Shelyesin Foorumi
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Tuontitalli Fiction

Siirry alas

Tuontitalli Fiction Empty Tuontitalli Fiction

Viesti kirjoittaja Dimma Ma 02 Kesä 2014, 22:25

Ajatus Fictioniin lähti vuoden 2012 alussa käyntiin kun aloin kiinnostumaan oikein kunnolla hevosten tuonnista ulkomailta. Tallin perustaminen oli päätetty sekunneissa, mutta tietysti talliin on aikaa käytetty oikein kunnolla ja ajatuksia hylkäilty ajan mittaan, ja Fiction alkoi nettiin muotoutumaan syyskuussa.

Fiction on siis ensisijaisesti tuontiin painottuva talli, eikä mitään muuta härpäkettä oteta ainakaan vielä tässä vaiheessa mukaan, eli emme esimerkiksi kasvata hevosia tai pidä kisoja. Toisaalta otamme tallillemme työntekijöitä, jotka mm. hoitavat hevosiamme siihen asti kun ne myydään ja pitävät tallista huolta kanssani. Heille löytyy oikein oma työpäiväkirja, joten jos kirjoittaminen kiinnostaa, niin tänne vain työtä tekemään.

Tuomme hevosia mistä tahansa, vaikka toiselta puolen maapalloa, kunhan rahat riittävät hevosten lennättämiseen. Aluksi saimme lennätettyä hevosia vain Euroopasta, rahatilanteen vuoksi, mutta nykyään olemme saaneet laajennettua tuontimatkojamme mm. Amerikkoihin asti! Olemme rento talli ja meillä asiat eivät välttämättä käy niin nopeasti tai tehokkaasti kuin jollain tehotuontitallilla ikään. Meillä kaikki otetaan rennosti ja hauskuutta tallin arjesta ei puutu!

Tule toki vierailemaan! Fictioniin tästä.

Dimma
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Tuontitalli Fiction Empty Vs: Tuontitalli Fiction

Viesti kirjoittaja Dimma Ma 02 Kesä 2014, 22:26

Jaahas, ei linkkaus toiminut. Osoite siis tässä: http://tuontitalli.weebly.com

Dimma
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Tuontitalli Fiction Empty Vs: Tuontitalli Fiction

Viesti kirjoittaja Dimma Ma 02 Kesä 2014, 22:26

Jaahas, ei linkkaus toiminut. Osoite siis tässä: http://tuontitalli.weebly.com

Dimma
Vierailija


Takaisin alkuun Siirry alas

Tuontitalli Fiction Empty Vs: Tuontitalli Fiction

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa