaan päristellen ja taskuni tarkistaen. Voikko ruuna seurasi minua innokkaasti käytävälle - vähän liiankin innokkaasti, sillä se antoi päällään melkoisen tällin otsaani pälyillessään ja puhistessaan naapureilleen.
”Auts, rauhotu nyt”, sanoin ja pitelin kädellä jomottavaa kohtaa.
Catu sanoi Raffen menneen vain yhden kevyen tunnin tänään, joten päätin ratsastaa vähän, kun viimeinen tunti olisi ohi.

Nostaessani mustaa nahkasatulaa Raffen selkään, Inga-Stina ja Jemiina tervehtivät ja jäivät katselemaan touhujani etäämmältä. Pystyin kyllä kuulemaan, kenestä he puhuivat, ja vaikka en ollutkaan mikään ennustajaeukko, olisin sen kyllä arvannutkin.
”Ei älkää nyt tekin...” aloitin, ja samalla tallin ovi aukesi.

Aivan kuin itse kuningas olisi saapunut. Tänne meidän pieneen Svolvaeriin! Oli saattajia sekä ovenavaajia, vain kumarrukset ja kruunu puuttuivat. Ja tietenkin punainen matto, naureskelin itsekseni.
Mutta tarkemmin katsottuani en tiennytkään enää, oliko täällä sittenkään niin paljon melua tyhjästä. Mies oli noin 180cm pitkä ja hänellä oli tummat piirteet: ruskeat silmät, erottuvat kulmat sekä miehinen, karkea parransänki. Arvelin hänet noin parikymppiseksi. Vartalo oli kieltämättä atleettinen - leveät hartiat ja vahvat käsivarret, joille olisi kelvannut kaatua. Miten tuo oli tänne eksynyt?
”Glups”, jouduin minäkin nielaisemaan.

Kompuroin lumihangessa matkani maneesiin, koska tuo mies oli harvinaisen kirjaimellisesti hymyillyt tallissa jalkani alta. Hiukan tutisten nousin ratsuni selkään, joka tuntui ihmettelevän tätä tilannetta. Pyysin Raffen käyntiin ja nautin keinuvasta liikkeestä. Nyt saimme olla ihan kahdestaan, sillä suurin osa porukasta oli jäädyttänyt itsensä katsomossa viime tunnin aikana ja lähtenyt jo kotiin viltteihin hytisemään sekä juomaan kuumaa kaakaota.

Käskystäni Raffe siirtyi letkeään, isoliikkeiseen raviin. Annoin ruunan rauhassa vertyä: kääntelin isoja voltteja asettaen sitä vaihdellen sisään ja ulos. Raffe otti pyyntöjä vastaan lähes mukisematta, puhisi vain tyytyväisesti. Mielestäni se oli ihanan herkkä tuntiponiksi, vaikka pystyi sitä ratsastamaankin.

Laukka-avut saadessaan poni lähes räjähti vauhtiin, mutta rauhoittui pian. Laukassa se oli paljon vinompi, joten suoristelin sitä ratsastaen etuosaan sisään ja pyytäen takaosaa ulos. Vähitellen Raffe alkoi liikkua todella kivasti, vaikka se ei kauhean koottuna ollutkaan – se olisi vaatinut meiltä molemmilta paljon enemmän työtä.
Mutta nyt vain otin kyytiä, nautin tasaisesta askeleesta sekä vauhdintunteesta ja annoin arjen murheiden tipahdella maneesin hiekkaan.


Sanni ja Raffe 3HM


Sanni

Viestien lukumäärä : 43
Ikä : 21
Join date : 26.09.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Raffen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sanni lähetetty Su 22 Helmi 2015, 10:51

Eräänä aamuna
22.2.2015


Aamuauringon säteet hivelivät poskeani. Yritin imeä niistä kaiken lämmön – suljin silmäni ja kuvittelin olevani jossain kaukana, lämpimässä. Kylmä tuulenvire sotki ajatukseni ja palautti minut maan pinnalle. Elettiin vasta helmikuuta.

Vaikka aloinkin jo kyllästyä ikuiseen pakkaseen, niin täytyi myöntää, että Lofootit olivat ehkä nyt kaikkein kauneimmillaan. Koskematon hanki loisti kuin tuhannet pienet timantit. Puut notkuivat lumesta ja taivuttivat siroja oksiaan kohti metsätietä. Taivas oli selkeä, putipuhdas, vuorenrinteiden reunustama. Maisema oli kuin suoraan taitavimman maalarin siveltimestä. Jokainen yksityiskohta oli tarkkaan harkittu - kaunis jo sellaisenaan, mutta yhdessä ne loivat saumattoman kokonaisuuden.

Tunsin itseni melko reippaaksi vedellessäni raitista ilmaa keuhkoihini Raffe vierelläni. Kannatti ottaa itseään niskasta kiinni ja nousta jo ennen kahdeksaa vapaapäivänä. Oli ihanaa katsella luonnon heräämistä uuteen päivään. Raffekin tuntui nauttivan aamulenkistä – se askelsi terhakkaasti saaden vastasataneen puuterilumen pöllyämään kavioidensa alla.

Oli hiljaista. Kuului vain ajoittaista pientä suhinaa, kun tuulenpuuskat tanssittivat lumihiutaleita aukealla. Shelyeskin tuntui nukkuvan talviunta: jälleen olimme Raffen kanssa aivan kahdestaan.
Kyllä minä viihdynkin hevosten kanssa, joskus tuntuu, että ei sitä muualle sopeudukaan. Nyt kaipaisin kuitenkin seuraa. Olo oli välillä todella yksinäinen omassa yksiössä, kun lukioaikaiset ystävät olivat satojen kilometrien päässä eikä yliopistoelämäkään oikein tuntunut vielä omalta.

Päästin Raffen takaisin tarhaan. Se ravasi innoissaan ruunakavereidensa luo, haisteli niitä hiukan tervehdykseksi ja alkoi hamuilla maasta aamuheinien jämiä. Koko joukkio näytti todella tyytyväiseltä, siihen ei paljoa vaadittu. Onneksi on nämä karvapallerot.


Sanni ja Raffe 4HM

Sanni

Viestien lukumäärä : 43
Ikä : 21
Join date : 26.09.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Raffen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sanni lähetetty To 11 Kesä 2015, 22:46

Rantakuntoon?
11.6.2015


Yksi – kaksi – kolme – hyppy. Laukkaa eteen kaarteessa, sitten taas hidastus ja lähestyminen. Raffe nosti protestoiden päätään ja haistatti hidastamisyrityksilleni. Seurauksena oli tietenkin laakea loikka. Seuraavalla suoralla ratsastin pidätteet läpi ja laitoin ruunan lähes laukkaamaan paikallaan. Vähän aikaa se korisi kuin pieni porsas, mutta myöntyi sitten ja hyppäsi hyvin kaksi viimeistä estettä. Taputin voikon hikistä kaulaa ja annoin sen kävellä, kunnes puhiseva hengitys tasaantui.

Huh hellettä, olin aivan poikki. Tämä oli taas niitä päiviä, kun kiltti tuntiponi päätti vähän pitää hauskaa, eikä aikonutkaan kuunnella ratsastajaa. Olihan Raffe sen verran fiksu, ettei koskaan sikaillut niille pienille ja aroille alkeistuntilaisille. Olisikohan ollut jopa niin fiksu, että ajatteli vain antavansa turvonneelle ratsastajalleen lisäliikuntaa, kun en töiltäni ollut ehtinyt kesällä kovin paljon kuntoilla. Eihän sitä muuten kehtaisi mennä bikineillä arskaa ottamaan.

Oikeastihan Icarus oli kentällä treenaamassa kilpahevosellaan ja me amatöörit tungimme hänen reviirilleen. Oikeastaan mies ei edes näyttänyt kovin nyrpeältä, kun kysyin, voisinko hypätä välissä Raffella muutaman hypyn. Toki ensin laskin esteitä noin metrin verran alaspäin.

Nyt sain vain ihailla Siriuksen sulavia hyppyjä - sen lihaksikasta runkoa, jonka auringonvalo sai kiiltämään. Icarus ratsasti eleettömästi ja hallitsi vartalonsa kadehdittavan hyvin suurissa pompuissa. Hän sai menon näyttämään helpolta, vaikka takana oli satojen tuntien työ, ja jokainen liike oli tarkkaan harkittu, koordinoitu. Olisi minulla ainakin noussut kusi päähän, jos olisin noin hyvä.

Hyppäsin alas ratsailta ja huikkasin Icarukselle tulevani auttamaan esteiden keräämisessä, kun hän olisi valmis.


Sanni ja Raffe 5HM

Sanni

Viestien lukumäärä : 43
Ikä : 21
Join date : 26.09.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Raffen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sanni lähetetty Ke 29 Heinä 2015, 00:31

Surinaa
28.7.2015


Joka puolella surisi ja pörisi. Kyllä, kesän oli oltava täällä, vaikka helteitä ei näkynytkään mailla halmeilla. Raffe oli melkoinen herkkänahka, eikä sietänyt noita pörriäisiä sitten yhtään. Se sai vähän väliä ihmeellisiä huiskimiskohtauksia: pihalla, tallissa, kentällä. Silloin yritin vain pysytellä poissa hännän lähettyviltä. Ei nimittäin käynyt hyvin, kun tietämättömänä ensimmäisen kerran eksyin kärpäsparven kanssa samaan aikaan herran takaosan lähettyville: Sven nauroi lähes katketakseen punaisille viiksilleni, enkä pystynyt kunnolla syömään sinä päivänä, kun pelkkä ylähuulen liikuttelu sattui niin pirusti.

Olihan tuo tapaus jo kauan sitten annettu anteeksi, kun ruskeat nappisilmät niin kauniisti pyysivät. Nytkin ne katsoivat minuun anoen.
”Okei, okei. Pääset pesulle ja sitten takasin ulos.”

Raffe oli ollut kahdella tunnilla tänään ja tuntui nauttivan lämpimästä suihkusta. Kuivattuani ponin karvan talutin sen takatarhoille, jonne se jäi tyytyväisesti pärskähtäen. Pysähdyin katselemaan laiduntavia ruunia vähäksi aikaa – tunsin oloni hyvin onnelliseksi. Mikä olisi parempaa kuin kesäilta ja hevoset, ruohon tuoksu, auringon hennot säteet ja jopa nuo viheliäiset kärpäset.

Olin luvannut tehdä iltatallin tänään yhdessä Saran kanssa. Jaoimme iltaruuat, täytimme aamuheinät valmiiksi, siistimme tallin ja lopuksi haimme hevoset sisään. En tuntenut Saraa kovinkaan hyvin, mutta viihdyin hänen seurassaan. Meissä on oikeastaan aika paljonkin yhteistä - näytimme molemmat yhtä hirveiltä likaisina, hikisinä ja meikittöminä, mutta silti tai ehkä juuri siksi olimme iloisempia kuin koskaan.
”Olispa tuhlausta, jos tämän illan olis viettäny vaan sisällä!” Sara totesi, kun olimme valmiita.
”Niinpä! Eikä nuo itikatkaan haitannu yhtään.”
”No ei, niitä on jo ikävä talvella.”

Nauroin ja tiesin, että hän oli oikeassa.


Sanni ja Raffe 6HM

Sanni

Viestien lukumäärä : 43
Ikä : 21
Join date : 26.09.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Raffen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sanni lähetetty Ma 12 Loka 2015, 18:29

Syystunnelmia
12.10.2015


Syksyn suhinaa, tuulen laulua.
Ruskan värien leikki ympärilläni.
Talvi,
jossain kaukana.

Neljä ponia ja iloista puheensorinaa,
luonnon taustakohinaa.
Tuttu lämmin hörähdys,
kavion tömähdys.

Nopeita laukka-askelia,
vauhdin riemua,
voittajia ja häviäjiä.

Veden liplatusta,
aaltojen juoksua,
syksyn tuoksua.

Tervetuloa arki.


Sanni ja Raffe 7HM

Sanni

Viestien lukumäärä : 43
Ikä : 21
Join date : 26.09.2014

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Vs: Raffen päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content Tänään kello 03:00


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa