Shelyesin Foorumi
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Catun (läppä)päiväkirja

Siirry alas

Catun (läppä)päiväkirja Empty Catun (läppä)päiväkirja

Viesti kirjoittaja Catu lähetetty To 27 Elo 2020, 22:32

Ei yhtähyvä kuin Catun läppäsarjikset (v. 2009-2011) mutta lähes.

Catun (läppä)päiväkirja Laippi12


Viimeinen muokkaaja, Catu pvm Ke 30 Syys 2020, 11:55, muokattu 3 kertaa
Catu
Catu

Viestien lukumäärä : 46
Join date : 24.08.2014
Karma : 1

Takaisin alkuun Siirry alas

Catun (läppä)päiväkirja Empty Vs: Catun (läppä)päiväkirja

Viesti kirjoittaja Catu lähetetty To 27 Elo 2020, 22:35

Yliopistossa - jei.
24.8.2020

Jaaha. Uuden alku, että vihasin niitä. Tulin kyllä hirveän hyvin toimeen niissä tilanteissa, kuin luonnostaan, mutta oli se silti raskasta. Kaiken piti olla niin hirveän ihanaa ja kivaa ja mukavaa… Mistään ei tiennyt mitään ja tyhmä olo tuli jo pelkästään ruokaa jonottaessa. Mutta siinä minä seisoin, Kabelvågin yliopiston edustalla, täysin uuden alun edessä. Katselin yliopiston sisään virtaavia opiskelijoita. Tänään alkoi lähes kaikilla uusilla opiskelijoilla opiskelut. Itse olin aloittamassa matkailualan opintoja, enkä todellakaan tiennyt mitä odottaa. Sekavien tunteiden vallassa aloin jo katumaan päätöstäni lähteä opiskelemaan. Mikä siinä perustalliarjessa muka oli saanut minut hakemaan tänne? Oliko joku lyönyt minua lantalapiolla päähän? Kävelin yliopiston valtavista ovista sisään ja tunsin jo, miten koulun seinustoilla seisoskelevat ihmiset porasivat arvioivia katseita minuun. Arvostelu ja ennakkoluulojen asettelu oli kovimmillaan ensimmäisinä koulupäivinä.

Vaelsin katseellani ihmisjoukkojen ylitse ja kävelin varmasti eteenpäin. En tiennyt minne olin menossa, mutta paikalleni en halunnut jäädä seisomaan sillä tunsin, miten hikiläntit kasvoivat kainaloissani. Otsatukkani alkoi kostua myös hiestä. ”Okei. Hymyile. Ole helposti lähestyttävä” ajattelin itselleni. Levitin kasvoilleni liiankin leveän hymyn ja pelästytin samalla muutaman ujomman opiskelijan. He tuskin koskaan tulisivat siis puhumaan minulle kouluvuosien aikana. ”Okei, ole vain oma itsesi”.
- Hei! Hihkaisi vaalea tyttö kävellessäni melkein häntä päin. Hän läväytti minulle vielä tuplasti leveämmän hymyn, kuin mihin itse olisin edes pystynyt.
- No heisann!
- Millä alalla oot aloittamassa? Tyttö jatkoi puhumista ystävälliseen sävyyn.
- Matkailualaa, entäs sinä?
- Eikä! Samaa! Jeg heter Inga.
- Catarina, mutta mielummin tottelen nimeä Catu. Hauska tutustua.

***

Ah, iltatalli… Tuttu ja turvallinen ympäristö. Ensimmäinen koulupäivä sujui lähes kivuttomasti, odotuksista huolimatta. Johdantoluennot olivat saaneet sekalaiset tunteeni hieman laantumaan ja jännitykseni oli vaihtunut innostukseen. Tunteeni voimistuivat siitä ajatuksesta, että olin ehdottomasti päätynyt oikealle alalla. Ensimmäisen koulupäivän oli tarkoitus jatkua muiden opiskelijoiden parissa Noen Lokalissa, kiusallisten tutustumisleikkien merkeissä. Keski-ikä opiskelijoiden välillä vallitsi ehdottomasti noin alle 20 ja muistin, miten itsekin vietin ”villit nuoruuden vuodet” sen ikäisenä maailmalla reissaten ja baareissa notkuen. Nyt se tuntui hirveän kaukaiselta ja kaipasin villasukkia sekä muutamaa jaksoa Isoa ja pehmeää, samalla sohvaan uppoutuen. ”Olinko minä mummoutunut…” naurahdin itselleni samalla kun lappasin jokaisen hevosen iltamuhennoksia ja spesialiteetteja omiin kuppeihin. Mummomaiset ajatukseni keskeytyivät, kun kuulin ison tallin ovien avautuvat.
- Huhuu… Jassun tuttava ääni kantautui rehuhuoneeseen asti.
- Täällä muonakopissa! Huikkasin merkiksi.
- No mitäs mitäs! Huhu kertoo Noelin olevan tupaten täynnä kuumia uusia opiskelijoita! Jassu kiusotteli heti alkuun.
- No sitä suuremmalla syyllä mä en siellä ole!
Jassu hymähti huumorilleni ja vakavoitui hieman sitten.
- Olihan mulla ihan asiaakin. Karla valitettavasti lähtee syyskuun alussa ja sun avut täällä vähentyvät opiskeluista johtuen. Christianin avuin ei niitä töitä paljon täytellä, joten mun on mietittävä uutta tallityöntekijää teidän tilalle.
- Tottakai ja mieluusti siis jatkan täällä vain niin paljon kuin voin. Vastasin nopeasti, mutta tiesin mihin suuntaan keskustelu oli vierähtämässä…
- Sven täällä kävi kesällä nuuskimassa töitä, Jassu jatkoi.

Sven… En sitten After Ridejen jälkeen ole uskaltanut ajatella tuota vaaleaa norjalaisveistosta. Miehen vastaukset muutaman vuoden tauon jälkeen eivät juurikaan lämmittäneet sisuskaluja (mutta muutama snapsi sen jälkeen kyllä oli). Puhumattakaan Svenin ja Ella-Amalien käyttäytymisestä. Kukaan ei ollut puhunut minulle asiasta. Enkä varsinkaan uskaltanut Ella-Amalielta kysyä, en edes tiennyt tiesikö hän minun ja Svenin menneisyydestä. Näin jo mielessäni lähettäväni Ison ja pehmeän käsikirjoittajille uusia ideoita sarjan draamakoukeroihin. Nämä draamakoukerot saattaisivat siis pohjautua (tulevaisuuden) tositapahtumiin, tai ainakin niin sarjan alkuteksteissä voitaisiin väittää.


Viimeinen muokkaaja, Catu pvm To 24 Syys 2020, 12:39, muokattu 1 kertaa
Catu
Catu

Viestien lukumäärä : 46
Join date : 24.08.2014
Karma : 1

Jassu, Beata, Joona, Ella-Amalie, KarlaR., Elisa and Aurora like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Catun (läppä)päiväkirja Empty Vs: Catun (läppä)päiväkirja

Viesti kirjoittaja Catu lähetetty Ma 31 Elo 2020, 22:59

Kämppä - vuhuu.
31.8.2020

Hieman klo 16 jälkeen, istuessani lämmin kahvikuppi kädessäni, tunsin housujen taskussa puhelimen pärisevän. Yritin väännehtiä silikonikuorisen puhelimeni farkkuisen kankaan ohitse, ja samalla kirosin mielessäni uutta ostostani. Että oli vaikea saada puhelinta edes käteen. Tuijotin pöljästyneenä puhelimen näytöllä olevaa vierasta numeroa ja arvailin, mitä puhelu mahtoi koskea.
- Catarina, vastasin asialliseen sävyyn.
Puhelimen toisessa päässä ystävällisen kuuloinen vanhempi herrasmies, Matti, kertoi ilouutisen. Viime viikolla olin käynyt katsomassa Prestnesin keskustasta, vain runsaan 500m etäisyydeltä yliopiston ovilta omaa vuokrahuoneistoa itselleni. Kerrostalon kaksio, 45neliötä sekä vain runsas 6000NOK/kk!! Olin aivan myyty. Vuokranantajalle olin tietysti näyttänyt parhaimman metrohymyni ja kehuskellut huoneistoa sekä tottakai itse vuokranantajaa maasta taivaisiin. Matti ilmoitti ottavansa minut mieluusti asuntoonsa vuokralaiseksi ja pääsisin muuttamaan jo ensi viikon perjantaina eli 11.9. Suomalaistaustainen, lappilainen mies vaikutti hyvinkin mukavalta ja uskoisin, että vuokrasuhteestamme tulisi lähes yhtähyvä kuin nykyisestä minun ja Jassun vuokrasuhteesta.

Istuskelin päärakennuksessa yksinäni lopettaessani puhelua. Olin hymyä täynnä. En tiennyt kenelle olisin voinut hehkuttaa asiasta, joten soitin äidilleni. Äidit ne osaa aina ottaa tyttärensä ilon vastaan, he olivat ylpeitä vaikka tytär olisi juuri voittanut Eurojackpotissa 50NOK ja tuhlannut sen ostamalla kilon suklaata.

Ihmiset palaisivat Suomen matkaltaan tänään vasta myöhään illalla, joten yllätyksenä tämä asia piti vielä säilyttää. ”Voisin ehkä yllättää ihmiset jotenkin… tai järjestää jotain… ooooooooo… tupariiiiit!” innostuin mielessäni ja kuvittelin jo, miten pääsisin juhlistamaan tätä kaikkien kesken. Katsahdin kelloa. ”Oi samperi!” Nousin sohvalta äkkinäisin liikkein, jätin kahvimukin tiskialtaalle ja kiiruhdin maneesin suuntaan. Minun oli tarkoitus vetää tänään myös Jassun HeC-B -tunti klo 17 eteenpäin.

Sade oli piiskannut kolme tuntia putkeen maneesin kattoa. Hevoset ja ratsastajat olivat vaihtuneet tuntien vierähtäessä ohitse, mutta itse olin seisonut maneesin keskellä, ilman että hymyni olisi kertaakaan hyytynyt. Sain jopa mielessäni suunniteltua, millaisen lapun jättäisin ilmoitustaululle kaikille yllätykseksi huomenna.

Klo 20-22 iltaruuat, hevosten tarkastus, käytävien siivous, yöloimitus, kentän ja maneesin tarkistus, sähkökaapista ilmastointi yöasentoon, hälytin yöksi päälle. Eiköhän siinä ollut kaikki…

”Hmm.. Ketäs muita pitäis kutsua?” Tiesin kyllä jo vastauksen omiin ajatuksiini, mutta mitäs sitä nyt aivoja hetken huijasin. Otin puhelimen housujeni taskusta ja selailin WhatsAppia lähes liiankin alas saakka. Ei yleensä näin pohjalle pitäisi vajota.

Sinä 22:13
Heis! Aattelin järjestää tupaantulijaiset uuden asunnon kunniaks 18.9. ja oot oikeen tervetullut mikäli halajat! PS. älä vielä hiisku asiasta muille!

Sven kirjoittaa… 22:14
Catu
Catu

Viestien lukumäärä : 46
Join date : 24.08.2014
Karma : 1

Jassu, Amira, Katya, Joona, Ella-Amalie, KarlaR. and Elisa like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Catun (läppä)päiväkirja Empty Vs: Catun (läppä)päiväkirja

Viesti kirjoittaja Catu lähetetty Pe 11 Syys 2020, 18:39

Muutto -woopwoop.
11.9.2020

Eilen illalla puhelimeni oli suorastaan räjähtänyt Shelyesiläisten viesteistä. Seppele Cupin jälkioireet kisakärpäsen puremasta oli edelleen havaittavissa ja Suomessa tuleva Kalla Cup oli nyt jokaisen huulilla. Minua oli suorastaan rukoiltu siirtämään tupaantuliaisia, jotteivat ihmiset joutuisi valitsemaan minun juhlieni ja kilpailureissun välillä. Ymmärsin tämän täysin ja tottakai suostuin venyttämään juhliani lokakuun puolelle. Olisi ainakin enemmän aikaa ostaa niitä huonekaluja, missä ihmiset voisivat sitten istua. Vaikkei lattialla istumisessakaan olisi mitään vikaa, vähän kulttuurivaihdosta vuonojen keskelle.

Tänään oli silti minun muuttopäiväni. Olin hakenut tulevalta vuokranantajaltani, Matilta, avaimet asuntoon jo aamupäivällä, koulun jälkeen. Muuttokuorman siirtämistä Shelyesin päärakennuksesta Kabelvågiin olin kuitenkin venyttänyt viimeiseen asti. Lisäksi minun pitäisi hakea vielä uusi sänkyni jollain ihmeen keinolla Leknesistä. Matkaa paremmille huonekaluliikkeille oli täällä perämettässä hieman enemmän ja se pitäisi suorittaa nyt viikonlopun aikana jollain isommalla autolla. Olin saanut vanhemmilta äidin sähkönsinisen Nissan Micran lainaan muuttokuorman siirtoa varten, sillä ei kuitenkaan mitään sänkyä siirrelty. Ei minulla silti paljon omaa tavaraa ollut Jassun luona. Rakas rinkkani ja muutama matkalaukku.
 
Huomasin vatsani kurnivan, enkä ollut enää viikkoon ostanut mitään järkevää Jassun jääkaappiin ruuaksi (olin jo viikko sitten ajatellut, etten halua raahata mitään turhaa uuteen asuntooni ja paastonnut lähes koko viikon eli selkokielellä syönyt Jassun jämäruokia sekä hyödyntänyt runsaasti opiskelijaravintoloita). Päädyin siirtymään ison tallin taukotuvan puolelle, sieltä varmasti löytyisi niin seuraa kuin jämänuudeleita… Mmm…
 
Sonia istuskeli taukotuvan sohvalla, jotain pientä samalla näpräillen sormissaan. Tyttö hymyili nähdessään minut ja vastasin hymyyn omalla leveällä hymylläni. Napsautin vedenkeittimen päälle, jonka jälkeen päädyin vajoamaan oikein syvälle sohvan pohjalle.
- Kamala nälkä… kirosin vastapäätä istuvalle Sonialle ja jatkoin miettiessäni ”ravinteikasta” lounastani: - Ikään kuin noi mitään jeesais… 
Olin jo aivan liian väsynyt muuttohommistani, vaikka en niitä ollut edes vielä aloittanut kunnolla. Sonia nauraskeli minulle: - Munkin pitäisi käydä tänään kaupassa... Eläimillä kyllä riittää ruokaa, mutta jääkaapissa mulla on pelkkä valo… 
Vastasin tytön vastaukseen omaperäisesti hymyillen nimittäin niin minullakin. Minun olisi varmaan pitänyt kertoa tytölle (tai siis muistuttaa) tästä tärkeästä muuttopäivästäni, mutten jotenkaan vain jaksanut murehtia sitä nyt. Kuuntelin veden porinaa samalla kun pyörittelin ajatuksiani päässäni. Portaikosta kuuluvat askeleet havahduttivat meidät molemmat sohvan pehmeydestä ja tunnistin tutun hahmon astuvan taukotupaan. Hymyilin Svenille.
- Sonia? Jassu kyseli, haluisitko sä liikuttaa Raffen, Sven sanoi hieman antisosiaalisesti. Miehen alku ei selvästikään tuntenut oloansa vielä tarpeeksi itsevarmaksi toimiakseen viestikapulana. Olihan se hankalaa, kun ei tuntenut vielä läheskään kaikkia ja kaikesta ei todellakaan ollut vielä perillä. Sonia ja Sven jatkoivat rupattelua samalla kun nousin keittotasojen äärelle. Kaadoin kulhoon niin nuudelit kuin kiehuvan veden. Sonia nousi sohvalta ja lähti kohti taukotuvan ovea. Jäimme Svenin kanssa kahdestaan.

- Eikös sulla ollut tänään vapaapäivä tallihommista, Sven kysäisi samalla, kun istahdin takaisin sohvalle yhä lämpimälle paikalleni.
- Juu, mulla on tässä muutto parasta aikaa menossa, eikös se ole ilmiselvää? Vastasin samalla kun puhaltelin 92 asteisia, vetisiä nuudeleita.
- Ai oliko se jo tänään! Etkö sä mitään apuja ole pyytänyt?
- No ei mulla edes ole mitään, mitä muuttaa… Vastasin naureskellen ja ahdoin suuhuni nuudeleita.
- Tyhjä asunto riittää Katulle
- Juurikin näin… Hymyilin, mutta jatkoin melkein heti perään: - No okei, on mulla sänky vielä kaupassa... Tarvitsisi hakea se vain Leknesistä asti ja samalla ajattelin muutakin pakollista roinaa ostaa
- Ihan asettumaanko ajattelit siihen asuntoon jäädä, Sven vitsaili.
- Ehkä…
Sven se jaksoi piikitellä. Hänen kanssaan viimeiset pari viikkoa oli kulunut viestitellen, mikä oli ollut yllättävän mukavaakin pitkästä aikaa. Sitä oli alkanut jo odottamaan Svenin viestejä iltaisin. Kuitenkin Svenin käyttäytyminen Ellan lähellä oli liiankin selvää… Jotain niiden kahden välillä kyllä nakersi ja lujaa nakersikin. En tiennyt olisiko minun pitänyt kysyä Ellalta kohteliaasti, mutta toisaalta en halunnut tunkea nenääni heidän asioihinsa. Sveniltä en ainakaan voinut kysyä, mies oli sen verran hauras sellaisista asioista. Vaikkei Sven itse olisi myöntänyt olevansa, ainakaan hauras -sanan mukaisesti. Toisaalta takaraivossani velloi sellainen tunne, että olin jotenkin tunkeutunut johonkin draaman keskelle. Tai en kenties tunkeutunut, vaan pikemminkin pöllähtänyt. Siitä syystä koin, että olin keskustelun velkaa Ellan kanssa. En tiedä. Eihän me Svenin kanssa silti mitään oltu tehty, pikemminkin olin yrittänyt saada välejäni sellaiseen kuntoon mitä ne olivat vielä seitsemän vuotta sitten. ”Että aika lensi nopeasti…”
- Mä taidan jatkaa hommia tuolla alakerrassa, Sven huikkasi ennen lähtöään.
- Hganhon, sössötin Svenin perään ruoka suussa ja heilautin kättäni hyvästien merkiksi.
 
Laskeutuessani taukotuvan portaita alas, näin Katyan seisoskelevan Jätkän karsinan edessä, puhelintaan selaten. Tyttö kertoi Sonian ja Matiaksen lähteneen heppailemaan maastoon, Nita oli juuri siirtynyt harjoittelemaan Danten kanssa kentälle. Maneesissa oli meneillään Jannin vetämä koulutunti.
- Hei… Oisko sulla Katya kenties viikonloppuna vapaata?
- No lauantaina on meidän vakkaritunti, mutta sunnuntai näyttää hyvinkin tyhjältä
- Jaksaisitko sää kenties millään lähteä mun kanssani Leknesiin hakemaan sänkyä? Sellainen runsas kolme tuntia menee tosiaan suuntaansa ja tietysti turhat kauppakierrokset siihen lisäksi…
- No siis todellakin tulen! Oisko sulla hovikuskia mielessä vai ryömienkö ajattelit sen matkan mennä? Katya heitti vitsinä.
- Höhöhö… Vaikka tunnetusti mulla ei omaa autoa olekaan eikä vanhempieni autolla ihan sänkyä haeta, niin ajattelin vielä jonkun houkutella mukaan kuskiksi, vastasin hörähdellen.
- No hei, jos löydät jonkun, autoa-ajavan, kaksjalkasen niin ilmoittele!
- Mä kuule lähen heti metsästämään noista toisista talleista ihmisiä houkuteltavaks mukaan!

Näin Liljan luikkelehtivan tiineenä olevan (erittäin paksun sellaisen) Malla-koiran kanssa parkkipaikkaa kohti päärakennuksesta. Tyttö ei ehtinyt nähdä minua, enkä minä viitsinyt tytön perään alkaa näin kaukaa huutelemaan. Samassa näin Joonan astelevan oritallista ulos ja pääni yläpuolella välähti lamppu.
- Hei Joona kuule... Aloitin hyvinkin viekkaaseen sävyyn, samalla kun harpoin tumman miehen vierelle.
- Voiei, mitä sä olet nyt keksinyt? Mies vastasi.
- Ei sulla ois mitään keskeneräisiä bisneksiä tuonne Leknesin suuntaan nyt sunnuntaina? Tarvis yks sänky hakea, plus ehkä jotain muutakin ja muistelisin että sulta löytyy aivan äärettömän kaunis ja upea auto sekä traileri, selostin ja vinkkasin loppuun erittäin huumoristiseen sävyyn silmääni.
Joona naurahti: - No saattaapi olla, että muistelet oikein... Ja mikäpä ettei, voishan sitä lähteä välillä täällä Lofoottienkin suunnalla ajelemaan
- Jess! Vastasin ja samalla eläydyin voitonriemun tunteeseen. Ehkä sängynhakureissusta tulisinkin ihan hauska reissu.
- Viestitellään vielä! Sanoin Joonalle ja kiittelin miestä kovasti vielä perään. Kyllä tallilaisiin sai aina luottaa. - Ja ainiin! Katya tulee myös! Huikkasin vielä Joonalle, joka nosti vain peukun pystyyn myöntymisen merkiksi.

Katselin Nitan ja Danten mallisuoritteista ratsastusta kentällä ja päädyin kutsumaan Nitankin mukaan. Olisi mukava päästä tutustumaan tyttöön vielä paremmin. Nita vaikutti hyvinkin kiitolliselta kutsusta ja lähti mieluusti mukaan.
- Jes, eli sunnuntaina lähtö porukalla! Mä viestittelen vielä! Huikkasin tytölle ja valjakko jatkoi treenejään.

Lopulta lähdin hakemaan päärakennuksestani matkalaukkujani ja rinkkaani, jotka heitin Micran takapenkille ja hurahtelin uudelle asunnolleni. Huomenna sitten vanhempien luokse syömään, niin tyhjä jääkaappi ei vainonnut minua enää pitkään


Viimeinen muokkaaja, Catu pvm Ke 16 Syys 2020, 13:45, muokattu 1 kertaa
Catu
Catu

Viestien lukumäärä : 46
Join date : 24.08.2014
Karma : 1

Jassu, Beata, Amira, Joona, Sonia, Elisa, Aurora and Nita like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Catun (läppä)päiväkirja Empty Vs: Catun (läppä)päiväkirja

Viesti kirjoittaja Catu lähetetty Ke 16 Syys 2020, 13:32

VAROITUS! Tarina sisältää alkoholia, kiroilua ja horskimpaa huumoria!! EI SUOSITELLA ALLE 16-VUOTIAILLE

Apua.
15.9.2020


- Perkel… Saat… Voi vit… KERPELE!!! *TÖMS*
Kirosin samalla kun potkaisin puukasaan jalkaani.
Sunnuntaina olimme Joonan, Katyan ja Nitan kanssa käyneet hyvinkin onnistuneella huonekaluhakureissulla ja hakeneet sänkyni Leknesistä sekä muutakin kivaa. Mukaan oli muun muassa päätynyt uusi kasaa-se-itse-hylly, jonka tarkoituksena oli koristaa olohuoneessani kaikkia matkamuistojani ympäri maailmaa. Kasaa-se-itse-huonekalut täytyisi vetää jatkossa yli hankintalistalta. Olin sunnuntai-illasta asti yrittänyt kasata hyllyä pystyyn, kuitenkin tuloksetta. Ohjeet löytyivät vain jollakin taiwan -kielellä, eikä kaikista hyllyn osasista ollut tietoakaan. Maanantaina olin soittanut huonekaluliikkeeseen ja kysellyt puuttuiko kenties paketistani osia, ei kuulemma. Heidän mukaansa ”ei se nyt niin vaikea voi olla, eihän se mitään Ikeaa ole”. Ikea-huonekalut olivat legoja tähän hyllyyn verrattuna. Huonekaluliikkeessä ei myöskään ollut tietoakaan norjankielisistä ohjeista, ilmeisesti ei sellaisia kukaan ollut kaivannut. Murr… Tänään illalla olin päättänyt näyttäväni hyllylle kuka tässä asunnossa määräsi. Olin avannut punaviinipullon ja ryhtynyt toimeen. Ei sitä kasausta enää kestänyt selvinpäin. Noin puoli pulloa myöhemmin hylly oli edelleen maassa yhtenä puukasana ja nyt särki myös isoa varvasta. Kerpele…

*Bling*

Sven 20:22
Mitäs uuteen asuntoon kuuluu?

Katselin pienissä punaviinihuuruissani puhelimen näyttöäni. Katselin närkästyneenä ”hyllyäni” ja huokaisin syvään.

Sinä 20:23
Pelkkää nautintoa…

Nappasin kuvan, jossa osoittelin keskisormellani kasaa kohti ja lähetin sen Svenille.
-  Älä kato mua noi anelevasti, juuri tällaista nöyryytystä ansaitset… Sanoin hyllylleni. Olisin melkein sylkäissyt sen päälle, jollei riskinä olisi ollut samalla osua uudelle karvamatolleni. Ja olisihan se ollut jo vähän ehkä liikaa. *Bling*

Sven 20:24
Mitäs tän olisi tarkotus esittää? 😬

Sinä 20:24
Se on mun uus hylly 😌

Sven 20:25
Pitäiskö sen kenties hyllyttää jotain?

Sinä 20:25
Niin ne väittää
Sven 20:25
No pitäskö sun kasata se 😅

Sinä 20:26
No sitä mä kuule olen yrittänyt viimeiset kaks päivää 😶

Sven 20:26
Tarvisko raksamiehen tulla näyttää miten hylly kasataan…

Sinä 20:26
Kuule jos mies saa tämän kasattua ni tarjoan mitä vain Vinmonopoletista

Sven 20:26
Tulossa.

Havittelin viinilasiani ruokapöydältäni. Siemaisin ison suullisen punaviiniä. Apua. Sven oli tulossa tänne. Katselin itseäni leuka rinnassa. Shortsit ja StarWars -t-paita. Jooh. Nousin ylös ja suuntasin vessaan. Katselin itseäni peilistä ja pyyhein samalla punaviinin sinertäviä huuliani. Otin peilikaapistani hammasharjan ja puristin siihen pienen nokareen hammastahnaa. Ei ehkä paras ilta päättää avata punaviini ja kutsua vieraita kylään. Pesin punaviinijälkiä hampaistani ja syljin lavuaariin. Tämän jälkeen kiersin pienessä asunnossani. Keräsin vaatteitani makuuhuoneesta, haistelin niitä ja heitin ne piiloon vaatehuoneen nurkille. Petasin petini. Keräsin astiat astianpesukoneeseen. En minä erityisen likainen ihminen missään nimessä ollut, asuntoni oli hyvinkin siisti (eihän siellä paljon ollut vielä mitään), mutta mitä nyt en juuri tänään ollut jaksanut paikkoja siistiä. Olihan minulla ollut tiedossa rankka kasausprojekti. Kovan ”siivous” -urakan jälkeen otin jälleen hörpyn punaviinilasistani. Samalla summerini jo soi. ”Se oli nopeaa”. Painoin ulko-oveni auki ja ohjeistin kaiuttimesta tulemaan 4. kerrokseen. Samalla tajusin ehostaneen kyllä asuntoni vierailukuntoon, mutta en itseäni. Kiiruhdin vielä peilin eteen suoristamaan etuhiuksiani viinilasi kädessä. En minä mitään koskaan oikein meikannutkaan, yleensä vain isompia juhlia varten. Ovikello soi. Käännyin vessassani ympäri ja suuntasin ovelleni.

- No tervetuloa! Sanoin Svenille hyvinkin lämpimästi samalla kun avasin oven. Samalla sekunnilla tajusin kuitenkin piteleväni edelleen viinilasia kädessäni, enkä ollut muistanut laittaa löysän, liian ison, t-paitani alle rintaliivejä. Auts. Ehkä Sven ei huomaisi mitään. Svenin katse osui ensimmäiseksi kädessä olevaan lasiini, sitten vasta asuuni ja vasta sen jälkeen asuntooni.
- Jaahas, sitähän on ihan jo ehditty kotiutumaan
- Juujuu, vähän tässä juhlin itsekseni kun tuparitkin siirtyivät, vastasin hymyillen.
- Ihan näin tiistain kunniaksi sitten viinin avasit
- No aikuisena naisena saan avata viinipullon juuri silloin kuin huvittaa, selitin omahyväisesti ja jatkoin: - Mutta tule ihmeessä peremmälle sieltä porraskäytävästä, etteivät naapurit luule että heidätkin on kutsuttu kylään

Sven asteli oviaukosta sisälle ja katseli ympärilleen. Asuntoni koostui kahdesta huoneesta, makuuhuoneesta, johon pääsi leveästä eteisestä vasemmalla olevasta ovesta sekä olohuoneesta, jonne pääsi eteisen oikeasta päästä. Sven laski kuoritakkinsa eteisessä olevalle penkille ja kurkkasi tämän jälkeen siistiin makuuhuoneeseeni. Uusi 160cm leveä, jenkkityylinen, parisänkyni komeili makuuhuoneen keskellä ja katselin sitä ylpeänä. Vaatehuoneen oven olin laittanut perässäni kiinni ja se sijaitsi eteisen seinän takana, sinne pääsi makuuhuoneen kautta. Sven ei uskaltanut makuuhuoneeseen astua peremmälle mutta nyökytteli hyväksyvän näköisesti komean kokoiselle sängylleni. Sven jatkoi eteisessä olohuoneen suuntaan ja ohitti vessan oven, joka sijaitsi suoraan ulko-oven edessä. Vessasta löytyi pöntön, lavuaarin ja suihkunurkkauksen lisäksi pyykinpesukone. Olohuoneessa oli vastakkaisessa päässä ovi parvekkeelle ja avarat ikkunat meren suunnalle. Lisäksi ikkunoiden edessä komeili uusi, melko suurikokoinen puupöytä sekä sen molemmin puolin puiset penkit, joiden päälle olin laittanut lampaantaljat pehmusteeksi. Olohuoneen parvekkeen oven edestä oli kulku myös keittiöön, jonne pääsi myös makuuhuoneen päädystä. Asunnossa pääsi siis kulkemaan hyvin ympyrää, mikäli niin halusi.

- Tosi hyvännäköinen asunto! Sven lopulta totesi.
- I knooow, vastasin hyvinkin tyytyväisenä. Tämä oli ollut todellinen löytö.
- Ja löytyyhän sulta jo sänky sekä ruokailupöytä… Sven aloitti ja jatkoi: - ja tuo epämääräinen lautakasa.
Katsoin edelleen kiroten hyllykasaani. Prkl…
- Juu sitähän sä tulit katsomaan, sanoin ja seisoskelin olohuoneen lattian keskellä.
- Ei sulla vielä sohvaa tai televisiota ole, Sven jatkoi vielä ympärilleen katsellen.
- Nokun en mä tiedä haluanko mä edes televisiota tai sohvaa… Ehkä keinutuoli tai laiskanlinnat, selitin samalla kun suunnittelin tulevaa sisustustani.
- Siis ei televisiota? Sven kysyi lähes uskomatta korviaan ja jatkoi: - Mistä sä oikein sitten katsot Ison ja pehmeän -jaksoja?
Naurahdin Svenin huolelle, mies todella tiesi lempisarjani, josta en yhtäkään jaksoa ollut missannut. Enkä jatkossakaan missaisi. Vastasin blondille hyvinkin tietoisena: - No tietokoneeltahan mä niitä oon kattonu aina viikon etukäteen ja Jassulle pääsee aina katsomaan uusintoja… Sven hymyili vastaukselleni: - Oishan se pitänyt arvata

Lopulta ohjeistin Svenin istahtamaan työn äärelle olohuoneen karvamattoni päälle ja istahdin itse ruokapöydän äärelle, samalla laskien viinilasini käsistäni pöydälle. Tarjosin miehellekin viiniä, mutta vastaukseksi sain vain autoilevan herrasmiehen.
- No katsotaas sitten tätä hyllyä, Sven aloitti hyvinkin itsetietoisesti. Naurahdin mielessäni, saas nähdä mitä tästäkin tulee. Otin hörpyn ja seurasin miehen liikkeitä.
- Et sä mitään ohjeita tarvitse? Kysäisin.
- Ei niitä kukaan ikinä käytä, Sven oli hyvinkin varma vastauksestaan. Hymyilin edelleen ja ajattelin, ettei niitä kyllä edes ymmärtäisikään. Jonkun aikaa Sven siinä jaksoikin keskittyä hyllyn kokoamiseen ja minä keskityin viinin nauttimiseen. Tunsin, miten punaviini helotti poskiani ja oloni oli hyvinkin hiprakka. Ei siinä silti montaa minuuttia mennyt, kun Sven jo alkoi turhautumaan.
- Siis onko sulla varmasti tässä kaikki osat?
- On
- Näytäs sitä ohjetta…
Ojensin Svenille taiwanilaiset ohjeet ja mies katsoi minua hämmentyneenä. Nostin vain viinilasia ”Skål” -tapaan vastaukseksi.
- Siis onko sulla ihan meidän kielellä näitä?
- Ei, eikä ollut koko liikkeessäkään
- Hmm… Sven sanoi hieman selvästi ärtyneen äänen sävyisenä, mies ei kuitenkaan suostunut vielä myöntämään tappiotaan. Hymyilin itsekseni. Sen jälkeen Svenille taisi iskeä tuskahiki, mies nousi seisomaan ja alkoi riisumaan huppariaan pois suoraan edessäni. Kaikki tapahtui kuin hidastetusti. Miehen hupparin alla oleva lyhythihainen t-paita jäi kiinni sen päällä olevaan vaatekappaleeseen. Erotin hieman takapuolen yläpuolella olevat alaselkälihaksen muodostamat kaksi kuoppaa. Erotin selkärangan suoran viivan sekä sen ympärillä olevat yllättävän treenatun näköiset isot selkälihakset. Tunsin katseeni porautuneen miehen vaaleaan ihoon. Alahuuleni loksahti hieman auki. Mikäli olisin vielä voinut punaviinipunan jälkeen punastua, olisin. Apua. Svenistä oli viimeisen seitsemän vuoden aikana kasvanut melko hyvännäköinen mies. Sven istahti takaisin olohuoneen lattialle ja minä join lasini tyhjäksi. Lisää viiniä.

Jälleen muutaman minuutin kuluttua oli Svenin vuoro märehtiä.
- Meinasitko sää vaan katsoa siinä yläpuolella, kun mikäkin työjohtaja?
- Itseasiassa kyllä, pitäähän tässä jonkun vahtia työn tulosta, vastasin vitsaillen. Olin silti melko röyhkeän omahyväisesti vain katsellut huokaillen miehen käsivarsia ja samalla siemaillut hiljalleen viiniä, toisen työskennellessä. Svenin huokaisu sai minut nöyrtymään.
- Okeiokei, mä tulen avuksi…
- En mä nyt mitään apua tarvitse, Sven murahti. Miehen vastauksesta huolimatta laskeuduin myös karvamatolle istuskelemaan, Sveniä vastapäätä, alun-saaneen-hyllyn toiselle puolelle.
- Ootkos sä nähnyt tätä B36 -osaa? Sven kyseli osoittaen ohjeissa olevaa epämääräistä kuvaa, samalla kun piteli toisella kädellään hyllyä jotenkin edes kasassa.
- Hetkonen… Vastasin ympärilleni katsellen, muistelin nähneeni sen osan jossain vaiheessa tällä matolla. ”Ahaa…” Havittelin B36:sta ja tunsin, miten kätemme osuivat samaan aikaan pieneen, metalliseen osaan. Kaikki tapahtui taas hidastetusti. En tiedä kestikö hetki sadasosasekunnin vai tuhannesosan siitä vai kenties sekunnin, mutta Sven laski kätensä minun käteni päälle. Käteni tuntui palavan kuumalta Svenin kylmään käteen verrattuna. Viini oli pitänyt minut sopivan lämpimänä koko illan. Nostin katseeni kädestäni ja tavoitin miehen meren siniset silmät. Apua.  Sven onneksi vitsiniekkana osasi pelastaa tilanteen: - Eikös työjohtajan pitänyt pysytellä pois työalueelta?

Kaiken tuskan ja hien sekä muutaman vitsilaukaisun (ja viinipullon) jälkeen, hylly todella oli kasattuna olohuoneessani. Olihan se kaunis hylly, vaikka sen kasaus vaatikin terveyden ja järjen ja ehkä myös sielun. Sven huokaisi syvään ja venytteli selkärankaansa taivuttamalla selkäänsä taaksepäin.
- Se olis vissiin sitten se 10 000 NOKin Bourbonin viski palkaksi, Sven huomautti kun ihastelin tumman puista hyllykköä.
- Kuule käydään joku päivä yhdessä siellä Vinmonopoletissa ni katotaan sieltä sulle joku kunnon palkka, vastasin yhä lumoutuneena.
- Se sopii

Svenin oli työuurastuksen jälkeen aika poistua paikalta. Aloin olla aivan liian humalassa ollakseni kykenevä järkeviin keskusteluihin. Yritin kovasti peitellä viinihiprakkaani, mutta tyhmäkin olisi huomannut, että tiistai-ilta oli vähän venynyt. Suljin Svenin perässä ulko-oven. Löin pääni ovea vasten ja huokaisin syvään. ”Ei kerpele. Mihin pulaan tuo punaviinipullo saikaan mut tänään…”


Viimeinen muokkaaja, Catu pvm Ti 29 Syys 2020, 10:43, muokattu 5 kertaa
Catu
Catu

Viestien lukumäärä : 46
Join date : 24.08.2014
Karma : 1

Jassu, Beata, Amira, Katya, Joona, Ella-Amalie, Lilja and like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Catun (läppä)päiväkirja Empty Vs: Catun (läppä)päiväkirja

Viesti kirjoittaja Catu lähetetty La 19 Syys 2020, 11:51

Keskusteluja - jes.
18.9.2020


Keskiviikko. Ihan järkyttävä darra ja morkkis. Torstai. Darra yhä edelleen, muttei niin paha morkkis, luojan kiitos. Tänään. Edelleen varmaan jokin lievä muoto darrasta... Päänsärkyni ja väsymykseni perusteella pystyin päättelemään olevani aivan liian vanha tällaiseen touhuun... Olin vannonut näiden muutaman päivän aikana etten enää ikinä koskisi alkoholiin (ainakaan tupareihin mennessä). Sven oli luojan kiitos jättänyt kiusaamiseni yllättävän minimiin viini-iltani suhteen. Mies varmaan sääli minua, mikä osittain sai minut häpeämään itseäni. En tiennyt muistinko jokaisen yksityiskohdan tiistai-illasta, mutta Svenin käyttäytymiseen turvautuen olin kenties selvinnyt tyhmemmiltä päähänpistoksilta. Läimäytin pääni käsieni varaan ja kannattelin varmaan tonnin painoista päätä. Ugh, mikä olo.

Porukka oli lähtenyt eilen kovalla kiireellä jälleen Suomeen, isot kisat tiedossa. Se kyllä valitettavasti tarkoitti enemmän hommia mulle, Hillalle ja Svenille. Onneksi silti Nita oli muun muassa tarjoutunut auttamaan tallihommissa ja olin myös Brynhild -tallin omistajaa, Viiviä, saanut suostuteltua muutamiin vuoroihin. Minulle napsahti nimittäin myös muutamien tuntien veto. Parempi olisi varmistaa ettei porukka tee tästä kisareissaamisesta joka viikkoista rutiinia, sillä nyt paukuttiin aika rajoilla (eikä alkoholin jälkivaikutuksilla ollut mitään osuutta rajojen paukkumisen kanssa... mmm...)

Olin valmistautumassa vahvan kahvikupposen äärellä iltapäivän ratsastustuntien vetämiseen. Päivä alkaisi onneksi tutulla ja turvallisella alkeisjatkotunnilla. Jaoin päivän tuntilaisten hevosia lapulle ja käytin kaiken mahdollisen aivotyöskentelyni paperille kirjoittamiseen. Että päätäni särki, ehkä raikas ulkoilma voisi tehdä vielä ennen tuntien alkua hyvää. Kirjoitin hevosjaot valmiiksi ja nappasin lapun mukaani vietäväksi ison tallin ilmoitustaululle. Kahvimukini huuhtelin vedellä ja jätin tiskialtaan reunalle.

Kävellessäni taukotupaan vieviä portaita alas ison tallin alakertaan, huomasin Figaron karsinan oven olevan avoinna. ”Ella on täällä...” Huomasin hidastavani askeleitani lähes vaistonomaisesti. Minun tulisi kävellä Figaron karsinan ohitse, jotta pääsisin ilmoitustaululle. Käsiäni alkoi hieman hiostamaan, enkä edes tiennyt miksi. Olin halunnut puhua Ellan kanssa jo pidemmän aikaa, mutta jotenkin emme olleet vain törmänneet toisiimme. Kävelin tallin käytävää eteenpäin, joka tuntui nyt pidemmältä kuin koskaan, ainakin kilometrin mittaiselta. Kuulin Ellan puhuvan uudelle ruunalleen ja nielaisin. Lähestyessäni karsinaa, otin suuni hymyyn ja mietein sopivaa aloitusta. Samassa kuitenkin platinablondi astui ulos karsinasta ja olin vähällä törmätä häneen.

- Oho! Kappas! Sain sanottua vain suustani.
- Ai hei Catu, Ella sanoi hieman yllättyneenä kohdatessaan minut, olin kenties kulkenut hieman liian hitaasti ja hiljaa käytävää pitkin.
- Hei Ella, mitäs sulle kuuluu? Aloitin keskustelun helpolla avauksella. Ella valikoi karsinan oven edestä poninsa harjakipasta sopivaa kumisukaa ja vastasi lähes katsomatta minua silmiin: - Eihän tässä kummempia, ollaan Figaron kanssa menossa treenaamaan kentälle
- No sepäs kiva, aloitin ja yritin keksiä jotain jatkettavaa: - No mites sulla siellä Seppele Cupissa menikään? Sä taisit Hillan kanssa kisata?
Kysymykseni osui selvästi arkaan paikkaan. Tyttö jähmettyi hetkeksi paikoilleen, lopulta käänsi selkänsä sekä siirtyi Figaron vierelle. Ella selvästi kävi mielessään jotain läpi, mutta vastasi silti melko tyhjentävästi:
- Ei mitään kehumista, olimme 13. sijalla.
- No eikö se ole hyvin! Kuitenkaan ei ollut se oma hevonen siinä alla ja eikös siellä ollut paljon osallistujia, yritin valaa tyttöön ystävällisyyttä sanoillani.

Miksi minusta tuntui, että olisin voinut sanonut mitä vain, niin en olisi osannut silti auttaa asiassa. Tiesin Ellan olevan hyvin kilpailuhenkinen ja perfektionisti omista suorituksistaan, mutta en minä tyttöä näin surkeana ollut nähnyt. Ella vain suki poniaan lähes vimmatusti, Figaro ei oikein välittänyt tytön otteista ja tinttasi hieman karsinassaan. Ella havahtui poninsa kautta ärtymykseensä ja huokaisi syvään.

- Olen pahoillani Catu, mulla on vähän ajatukset muualla, kun abivuoden jutut painaa päälle, mitäs sulle kuuluu? Ella sai lopulta kysyttyä, ei tyttö selvästi töykeä halunnut olla.
- No ihan ymmärrettävää kyllä ja ihan luvan kanssa saa olla myös huonompiaki päiviä, aloitin kohteliaasti tytön tunteisiin vedoten ja jatkoin: - Mulla tosiaan oli se muutto tasan viikko sitten ja haettiin viime sunnuntaina Joonan, Katyan ja Nitan kanssa hieman huonekaluja Leknesistä... Oli kyllä ihan huippu reissu ja asuntokin alkaa näyttää pikkuhiljaa omanlaiselta, nyt kun saatiin vihdoin tiistaina Svenin kanssa kasattua yks kerpeleen hyllykin... Selitin kädet heiluen ja tajusin aivan liian myöhään, mitä olin päästänyt suustani. En minä tarkoituksella halunnut mainita Svenin nimeä Ellan kuullen ja se olikin selvästi virhe. Ella jähmettyi jälleen ja puristi nyt toisessa kädessä olevaa kumisukaa ja toisella kädellä Figaron karvaa. Jäiks. Mitä niiden kahden välillä oli oikein tapahtunut?

- Kuulostaa oikein hyvältä... Hyvä, että oot apuja saanut, Ella sai jotenkin takerrettua sanat suustaan. Että olin idiootti.
- Kuule, mun pitäs yrittää saada tää Figaro valmiiksi, niin jos ei haittaa, rupeaisin tässä vähän hommiin, Ella töksäytti melko luonnottomasti kommenttinsa. Tyttö selvästi halusi minusta eroon.
- Okei juu tottakai! Mää tästä hilppasenki sivummalle, mutta jos mitään apuja tarvit tai haluut ees vaan juttuseuraa stressin äärelle ni voit kyllä aina tulla vetäisemään hihasta, yritin korjata asioita, mutta en tiedä kuunteliko Ella enää edes.

Tappiooni myöntyen jatkoin matkaani ilmoitustaululle, kiinnitin jo hieman hikisen lappusen siihen ja jatkoin ulko-ovista ulos. Päänsärkyni palasi vain pahempana takaisin.
Catu
Catu

Viestien lukumäärä : 46
Join date : 24.08.2014
Karma : 1

Jassu, Beata, Amira, Joona, Ella-Amalie, Sonia, Matias B. and like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Catun (läppä)päiväkirja Empty Vs: Catun (läppä)päiväkirja

Viesti kirjoittaja Catu lähetetty Pe 25 Syys 2020, 15:33

Leikkejä - jippii.
25.9.2020

- Catu, sä tarvit miehen
- Anteeks mitä?
- Kuulit kyllä, miehen, tuoretta lihaa, M-I-E-H-E-N, opiskelijaystäväni Inga viittoi sormillaan kirjaimet ilmaan. Vastasin vain silmieni pyörityksellä ja sanoin: - Älä jaksa vitsailla
- Minä mitään vitsaile, oon yhtä tosissani kuin meidän professorimme, joka kertoo aivan tosissaan työskennelleensä Hilton hotellissa Pariisissa, vaalea tyttö jatkoi kiusaamistani. Istuskelimme yliopistomme ruokalassa ja nautimme viikon viimeistä, opiskelijahintaista lounastamme. Olimme keskustelleet Ingan kanssa viime viikkoisesta punaviinihöyryilystäni sekä siitä, miten olin Svenille velkaa hyllyn kokoamisesta.
- Ei siitä Sveasta olisi sulle hyvä mies? Hmm? Inga katseli minua silmät kiiluen.
- Hyväne aika, ei! Ja hänen nimensä on Sven, ei Svea… Me ollaan vaan hyviä ystäviä, vastasin pyöritellen lihapullia lautasellani.
- Väitätkö sä, ettei teillä ole jotain historiaa?
- No en mä nyt niinkään sanonut
- AHA! Eli teillä on jotain, Inga osoitti minua tiukasti haarukallaan.
- Siis mitä nyt kahdeksan tai seitsemän vuotta sitten, ennen mun maailman valloitusta…
- Niiiin? Teillä selvästi jäi hommat kesken sun karkaamisen takia, Inga kiusasi. Hyvänen aika, tytön olisi pitänyt ryhtyä psykologiksi eikä matkailualan asiantuntijaksi. Huokaisin syvään.
- Ei sillä miehellä ole mitään tunteita mua kohtaan. Piste, sanoin hyvinkin tiukasti Ingalle. Tyttö ei silti luovuttanut helpolla.
- Jaa, vai että sulla on siis edelleen tunteita sitä kohtaan, Inga aloitti ja jatkoi: - Onneks tyttönen sä tapasit mut, sillä sun tyylillä toi homma ei etene ikinä mihinkään…
- Huoh, rakas Inga, ymmärrä jo ettei siitä tule mitään, Sven pitää mua hyvänä ystävänään, enkä todellakaan halua vaarantaa meiän suhdetta enää kaiken tän jälkeen plus mitä mä olen ymmärtänyt niin yhden mun tallikaverin näpit on jotenkin sen miehen kaulan ympärillä, selitin hyvälle opiskelijaystävälleni ja tajusin samalla menettäneeni ruokahaluni. Jätin haarukan lautaselleni ja tuijotin jämäruokiani. Omatuntoni ei kestänyt hyvän ruuan heittämistä biojäteastiaan. Inga katsoi minua hieman pää notkahtaneena toiselle sivulle.
- Vau, pääsi vain tytön suusta. Pienen hiljaisen tauon jälkeen Inga kuitenkin jatkoi: - Onkos Sven ja tää tallikamu molemmat tulossa sun tupareihin?
- Oi kyllä, vastasin ja nojasin nyt päätäni käsieni varaan, mikä ilta siitäkin tulee.
- Saanko mä pliis tulla sinne? Inga kysyi anelevasti ja naurahdin samalla kun nostin pääni ylös.
- Hah, siis siellä on vaan sitten mun tallikavereita ja mähän pidän teille muille tuparit erikseen, selitin tytölle hymyillen.
- C’moon, ei siellä ole luvassa yhtä hyvää draamaa selvästikään kuin teiän ratsastajien kesken, Inga katsahti minuun.
- Jos sä haluat niin kyllä sä saat tulla, hymyilin Ingalle.

***

Ingan sanat kaikuivat mielessäni. Tytöstä voisi ehkä olla apua tupareissa, mikäli hommat karkaisivat taas käsistä punaviinin kanssa. Uskoin myös, että muut ottaisivat Ingan hyvin mukaan. Olihan Ellan juhlissakin ollut Ellan koulukavereita. Minua oli alkanut hieman jännittää ja kaiken oli tarkoitus tapahtua jo noin viikon päästä. Ylihuomenna useimmat palaisivat Kalla Cupista ja tallilla tilanne palaisi jälleen lähemmäs normaalia. Ellaa en ollut keskustelumme jälkeen enää juuri törmännyt, tyttö tuntui hieman välttelevän minua. Hillaa puolestaan olin nähnyt nyt hieman enemmän, sillä tyttö hoiti suurimman osan iltatalleista, Svenin huolehtiessa lähinnä aamutalleista. Hilla oli jaksanut hypettää jo tupareistani ja tyttö ei malttanut odottaa pientä irtiottoa arjesta. Tyttö jaksoi energisyydellään myös valaa uskoa minuun, että juhlat tulisivat olemaan hyvinkin onnistuneet. Toivoin vaan, että kaikilla muilla olisi ainakin hauskaa.

Tavalliseen tapaan tänään satoi vettä, niin kuin lähes jokaisena päivänä syksyllä. Kurvasin pyörälläni tallin parkkipaikan ohitse ja huomasin parkissa tutun luumunvärisen Toyota Carinan. ”Sven oli yhä täällä” Huomasin hymyileväni. Huoh. Jätin pyöräni päärakennuksen sivustalle ja otin reippaampia askelia päärakennuksen ovelle. Sade oli mukavan hiljaa tihuttavaa, mutta se oli silti kerinyt kastelemaan minut Kabelvågin keskustasta asti. Koululle minulla oli mukavan lyhyt matka, mutta tallille tuntui olevan nykyään aivan liian pitkä matka. Ainakin verrattuna siihen, että olin ennen asunut tallin pihapiirissä, juuri sopivan lähellä siis. Avasin päärakennuksen oven avaimillani ja astuin tuulikaappiin. Jätin märän sadetakkini kuivumaan kuivauskaappiin ja puristelin hiuksistani vettä tuulikaapin lattialle. Heh. Nappasin kaapista kuivan, Jassun tuulitakin (lainaan) ja astelin takaisin ulos. Nostaessani katseeni maasta huomasin samalla sekunnilla Svenin kulkevan ison tallin sisään päätyovesta. Itse astelin ison tallin sisälle päärakennuksen vastakkaisesta ovesta.

Sven käveli minua vastaan käytävällä.
- Mitä sä vielä täällä? Kysyin mieheltä heti ensimmäiseksi.
- Hilla ilmoitti olevansa kipeänä, joten mä teen tuplatallin tänään, mies vastasi vinosti hymyillen.
- Hui, pitkä päivä tiedossa
- Valitettavasti, Sven vastasi ja käveli ohitseni tuoksuen tuoreelta heinältä. Mies oli kenties jakanut muutama tunti sitten päiväheinät. Svenin silmien alapuolella olevat silmäpussit sekä niskan vääntely kielivät miehen väsymyksestä. Mies oli varmasti melko kypsä klo 05 aamuherätyksiin. Aamutallin huonoja puolia.
Säälien miestä, koin heikon hetken: - Hei kuule, mulla on tänään vain yks Jannin tunti vedettävänä ja se on toi alkeisjatko kello viidestä kuuteen, jos haluat ni voin jäädä auttamaan sua iltatallissa…
Sven kääntyi ympäri ja katsoi minuun.
- Tekistkö sä niin?
- Tottakai, ei sun tarvi jäädä tänne yli 16 tunniksi töihin, hymyilin vastaukseksi. Svenin lämmin hymy sulatti sisimpäni: - Voi kiitos Catu…

***

- Tosi hienosti meni kaikilla tänään, kiittäkää itseänne ja kiittäkään hevosia! Huutelin maneesin keskeltä tunnin lopuksi. Tänään oli todella ollut hyvä päivä kaikilla. Loppukäyntien jälkeen ratsastajat ohjasivat hevoset keskelle kaartoon ja hymyilivät posket punottaen. Lopulta ohjeistin, mitkä hevoset jatkaisivat seuraavalle helppo C-B -tunnille. Viivi vetäisi tänään loput tunnit. Avasin maneesin oven ja seuraavan tunnin ratsastajat odottelivatkin jo sateen piiskaamina oven takana. Hymyilin tytöille ja päästin heidät maneesin lämpöön.

Sven valmisteli jo tämän illan ja huomisen aamun ruokia hevosille. Katselin miehen työskentelyä varustehuoneen puolelta ja hymyilin.
- Täällä ollaan jo ihan täydessä työntouhussa, vaikka mähän lupasin auttaa sua, sanoin Svenille samalla kun nojasin rehuhuoneen oviaukon karmiin.
- En mää nyt kaikkea voi jättää sulle, Sven vastasi edelleen touhutessaan. Huokaisin miehen aktiivisuudelle ja liityin miehen viereen, rehuämpärien äärelle.
- Kenes on vielä jakamatta?
- Viimistä viedään
- Siis et oo tosissas… Ootko sä jo jakanut kaikki?
- No minkäs minä sille voin, että oon vaan näin tehokas, Sven aloitti viekkaasti hymyillen ja jatkoi katsoen minua sivusilmällä: - Niin kuin sun hyllynki kokoamisessa se todettiin
- Hetkonen hetkonen, mies ehkä voitti erän hyllyn kokoamisessa mutta turha väittää, että heppahommissa veisit voiton, vastasin vitsiä heittäen ja työnsin hieman miestä kyynärpäälläni.
-  Myönnä vaan, sä oot ikuinen kakkonen, Sven heitti. Hetken mielijohteesta ja lapsellisesta ärtymisestä johtuen, nappasin kostutettua rehumössöä kämmeneni sisään, kurotin käteni miehen pään yläpuolelle ja tiputin lastin miehen pään päälle. Minulla oli alle sekunnin aikaa kelata tapahtunutta, rekisteröidä Svenin hämmennys sekä kostonhalu silmissä ja poistua paikalta mahdollisimman nopeasti.

Juoksin kikattaen käytävää pitkin miestä karkuun. Dante katseli karsinastaan ihmetellen, kun viilsin puoliverisen ohitse. Sven saavutti minut tallin vessojen kohdalla, nappasi hupparini taskusta kiinni ja vetäisi minut lähemmäs. Sven piteli minua kovassa otteessaan kainalossaan, samalla kun hän hieroi kiharien hiuksieni sekaan omasta päästään kerännyttä mössöä. Nauroin niin kovasti, samalla kun yritin kiemurrella miehen otteesta. Päästyäni luikertelemaan miehen käsistä, tunsin miten sotkeuduin kiireessä omiin jalkoihini ja olin kaatua kaaressa tallin kylmälle lattialle. Sven nappasi juuri ja juuri selkäni takaa kiinni ja piteli minua ilmassa käytävien risteyskohdassa. Nauroin edelleen tyypilliseen kovaan ääneeni. Silmäni kostuivat kovasta nauramisesta ja avasin lopulta silmäni katsoen miestä, joka käsiensä varassa kannatteli koko painoani. Ihme, ettei hänen kätensä jo värisseet. Sven katsoi minua hymyillen ja vastasin miehen hymyyn.

Kuulin kavioiden kopisevan tallin kivistä lattiaa vasten. Nojasin edelleen Svenin käsien varassa ilmassa, kun huomasin sivusilmälläni rautiaan värisen, saksalaisen ratsuponin talutettavan sateesta sisälle. ”Figaro… ja Ella…” Platinablondi katsoi pitkään minun ja Svenin suuntaan. Tunsin, miten Sven suorastaan rykäisi minut suoraksi seisomaan omille jaloilleni, samalla kun mies rykäisi myös omaa selkäänsä suoremmaksi. Sven ei montaa minuuttia suostunut katsomaan Ellan suuntaan, mutta Ella katseli yhä meidän suuntaamme. Nostin kättäni heilauttaakseni sitä:
- Hei Ella! Sanoin astetta liian innostuneesti, koska en tiennyt mitä muutakaan olisin sanonut. Sven oli jo kääntynyt ympäri ja käveli poispäin. Ellan katse viilsi miehen selkää ja jätti vastaamatta minulle. Tyttö jatkoi hevosensa taluttamista tämän karsinaan ja jätti minut roikkumaan, käteni ollessa yhä ylhäällä.
Catu
Catu

Viestien lukumäärä : 46
Join date : 24.08.2014
Karma : 1

Jassu, Beata, Petter, Amira, Ella-Amalie, Sonia, Elisa and like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Catun (läppä)päiväkirja Empty Vs: Catun (läppä)päiväkirja

Viesti kirjoittaja Catu lähetetty Ti 13 Loka 2020, 10:07

Tulien ääressä
10.10.2020

Viikko tupaantulijaisista, enkä ollut vieläkään kunnolla perillä mitä oli tapahtunut. Yhdessä yössä mun koko elämä oli kääntynyt täysin ylösalaisin. Mä olin nimittäin tupareiden seurauksena aivan järkyttävän ihastunut Sveniin ja että mua ihan jopa hävetti se asia. Miehen vaaleat kutrit ja sen ihana tuoksu oli niin viimeinen kuin ensimmäinen asia, jotka mun mieleni valtasivat päivisin. Ja varmaan yötkin olivat pelkkää Sveniä täynnä. En ollut edes palauttanut miehen lainaamia collegevaatteita (saatika pessyt niitä… kröhöm), sillä en yksinkertaisesti pystynyt kohtaamaan Sveniä kasvotusten.

Me oltiin kyllä viestitelty ja mä olin yrittänyt jotenkin saada selville Svenin fiiliksiä siitä suudelmasta, mikä kylläkin oli seurausta vaan siitä vaivasesta juomapelistä. Mutta miten siitä kysyisi niin, ettei paljastaisi itseään? ”Hei oliko hyvä kielari?” tai ”Hei oonko mä muuten hyvä suutelee?” entäs ”Omg Sven sä olit kuuma suutelee!” Joo ei.

Sven oli tavalliseensa tapaansa aivan samalainen kuin ennenkin meidän suudelmaa. Svenillä ei kyllä ollut edes tapana hempeillä sen enempää, olihan meillä ennenkin ollut juttua kaunkauan sitten, joten tunsin kyllä miehen romanttisuuden hipoilevan nollatasoja. Mutta mä halusin tietää olinko yksin mun fiilisten kanssa. Tupareiden jälkeisenä aamuna me ei oltu puhuttu mitään siitä, mitä meidän välillämme oli tapahtunut. Lähinnä vain muisteltu yhdessä muiden kännijuttuja ja naureskeltu toistemme krapulalle.

***

Iltatalli oli tänään mun hommana. Suuntasin suoraan oritallin suuntaan, sillä osasin jo arvailla mitä sieltä löytyisi. Katselin tallin seinustalla olevia täysinäisiä kottikärryjä ja kirosin. Se helveten Christian ei ikinä ajatellut omaa napaansa pidemmälle ja jätti pahaan tapaansa aina täysinäiset kärryt haisemaan tallin seinustalle. Ties kuinka monta kertaa olin moittinut miehenalkua asiasta, mutta huutoni menivät täysin kuuroille korville. Christiania ei meinaan paljoa hetkauttanut, kunhan itse pääsi vähemmällä. Niimpä mä tavalliseen tapaan lähdin tyhjentämään maneesin eteläpäässä sijaitsevalle lantapisteelle kottikärryjä vuorotellen.

Olin juuri kaatamassa viimeistä kärryllistä nurin lantalaan, kun maneesin ovi avautui. HeB-HeA -vakiotunti oli ilmeisesti päättynyt ja huomasin tuttujen hevosten laahautuvan ulos kohti tallien suuntaa. Nappasin kottikärryistäni tiukemman otteen ja kiirehdin askeliani. Näin Nitaa sitten keskiviikon, kun olin yllättänyt naisen uuden miesystävän, Miikan parkkipaikalta. Kuulin Auroran ja Nita keskustelevan hevostensa takaa ja yllätin tytöt juuri kreivin aikaan.

- Ai mitä? Kysyin ääneen, kun pääsin tarpeeksi lähelle Ronjaa sekä Dantea.
- Nitalla on treffit, Aurora selvästi kiusotteli Nitaa, vaikka olinhan itsekin tullut juuri sitä varten niin kiireesti tyttöjen vierelle.
- Uuu! Hei onko se se sama mies, joka täällä kävi silloin yksi päivä? Utelin.
- Ai mitä, näitkö sä sen? Oliko hyvän näkönen? Aurora jatkoi kateellisena.
- Ai oliko! Herranjestas miten komea ja ai että se oli niin mukavan oloinen, selitin aivan innoissani sinitukkaiselle tytölle. Nita jatkoi matkaansa päätallille ja näin pelkästään hänen takaraivostaan, miten naisen silmät heittivät volttina ympyrää. Muut kaarsivat kukkapenkiltä vasemmalle, paitsi Aurora jatkoi Lunan sekä Lolan perässä kohti pihattotallia.

- Oikeastaan, vaikkei Nita ehdi kanssasi maastoon, niin mie voin lähteä! Huikkasin Auroralle, ennen kuin lähdin itse oritallin suuntaan kärryjen kanssa. Olin kuullut Auroran yrittävän kosiskelevan Nitaa mukaan, mutta, juurikin näistä treffeistä johtuen, nainen oli joutunut kieltäytymään. Aurora pysäytti Ronjan hetkeksi ja kurkkasi tammansa harjan takaa.
- Oikeesti, jes! Siniset kutrit heilahtivat Auroran riemastumisesta ja tyttö jatkoi: - Varmaan Ronjaa ajatellen niin mun täytyis mennä jollakin muulla…
- Hei joo tottakai! Mä kurkkaan listalta ketä hevosista ei oo tänään tarpeeksi rääkitetty ni napataan siitä mukaan! Aloitin ja jatkoin selittelyäni: - Mulla on tässä vielä iltahommia, mutta oon varmaan siinä kahdeksan ja yhdeksän välissä valmis, että jos siinä lähtisimme?
- Hei loistava idea, nähdään vaikka taukotuvassa jossei muuten törmäillä?
- Hyvä idea! Nähdään! Hymyilin ratsukolle.

Aurora jatkoi Ronjan kanssa pihattotallille ja minun oli tarkoitus mennä palauttamaan kottikärryt takaisin omaan nurkkaansa sekä sen jälkeen jakamaan isoon talliin hevosten ruokia valmiiksi.

Suuntasin tieni ison tallin ilmoitustaululle, tarkistamaan vakiotunneilla olleita hevosia. Kävelin Sidneyn karsinan ohitse, kun kuulin takaani Amiran tutun äänen: - Älä nyt Catu karkuun juokse
Kännähdin käytävällä ympäri ja kurkkasin tamman karsinaan.
- Mitäs se Amira täällä kuiskuttelee? Naurahdin.
- No kerro nyt! Amira jatkoi ja katselin tyttöä kulmien alta huvittuneena.
- Päädyitkö sä muka viime lauantaina yksin kotiin yöksi? Amira joutui nyt lähes kuiskaamaan kysymyksensä. Mielessäni välähtivät muistot Haviksen ulkoterassista sekä villin yön päättymisestä. Olimme Lunan, Auroran, Amiran sekä Svenin kanssa viimeisinä reivanneet Haviksen tanssilattialla, kunnes pikkuyön tunnit olivat alkaneet painamaan jokaisen harteilla. Luna, Amira ja Aurora olivat poistuneet Haviksen edestä yhteisellä taksikyydillä, mutta itse olin napannut Svenin kyydikseni ja poistunut paikalta miehen kanssa.
- Oi kauhee, aloitin nyt itse kuiskuttamalla ja naurahdin samalla. Jatkoin kuitenkin, kun kurkkasin käytävän näyttävän tyhjältä: - Siis et voi uskoa, mutta mä myöhästyin bussistani… Niin mä päädyin Svenin luokse yöksi

Amiran hämmentelyn ja minun kikatteluni päättivät kuitenkin viereisen karsinan oven liukuminen tai pikemminkin pamahtaminen kiinni. Nostin päätäni pois Sidenyn karsinasta ja huomasin platinoiden, polkkahiusten heilahtavan tytön kiiruhtaessa tallista ulos.
- Hei Ella! Yritin huutaa tytön perään, mutta turhaan. Ella oli jo ulkona. Amira ei huomannut tilanteessa mitään outoa ja jatkoi: - No teittekö te sitä? Käänsin pääni takaisin tytön suuntaan ja hymyilin: - Ei sentään, me ollaan vaan kavereita Svenin kanssa

Huomasin Figaron karsinaan eteen jääneet varusteet ja kurkkasin vielä tallin ulko-oven suuntaan. Ella oli taitanut unohtaa hevosensa varusteet kiireessään. Tyttö oli jo pidemmän aikaan ollut erityisen eristäytynyt ja etäinen. Yritin kovasti muistella tytön ilmeitä sekä eleitä tupaantulijaisistani minun suhteeni, mutta en vain yksinkertaisesti pystynyt muistamaan. Muistin oikeastaan vain tarkasti suutelevani Sveniä, surpriiise. Niimpä kohteliaisuuttani ja ystävällisyyttäni nappasin Figaron satulan sekä suitset mukaani ja palautin ne siististi varustehuoneeseen. Huuhtelin kuolaimet ja niputin ne nätisti roikkumaan Figaro -kyltin alle. Palatessani takaisin, kurkkasin vielä ruunan karsinaan ja huomasin ponin lurputtelevan silmiään rauhallisesti. En huomannut karsinaan jääneen mitään ylimääräistä, joten suuntasin tieni sille ilmoitustaululle.

***

Olin suorittanut iltatallin ennätysajassa ja katselin tyytyväisenä kädenjälkiäni puhtaassa tallissa. Hevoset kolistelivat tyytyväisinä karsinoissaan ja osa mutusteli iltaruokiaan. Hilla ja Aage saivat vielä odotella omia iltaruokiansa, sillä olin valikoinut kyseisen kaksikon vielä minun ja Auroran kanssa revontulimaastoon. Aurora odottelikin taukotuvassa, joten kipusin portaat ylös ja lähdin hakemaan naista mukaani.
- Mennäänkö? Huikkasin Auroralle samalla kun kurkkasin portaikosta taukotupaan.
- Ai että sä olit nopea, mennään! Aurora hihkaisi ja lähdimme yhtä matkaa alakertaan.

Ei siinä montaa minuuttia mennyt, kun istuskelimme ponien kyydissä heijastimet vilkkuen katulamppujen valaistuksessa. Taivas oli täydellisen kirkas, sillä pilvet olivat väistyneet kylmenevien öiden myötä. Aurora kertoi Nitan kanssa nähneen revontulia edellisellä kerralla Stor Kongsvatnetin äärellä. Niimpä ehdotinkin nyt menevämme meren äärelle, rantareitille odottelemaan taivaan syttymistä tuleen.

- Mites sulla ja Svenillä menee? Aurora rikkoi jään, kun siirryimme ravaamisen jälkeen takaisin käyntiin.
- No en mä nyt tiedä voiko meillä edes mennä mitenkään, hymyilin vaisusti vastaukseksi. Se nimittäin oli tosi asia, ei meillä ollut mitään. Mulla itselläni vain oli.
- No tykkäätkö sä siitä? Aurora kysyi suoraan. Mä nielaisin suurieleisesti, en tiennyt haluaisiko kertoa tunteistani kenellekään. Varsinkaan, kun edes Sven ei tiennyt niistä.
- En mä voi myöntää mitään, sain vain sanotuksi.
- Eli tykkäät? Aurora hymyili veikeästi.
- No en mä nyt tykkää, mutta olihan se mies aika hyvä suutelemaan, hymyilin takaisin.
- Te olisitte kyllä aika suloinen pari, Aurora vinkkasi.

Päästyämme meren rannalle, jouduimme turvautumaan otsalamppujemme valoon, sillä katuvalot jäivät taaksemme. Revontulia ei vielä näkynyt taivaalla, joten otimme ponien kanssa muutamia laukkakisoja rantaviivalla, tumman meren äärellä. Kuu paistatteli vaisusti sirppinä taivaalla, joten sen valaistuksesta ei ollut juurikaan haittaa revontulien metsästyksessä. Kun lopulta olimme menettämässä jo toivoa revontulien näkemisestä, taivas suorastaan leimahti. Katselimme Auroran kanssa kirkkaita revontulia ja ihastelin lumoutuneena valoilmiöitä. Tanssivat valot saivat kuitenkin taas muistelemaan sitä yhtä ja mä huokaisin. Mun olisi pakko kertoa mun tunteistani Svenille…
Catu
Catu

Viestien lukumäärä : 46
Join date : 24.08.2014
Karma : 1

Jassu, Beata, Amira, Joona, Ella-Amalie, Sonia, Elisa and like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Catun (läppä)päiväkirja Empty Vs: Catun (läppä)päiväkirja

Viesti kirjoittaja Catu lähetetty Pe 16 Loka 2020, 10:15

Kaikki ok
14.10.2020 – perustuu Svenin + Liamin tarinoihin

Liam oli taas tänään onneksi mun seuranani tallihommissa – nuoresta miehenalusta oli yllättävän paljon apua päivänaskareissa, vaikkei juurikaan hevosista tiennytkään. Liam oli silti nopea oppimaan ja hän oli myös mukavaa (monologista) puheseuraa sekä lisäksi aivan ehdoton juoksupoika. Mulla oli nimittäin pahana tapana pyytää Liamia aina hakemaan kaikkea tarvittavaa jostain toiselta puolelta pihapiiriä, kun itselläni oli kädet täynnä.

Nyt kiirehdin nopeasti ison tallin rehuhuoneeseen, jossa me oltiin Liamin kanssa sovittu tapaavamme aamutallin alkajaisiksi. ”Perhana oon varmaan myöhässä…” Ajattelin samalla kun pidensin askeleitani.

- Sori Liam mä oon myöhässä, kävin ekaksi… Puhevyöryni keskeytyi, kun lähes tulkoon törmäsin edessä olevaan hahmoon, jonka olisin tunnistanut silmätkin kiinni: -Ai Sven!

Mä menin aluksi aivan lukkoon, olin nimittäin jo runsaan viikon yrittänyt saada itseäni tunnustamaan Svenille suurimman salaisuuteni, joka varmasti kyllä paistoi punastumiseni läpi - mikäli yhtään osasi lukea eleitäni. Ainakun näinkin miehen vaaleiden kutrien heilahtavan jossain kauempana, mun oli pakko kääntyä satakahdeksankymmentä astetta ympäri ja jatkaa matkaani täysin vastakkaiseen suuntaan. Nyt en kuitenkaan pystynyt tekemään niin.

Tajusin kuitenkin ettemme olleet Svenin kanssa kahdestaan ja jouduin kelaamaan päässäni, mihin tilanteeseen olin juuri astunut.
- Tässä on Liam, se meidän uusi työntekijäharjoittelija mistä Jassu puhui! Esittelin Svenille nopeasti uuden työntekijämme. Svenin hiljaisuus kuitenkin tuntui raastavalta, miehen selvästi mittaillessa Liamin luotettavuutta päästä varpaisiin. Nappasin sangon nopeasti käsiini ja pälpätin aamutoimistamme. Lopulta Sven poistui keskuudestamme ja jäin tuijottamaan miehen perään. ”Mitä Sven täältä oli etsinyt?

- No Liam! Aloitetaampas me tästä sitten hommat, käännyin ympäri ja hymyilin pojalle.

***

Liamin kanssa aamutalli sujui jälleen todella nopeasti, mutta koko sen ajan mä oikeastaan mietein vaan Sveniä. Mun olisi pakko puhua sen kanssa. En mä osannut vältellä oikeasti ketään. Saatika olla puhumatta kenellekään…

Liam oli lähtenyt jälleen jo aikaisemmin sen kriminaalihuollon työntekijän kyyditsemänä. Hieman säälein poikaa siitä holhouksen määrästä. Ei varmasti pieni itsenäisyys olisi ollut pahitteeksi. Mutta toisaalta, mistä minä tiesin miten luotettava Liam todella oli tai miten taipuvainen hän oli toistamaan vanhoja kuvioitaan.

Tallin täyttyessä lähinnä keskiviikkoisesta aamupäivän hiljaisuudesta, kiipesin taukotuvan puolelle nauttimaan ansaittua päiväkahvia. Kahvikeittimen poristessa hiljaa tummaa juomaani valmiiksi, mä mietein mitä seuraavaksi keksisin tehdä. Lopulta istahdin lämmin muki käsissäni sohvalle ja hautauduin tyynyjen väliin.

- Hei Catu, kuulin heleän, suorastaan enkelimäisen (huom maskuliinisesti enkelimäisen) äänen oviaukon suunnalta. Mun oli pakko puhaltaa suustani kaikki ilmat ulos, miettiä mun leveintä hymyä, johon pystyin ja vasta sen jälkeen katsoa puhujan suuntaan.
- No hei Sven

Että se oli komea. Miehen leukaluut korostuivat just oikealla tavalla taukotuvan valaistuksessa ja sen poskipäitä korosti hento syystuulen aiheuttama puna. Sen siniset silmät oli niin syvät, että olisin voinut suorastaan sukeltaa niihin. Svenin hieman lihaksista yläkroppaa peitti aivan äärettömän lämipän ja ihanan näköinen norjalainen villapaita. Mä vaan kuvittelin mielessäni, miten voisin nojata pääni sen rintaa vasten, tuntien samalla villan kutittavan mun poskea. "Huoh..."

Blondi tarkisti taukotuvan olevan muista ihmisistä tyhjillään ja asteli vasta sen jälkeen istumaan vastapäätäni sohvan divaani-osalle. Suorastaan rutistin sormet valkoisina kahvimukiani, mutta hymyilin edelleen.
- Hei mun on nyt aivan pakko kysyä, mies aloitti. En pystynyt hengittämään. ”Kertoisiko se nyt tunteistaan? Sanoisko se jotain meidän suudelmasta? Sanoisko se, että mä olin ihan surkea?”

Lopulta Sven avasi suunsa: - Onko meillä kaikki ok?
Mä hengitin. ”Okei, se ei kertonut että sillä olisi tunteita mua kohtaan, mutta voisko sillä silti olla? Pitäiskö mun kertoa mun tunteistani nyt? Olisiko tää se hetki? Ainakin me oltaisiin kahdestaan…”

- On tottakai, vastasin kuin automaatti. ”Tollo, eikä ole – kerro nyt totuus sille!
- Tai no siis… mä aloitin ja laskin kahvimukini välissämme olevalle sohvapöydälle. Svenin silmät näyttivät muuttuvan kovin huolestuneiksi. Mies katsoi mua kuin peläten mun heittäväni kaikki sen toiveet ja tunteet suoraan roskakoriin – aivan kuin se pelkäisi mun rikkovan sen. ”Voinko mä kertoa sille?” Mä huomasin pidätteleväni vastaustani ja Svenin muuttuvan yhä pienemmäksi ja pienemmäksi mun edessäni. Puhalsin ilmat taas ulos keuhkoistani ja vedin kädelläni hiukset korvan taakse, pois kasvojeni edestä.

- Mulla on siis todellakin kaikki täysin okei, niinkun sua kohtaan siis… mä huomasin sanojen tulevan ulos suustani ja Svenin katsovan mua intensiivisesti, odottaen. ”Apua – nyt se tulee…”

- Hei Catu ja Sven! Kuului oviaukolta. Petter oli juuri astunut kuplaamme. Mä tunsin miten sanat, jotka olin juuri sylkemässä ulos suustani, takertui mun kurkkuun ja nielasin ne alas takaisin sinne mistä ne olivat tulleetkin. Sven näytti pettyneeltä ja Petter taisi huomata miten oli juuri rikkonut saippuakuplan ympäriltämme: - Enhän keskeyttänyt mitään?
- Et tietenkään, sisään vaan! Hymyili, mutta jatkoin mielessäni: ”Fy faen... Miltä näyttää?”

Katsahdin Sveniin, joka hymyili hyvälle ystävälleen, mutta selvästi jäi pohtimaan sanojani. Petter selitti tulleensa jo aikaisin tänään kengittämään hevosia ja kyseli saiko ottaa tuoretta kahvia. Kehotin miestä ottamaan vaikka kaksikin kupillista ja nousin ylös sohvalta. Kiersin tarkoituksella Svenin viereltä, laskin käteni miehen olkapäälle ja kurottauduin lähemmäs miehen korvaa. Kuiskasin, niin ettei Petter kuullut höpinöiltään: - Meillä on todellakin kaikki ok…


Viimeinen muokkaaja, Catu pvm La 17 Loka 2020, 08:58, muokattu 3 kertaa
Catu
Catu

Viestien lukumäärä : 46
Join date : 24.08.2014
Karma : 1

Jassu, Beata, Joona, Lilja, Elisa, Matias B., Aurora and like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Catun (läppä)päiväkirja Empty Vs: Catun (läppä)päiväkirja

Viesti kirjoittaja Catu lähetetty La 17 Loka 2020, 08:04

Shelyeshäät?!
16.10.2020 – perustuu Joonan tarinaan

- MITÄ? Huusin suorastaan puhelimeni mikrofoniin. Olin juuri kuunnellut puhelimen kaiuttimesta ratsastusopettajamme, Jannin kertoneen Joonan kosineen häntä viime yönä. Istuskelin Jassun talossa, vessanpöntöllä tyhjentämässä rakkoani, kun Janni tiputti pomminsa.
- JASSU! Jatkoin huutamista samalla kun avasin vessan oven auki yhdellä potkaisulla, yhä istuen pöntöllä. Turhaan sitä vessanovea nimittäin lukitsin Jassun luona. - JOONA KOSI JANNIA! Kaikui Shelyesin päärakennuksessa.
- MITÄ? Jassun reaktio kuului jostain keittiön suunnalta.
- Oota mä vedän vessan!

- Kerro kaikki! Jassu rääkyi ja näin hänen suorastaan juoksevan puhelimeni luokse, kun pääsin vessasta ulos. Janni selitti puhelimeen naurun ja itkun sekaisena, miten Joona oli vienyt Jannin Havikseen syömään ja siitä satamaan katselemaan revontulia. Ykskaks mies olikin ollut polvillaan ja he olivat kihloissa. Jassu ja minä kuuntelimme intensiivisesti puhelimen kaiuttimesta kaikuvia onnen sanoja.
- Voi eiii! Onneksi olkoon! Lässytin puhelimeen ja tunsin miten onni valtasi minutkin. – Koska häät?
- Apua, ei me nyt niin pitkälle olla vielä ehditty suunnitella, Janni naureskeli.
- Aivan, yöllä oli varmasti muuta mielessä, kiusoittelin.
- Shelyesin piha on vapaasti teidän häitä varten käytettävissä! Jassu lupautui jo innostumisen myötä.
- Voi kiitos Jassu, katsotaan mitä me keksitään, Janni kiitteli tallinomistajaa.
- Äää! Ensimmäiset Shelyeshäät! Kiljuin puhelimeen ja jatkoin: - Haluan osallistua sitten polttareiden järjestelyyn!
- No katsotaan nyt koska ne häät edes on, Janni yritti rauhoitella.
- Okeiokei, myönnyin ja irvistin vieressäni seisovalle Jassulle.

Vau. Vuosi 2020 todella oli ollut antoisa vuosi Shelyesille, huomenna olisi Beatan yllätys babyshowerit, sitten sekin bebe putkahtaisi kohta ulos kohdusta ja seuraavaksi tanssittaisiinkin Joonan ja Jannin häitä. Usein sitä sai todeta mielessään, miten pienet piirit täällä kalantuoksuisessa kyläpahaisessa olikaan. Siinä oli niin hyvät kuin huonot puolensa. Mutta Joona ja Janni olivat ehdottomasti koko Svolværin eli kyseisen kyläpahasen suloisin pariskunta, siitä ei ollut epäilystäkään.

Olin tosiaan Jassun luona jo aikaisin päivästä suunnittelemassa tulevaa talvea sekä joulua ja niihin liittyviä juhlatilaisuuksia Shelyesissä. Lisäksi olin suunnitellut tulevan halloweenvaelluksen reittiä sekä omaa asuani. Loppuvuoden kalenteri näyttikin suunnitteluissa yllättävän täydeltä ja olimme Jassun kanssa tyytyväisiä lopputulokseen.

- Pitäiskö käydä hakemassa joku puskakimppu Jannille, kun se tulee vetämään illan ratsastustunnit? Kyselin ääneen Jassulta.
- Ei huono idea, pitäiskö myös joku lässylässyhömppäkortti siinä samalla ostaa? Jassu yhtyi pohdintoihin.
- Täydellistä... Virnuilin naiselle.

Jassu oli luvannut Škodansa lainaan, jotta pääsin hakemaan kukkia sekä korttia tuoreelle kihlaparille. Iltatallini alkaisi vasta parin tunnin päästä ja Janni sekä luultavasti myös Joona saapuisivat varmasti samoihin aikoihin valmistautumaan naisen ratsastustunteja varten tallille. Kerkeisin siis hyvin pyörähtämään Amfin kukkakaupassa.

***

Hengitykseni huurustui kukkalasikaapin lasiin, tunkiessani naamaani liiankin lähelle ihastellessani erilaisia kukka-asetelmia. Kukkakaupan floristi palveli juuri aikaisempaa asiakasta ja odottelin rauhassa omaa vuoroani. Tiesin Jannin lempivärin olevan tummansininen – mutta sopisiko se kihlauksesta onnittelevan kukkakimppun väriksi?

Tunsin puhelimeni värisevän farkkujen takataskussa.

Sven 14:32
Hei! Mennäänkö huomenna yhdessä Beatan babyshowereihin? 😄

Tunsin poskieni punastuvan hieman, yllätyin Svenin kysymyksestä. Näpyttelin kuitenkin nopeasti vastaukseni.

Sinä 14:33
Tottakai 😊 Onko sulla joku lahjaidea mielessä vai ostetaanko yhdessä jotain?

Kukkamyyjä keskeytti hymyilyni sekä punasteluni puhelimen näytölle: - Voisinko jotenkin auttaa?
- Juu! Ottaisin jonkun ihanan sinertävän kukka-asetelman just kihlautuneelle pariskunnalle, nostin katseeni puhelimen näytöstä ja hymyilin myyjälle. Laitoin puhelimen takaisin takataskuun ja tunsin, miten se värähti siellä uudestaan. Tunsin ilonväreiden täyttävän koko kehoni.
Catu
Catu

Viestien lukumäärä : 46
Join date : 24.08.2014
Karma : 1

Jassu, Amira, Lilja, Sonia, Aurora, Nita, Linnea and Løken like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Catun (läppä)päiväkirja Empty Vs: Catun (läppä)päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa