Kellonaika on nyt To 28 Maalis 2024, 16:21

176 osumaa on löytynyt haulle 0

Usvan päiväkirja

04.10.2020 - #better

”Sä haiset kyllä edelleen ihan viinalle”, mä huomautin blondille miehelle pussattuamme sen kotitalon edessä Volvon keskikonsolin yli.
”Onneksi sä tuoksut aina ihan kukkasille”, se vastasi niin ilmeettömällä äänensävyllä, etten mä ollut ollenkaan varma, vittuiliko se. Pyöräytin silmiäni varmuuden vuoksi.
”Oot sitten varovainen”, se jatkoi kiivetessään ulos autosta. ”En halua että sulle tai lapselle käy mitään.”
”Mä uskallan epäillä, ettei Usva jaksa harrastaa mitään extreme-liikkeitä. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä. Jos mä hommaan vaikka jonkun turvavyön, jolla mä voin köyttää itseni satulaan kiinni? Niin sun ei tarvis huolehtia.”
”Ei sekään oo kovin hyvä siinä kohtaa kun se sun jääkarhus kompastuu omiin jalkoihinsa ja lentää kirjaimellisesti turvalleen.”
”Mees nyt siitä kompastelemaan ihan keskenäs”, mä tuhahdin.
”Mähän liikun elegantisti kuin gaselli”, mies väitti nojaten auton oveen. ”Mutta laitat sitten viestiä kun lähdet ja sitten kun tuut takas, niin tiedän että kaikki on hyvin.”
”Kiitos huolehtimisesta, isi”, mä vastasin ja Petter kyllästyneen tuhahduksen saattelemana tuuppasi oven kiinni.
”Heippa.”

Kabelvågin kautta kiertäminen käytännössä kolminkertaisti mun tallimatkani, mutta mä olin silti puoliväkisin heittänyt Petterin kotiin, vaikka se olikin yrittänyt kertoa pääsevänsä aivan hyvin vaikka kävellen. Olin mä sille jotain velkaa kaikesta huolehtimisesta, mitä se oli eilen illalla ja tänään aamulla tehnyt.

Tallilla oli suhteellisen hiljaista. Kävin vilkaisemassa taukotuvassa oliko siellä ketään, mutta sekin oli autio. Varmaan suunnilleen kaikki olivat vielä tähän aikaan potemassa darraa kuka kenenkin kotona, enkä mä epäillyt hetkeäkään etteikö Petterkin olisi painunut takaisin nukkumaan heti kotiin päästyään. Takaisin alakertaan palatessani oli Raffe kuitenkin sidottu käytävälle, ja mä päätin jäädä pitämään sille seuraa siksi aikaa, kun sitä hoitava ihminen palaisi. Pikapuoliin lyhyt blondi saapastelikin takaisin Raffen harjat mukanaan.

Pienen small talkin jälkeen mä lähdin pihattotallia kohti. Usva seisoi tarhassa turpa heinäkasassa, ja mä jouduin hetken maanittelemaan sitä pois paalin ja kavereiden luota.
”Tuus nyt, senkin tukkijäärä”, mä mumisin puoliääneen ja sain kuin sainkin vaalean ponini lopulta mukaan. Sen mammuttikarvaiset jalat olivat puolisääreen mudan peitossa, joten mä päätin harjata vain kriittisimmät paikat ja jättää suojat tällä kertaa talliin. Eihän me oltu menossa kuin käyntilenkille, toivottavasti.

Tekstasin vielä Petterille lähteväni liikkeelle ja talutin sitten ponin kentälle selkäännousujakkaran luo, koska tässä kohtaa raskautta mä aloin olla jo vähän kankea nousemaan kyytiin. Sen olisi ehkä pitänyt toimia jonkunlaisena varoitusmerkkinä siitä, ettei ehkä enää näillä viikoilla kannattanut ratsastaa, mutta mä vähät välitin siitä. Mä olin käytännössä syntynyt hevosen selkään enkä mä aikonut minkään tyhmän raskauden pysäyttää mua. Samaan aikaan mä tiesin varsin hyvin, että tää saattoi olla viimeinen kerta tammani kyydissä muutamaan kuukauteen. Siitä haikeana mä päästin ohjat pitkiksi ja siirsin Usvan käyntiin kohti meidän suosikkipolkuja.

Usvalla oli sen verran virtaa, että se lähti aika reippaaseen tahtiin liikkeelle pihasta, mutta malttoi kuitenkin pysyä käynnissä ja hidastikin kääntyessämme polulle kohti Stor Kongsvatnetin pohjoispuolta. Sade vihmoi kevyesti tamman turkkia ja aurinkolipastani huolimatta myös mun naamaa, joka oli ainut kohta musta, jota en voinut peittää sadevarusteilla. Viimeisiä keltaisia lehtiä tippui hiljalleen puista polulle eteemme, eikä linnutkaan enää laulaneet kaukaista lokkien kirkunaa lukuunottamatta. Mä rakastin syksyä, vaikka tämä olikin ehkä pelottavin syksy mun elämässä tähän mennessä. Viimeinen syksy, ennen kuin musta tulisi äiti.

Brynhildin kohdilla sade alkoi vähän kiihtyä, joten keräsin Usvan ohjat käsiini ja laitoin sen ravaamaan vähän matkaa. Keventäminen ei kuitenkaan tuntunut enää kovin miellyttävältä, eikä harjoitusravi varsinkaan, joten siirsin tamman nopeasti takaisin käyntiin ja kehoitin sitä vain kävelemään vähän reippaammin.

Vaikka mä olinkin vähän surullinen siitä, etten todennäköisesti enää tämän vuoden puolella ratsastaisi, tämä oli tehnyt mulle ihan hirveän hyvää. Ei ollut mitään parempaa tapaa selvitellä ajatuksiaan kuin hypätä tutun hevosen selkään ja suunnata sen turpa kohti tuttuja metsäpolkuja. Tulisipa kevät pian.


Merkintä 5, #Tarinatempaus2020 / Aloituspäivämäärä 3.10.2020
kirjoittaja Beata
lähetetty Ti 13 Loka 2020, 21:22
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Usvan päiväkirja
Vastaukset: 12
Luettu: 1286

# Tallikirja 2017 -->

Taukohuoneessa tuoksui tuore kahvi, joten luovin tieni heti ovesta sisään astuessani ensimmäiseksi kahvinkeittimen luo ennen kuin edes vaivaannuin katsomaan, ketä tilassa mahdollisesti oli.

Sven istui pöydän ääressä, mikä sai minut vain tuhahtamaan, mutta sohvalla istuvan sinihiuksisen näkeminen sai aikaiseksi leveän hymyn ja tietenkin kupin täytettyäni suuntasin kulkuni Auroran viereen sohvalle.  
"Noooh", sanoin maireasti Auroran mulkaistessa minua happaamaan sävyyn. "Mites meni tupareiden jatkot?"
En ollut Catun tupareiden jälkeen nähnyt naista kuin vilahdukselta jossain koulun käytävällä, joten pakkohan tämä tilaisuus oli käyttää hyväkseen. Niin tyhmä en kuitenkaan ollut, että olisin naisen työpaikalla udellut oliko käynyt flaksi vai ei.

"Hyvin" Aurora vastasi lopulta vältellen katsettani. Vai että hyvin.
"Mmhmm, sen Steeeeenin luotako heräsit?" heittelin vettä myllyyn vaikka tiesin, että siitä seuraisi vain syvää huokailua sekä silmien pyörittelyä.
Kyllähän mä niiden vilkuilun puolin ja toisin olin huomannut! Siitä syystä olisin itsekin halunnut lähteä ns. vahtimaan tilannetta baariin saakka, mutta Ella oli ollut sen verran hyvässä kuosissa, että oli parempi lähteä saattelemaan sitä kotiin siinä vaiheessa, kun Catun naapuri oli tullut valittamaan melusta.
Ellan kanssa mä sinne olin tullut ja hyvänä kaverina olin huolehtinut sen myös kotiin saakka.

"Mistäs itse? Ellan luota?" Aurora nakkasi takaisin vastaamatta kysymykseeni.
Niin, olinhan mä toki Ellan luota herännyt. Blondi oli sammahtanut lähes samantien mun kainaloon, kun Beatan Volvo oli nytkähtänyt liikkeelle ja herännyt kunnolla vasta siinä vaiheessa, kun olin Petterin avustuksella taluttanut sen kotiovelle.
Petter oli mulkoillut mua sen näköisenä kuin olisi luullut mun käyttävän Ellan humalatilaa jotenkin hyväkseni. Mä olin kyllä kusipää toisinaan, mutten todellakaan niin kusipää!
Olin luvannut Petterille, että me pärjättäisiin kyllä ja sen sijaan, että mies olis taluttanut minut vaikka korvasta pitäen takaisin Volvoon, se oli käännähtänyt kannoiltaan ja jättänyt mut huolehtimaan Ella sänkyyn saakka.

"Mistäs muualtakaan", vastasin sinihiuksiselle naiselle.
Sitä mä en kuitenkaan alkanut selittämään, että huonovointisen Ellan sänkyyn peiteltyäni olin käynyt etsimässä ämpärin blondin sängyn viereen, hakenut sille vettä keittiöstä ja sen jälkeen käpertynyt luokkatoverini päiväpeittoon maton päälle ja vahtinut, ettei se ainakaan tukehtuisi mahdolliseen oksennukseen tai jotain.
Elossa oltiin molemmat herätty. Siinä krapulassa kyllä hetkittäin toivoi, ettei olisi herännyt ollenkaan.

Aurora vain hymähti, sipaisi sinisen hiussuortuvan korvansa taa ja nousi ylös. Kyllä nuo tallivaatteetkin naisen kropalle kunniaa teki, mutta en voinut olla miettimättä miltä se oli näyttänyt siinä pikkumustassa...
Siinä vaiheessa muistin myös Svenin läsnäolon ja hymyilin miehelle leveästi, kun huomasin sen katsovan meidän suuntaan mitäänsanomaton ilme kasvoillaan. Ihan niin kuin se ei itse vilkuilisi tallityttöjen takapuolia ikinä.

Tai no, ainakin Catun. Hyvä pylly oli sekin.

Merkintä 6 / #tarinatempaus2020 / aloituspvm. 2.10.
kirjoittaja Matias B.
lähetetty Ti 13 Loka 2020, 20:46
 
Etsi: Vanhat päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2017 -->
Vastaukset: 114
Luettu: 10565

Bumin päiväkirja

13.10.2020
xoxo Anie 1HM


”Kuka otti sen pullon eilen esille?” narisin aamulla, kun lusikoin myslejä väkisin kulhosta naamariin.
”Se taisit olla sä itse”, Sirus muistutti yllättävästi virkeämpänä kuin mä.
Irvistin sen vastaukselle ja yritin huuhtoa kurkkuun juuttuneet myslit teellä alas. Kahvia tähän tilanteeseen olisi tarvittu, mutta veljeni ei ollut ostanut kahvinkeitintä, vaikka sen piti. Me oltiin asuttu asunnossamme nyt kaksi viikkoa. Muuttolaatikoita oli yhä siellä sun täällä, eikä niiden purkaminen tuntunut tapahtuvan kuin itsestään.

”Meidän pitäisi jo mennä”, Sirus katsoi kelloa.
”Oikeastaan meidän olisi pitänyt lähteä kolme tuntia sitten.”
”Vielä parempi. Halusitko sä sen hevosen vai et?”
”Me ollaan ostettu se jo!”
”No, vauhtia sitten, että päästään hakemaan se!”

Marisin, kun nousin ylös ruokapöydän äärestä ja heitin myslikulhoni tiskialtaaseen. Sen pohjalle jäi vielä muutama lusikallinen, mutta en saisi sitä kamaluutta enää yhtään alas. Kävin vielä harjaamassa hampaani ja sukaisin hiukseni ponnarille. Sen jälkeen me viimein lähdettiin. Meistä tosin kumpikaan ei ollut täysin ajokuntoisia, mutta ne olivat niitä pieniä murheita, jos poliisit sattuisivat pysäyttämään. Kuten myös se, että Siruksella ei varsinaisesti ollut sopivaa kohtaa ajokortissa, joka sallisi trailerin vetämisen. Silti se istahti ensimmäisenä kuskin paikalle. Me vaihdettaisiin sitten ennen lautalle nousua.

Onneksi lautalla me molemmat saatiin otettua pienet päikkärit ennen kuin rantauduimme automme sekä lainatrailerin kanssa. Matka Lofooteilta Fauskeen kesti viisi tuntia. Meiltä seitsemän, koska me pysähdyttiin melkein joka toinen tunti vessaan tai juomaan kahvia. Krapulassa ajaminen ei ollut kovinkaan hyvä idea sitten kuitenkaan. Mutta minkä me sille mahdoimme?

Fauskeen päästyämme satoi vettä. Vedin Helly Hansenin hupun päähäni, kun astuimme sisään pienen ratsastuskoulun talliin. Tietenkään tuleva (ja nykyinen) hevosemme ei ollut mikään sellainen, joka olisi kiertänyt tuntitolkulla opettamassa alkeistaitoja joillekin kylkiä potkiville junnuille. Sen sijaan Bomullburr (kyllä, nimi oli yksi syy, miksi olin koeratsastanut sen useammankin kerran) eli Bumi oli yksityinen Fausken ratsastuskoulussa. Toinen syy miksi olin koeratsastanut tamman oli sen sukupuoli joo, mutta tärkeämpi yksityiskohta väritys! Hei! Kuka olisi voinut vastustaa kirjavaa hevosta?

Mua ei missään nimessä haitannut, että Bumi oli tilasto. Enemmän mä tykkäsin siitä, että se oli ihan jeppis kaikessa. Mä en tarvinnut mitään GP-tason este- tai kouluhevosta. Ihan perusjannu riitti.
”Kaikki on valmiina”, Bumin entinen omistaja, jonka nimen jo unohdin, kertoi. ”Olen pakannut varusteet mukaan ja vähän tuttuja rehuja, ettei heti tule järkyttävää muutosta ruuan suhteen.”
”Kiitos”, vastasin ja tökkäsin Sirusta. ”Kanna ne autoon.”
”Kanna ite. Mä voin tuoda hevosen.”
”Haha, hyvä vitsi velipoika”, nauroin. ”Haluan nähdä, kun saat sen traileriin.”

Sitä en tiedä olisiko Sirus saanut Bumia traileriin, mutta sai se ne kaksi kassillista tavaraa meidän Subarun peräluukkuun, vaikka lainatrailerin akseli oli tiellä. Sillä välin mä lepertelin Bumille, joka vaikutti olevan tänään hyvällä tuulella. En vielä tuntenut tammaa kovin hyvin, mutta mitä sen käytöksestä olin kuullut, niin se kyllä kertoi mielialansa selkeästi. Taputin Bumia kaulalle, kun naksautin riimunnarun sen riimuun. Tammalla oli päällään jo kuljetussuojat sekä kaksi loimea päällekkäin. Toivottavasti se siten tarkenisi takaisin Lofooteille saakka.

Me ei turhia kuhnailtu, kun Bumi talutettiin sisään traileriin. Tai no, ei oltaisi kuhnailtu, jos tamma olisi mielellään kävellyt tuntemattomaan boksiin. Siihen vaadittiin lopulta puolen tunnin suostuttelu ja entisen omistajan taluttaminen. Siellä se kirjava pylly kuitenkin keikkui, kun nostimme rampin ylös. Kättelimme entisen-omistajan-jonka-nimeä-en-muistanut ja lähdimme takaisin pitkälle kotimatkalle.

Jälleen me pysähdyttiin useasti, mutta tällä kertaa Sirus ei saanut ajaa. En mä sentään niin vastuuton ollut, että olisin antanut kortittoman veljeni vetää traileria, jossa oli hevonen kyydissä! Mä olin sentään vastuuntuntoinen nainen.

”Aah, viimeinkin! Kotipiha!” mä hihkaisin, kun pysäytin auton Shelyesiin pihaan.
”Oli liian pitkä matka”, Sirus valitteli.
”Saatiin kuitenkin hevonen mukaan!”

Kello oli siinä vaiheessa jo puoli kymmenen illalla. Ihan vain sen takia, että aamulla lähtö oli hieman venynyt. Olin ilmoittanut asiasta kyllä Jassulle, jota ei ollut haitannut. Eihän me kyllä oltaisi voitukaan jäädä mihinkään yöksi vain, jotta saisimme hevosen sisälle talliin aamulla. Sitä paitsi iltavuorolainen sai kaiken valmiiksi kymmeneltä, joten meillä olisi puoli tuntia aikaa saada kaikki sisälle hevosta myöden.

Jassu itse oli tänään onneksi iltavuorossa, joten asiat hoituivat hyvin. Me otettiin Bumi pois trailerista ja mä kävin taluttamassa sitä hetken aikaa kentällä. Olihan sekin joutunut seisomaan trailerissa useamman tunnin. Tammasta kyllä huomasi, että se oli hieman rasittunut matkustamisesta. Sain talutettua sitä valaistulla kentällä vähän löyhemmällä narulla, vaikken ihan uskaltanut antaa kaikkea löysää.

Kahdenkymmenen minuutin kävelyttämisen jälkeen, mä vein Bumin talliin. Sen karsina oli aivan satulahuoneen vieressä toisen kirjavan tamman vieressä. Karsinan ovessa oleva liitutaulu osasi kertoa, että hevosen nimi oli ”Dante”. Ei kovin tammamainen ja menin takuuseen, että suuri puoliverinen oli tamma.
”Voitko jättää lapun, ettei sitä viedä vielä pihalle aamulla?” pyysin Jassulta. ”Tulen viemään sitä itse kävelylle.”
”Jos heräät krapulasta”, Sirus mutisi ja potkaisin veljeäni sääreen. ”Au!”
”Laitan viestiä aamuvuorolaiselle”, Jassu lupasi huvittuneena.

Niine hyvineen me jätettiin lainatraileri pihaan ja lähdimme takaisin kotiin. Kaikesta huolimatta me kerrankin olimme niin väsyneitä, että suihkun jälkeen me molemmat kaaduttiin suorin jaloin sänkyihimme.

Merkintä 2, #Tarinatempaus2020 / aloituspäivä 8.10.2020
kirjoittaja Løken
lähetetty Ti 13 Loka 2020, 19:01
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Bumin päiväkirja
Vastaukset: 7
Luettu: 823

Figaron päiväkirja

Vuoristorata
10.10.2020

#svella

Mulla oli huono päivä. Se ei ollut epätavallista, vaan tuntui olevan nykyään enemmän sääntö kuin poikkeus. Joka aamu heräsin ajatellen, että ehkä tänään kaikki mun ongelmani olisivat kadonneet kuin tuhka tuuleen, Figarolla olisi taas elämäniloa, mä olisin ylioppilas ja Svenin lämpimät käsivarret olisivat kietoutuneet tiukasti mun ympärille.

Vielä yhtenäkään aamuna mun toiveet eivät olleet toteutuneet. Silmien avaamisesta lähtien mua masensi, ahdisti ja stressasi niin, että päänsärkyä helpottavasta Panadolista oli tullut jo vakiokaveri aamupalalle kahvin ja appelsiinin kanssa. Kävelin kuin zombi, selasin historiankirjoja ajatukset jossain aivan muualla ja menin nukkumaan yhdeksältä illalla. Astlyr Myhrvold, joka oli meidän abibussin johtaja, oli alinomaan pommittanut mua viesteillä, joissa se tivasi, miksi mä en ollut osallistunut niiden kokouksiinkaan sovitusti.

“Oletko sä edes mukana enää?” se oli tekstannut pistävästi tänäkin aamuna. “Ainahan sä oot ollut tollanen hikipinko, mutta milloin susta tuli noin helvetin tylsä? Luojan kiitos mä olen meidän bussipomo sun sijaan.”

Enkä mä ollut edes vaivautunut vastaamaan sille mitään. Kevät ja russefeiring oli mun mielessä niin kaukaisia, etten ollut siunannut sille vielä ajatustakaan. Tuntui, että ylipäätään tästä syksystä ja koko ajan lähestyvästä kaamoksesta hengissä selviäminen olisi mun kohdalla suoranainen ihme.

Jossain satunnaisessa mielenhäiriötilassa olin mennyt ilmoittautumaan vielä uudelle vakiotunnillekin, mikä tarkoitti sitä, että mulla oli nyt ratsastustunteja kolmesti viikossa ja sen lisäksi Figaron liikutus muinakin päivinä, vaikka kaiken järjen mukaan mun olisi pitänyt vältellä koko tallia ja hankkia ponillenikin joku mua osaavampi ratsastaja. Halusin kuitenkin uskoa siihen, että vielä jonain päivänä meidän yhteistyö sen rautiaan kanssa toimisi, ja se vaati sitä, että mä kehittyisin. Niin ratsastajana kuin hevosenkäsittelijänäkin.

Tänään ei silti ollut se päivä.

Figaro liikkui kuin täi tervassa ja mä purin hammasta. Olin hiestä aivan läpimärkä, vaikka kolkko syystuuli puhalsi viileää ilmaa läpi maneesin paperinohuiden seinien. Muut ryhmäläiset saivat ratsastuksen näyttämään niin helpolta, että niiden hevoset tuntuivat liitelevän ilmassa koskettamatta kavioilla ollenkaan maahan.

“Milloin teillä olikaan se eläinlääkäri?” Jassu kysyi silitellen Figaron kaulaa huolestuneena tunnin jälkeen.

“Huomenna”, vastasin ja laskeuduin alas ponini selästä. “Toivottavasti tällä kertaa löytyy jotain konkreettista. Mulla alkaa olla huumorintaju lopussa.”

“Ymmärrän”, Jassu totesi empaattisesti. Eihän kukaan hevosenomistaja toivonut tällaista tilannetta itselleen.

Osaisitpa sä puhua, huomasin ajattelevani, kun talutin kaulaansa pitkänä ja matalana lepuuttanutta Figaroa maneesista takaisin talliin. Poni huokaisi raskaasti kuin olisi itse toivonut samaa. Kaikki olisi ollut niin paljon helpompaa, jos se olisi voinut itse kertoa, mikä sitä vaivasi, ja mitä mä tein sen kanssa väärin. Jatkuva arvailu tuntui täysin hyödyttömältä spekuloinnilta ja siltä kuin olisin yrittänyt etsiä neulaa heinäsuovasta. Käytännössä ruunan oireilu saattoi johtua mistä vain hiekansyönnistä huonoon satulaan ja jalkakipuihin, ja voi, miten mä toivoinkaan, että tästä lopulta selvittäisiin vain jollain lyhyellä psylliumkuurilla.

Riisuin apaattiselta poniltani varusteet, jotka nakkasin sen karsinan eteen odottamaan loppusijoitustaan satulahuoneeseen. Raahasin pölyharjaa kiiltävän rautiaalla turkilla ja rapsutin Figaroa paikoista, joista tiesin sen pitävän, mistä sen ilme kirkastui edes hetkeksi. Se sai mutkin hymyilemään. Pienet asiat, jotka tein oikein, olivat kasvattaneet viime aikoina merkitystään valtavasti koko elämän ollessa muuten pelkkää vuoristorataa.

Hymy hyytyi silti nopeasti, kun viereisestä karsinasta alkoi kuulua Amiran ja Catun iloinen kaakatus. Olin toivonut pääseväni pakoon ennen kuin iltatallia alettaisiin tehdä, mutta Catu tuntui olevan tallilla aina. Totta kai se oli, ja kaikki pitivät siitä. Ne juttelivat viime viikonlopun bileistä, joista mä en ollut selvinnyt edes jatkoille. Matias oli yllättäen lähtenyt mun mukaan, ja mä olin melkein sammunut sen kainaloon Beatan auton keskipenkillä. Toivoin, etten ollut möläyttänyt sille mitään typerää siitä, kenen olisin halunnut sen paikalla olevan.

Puhe viereisessä karsinassa vaimeni, mutta mä en silti voinut olla kuulematta. Kunpa olisin.

“Mä päädyin Svenin luokse yöksi”, Catu kihersi innoissaan kuin pieni lapsi, ja kaikki mun sisälläni muuttui nestemäiseksi typeksi. Lopetin Figaron harjaamisen kuin seinään, tempaisin karsinan oven auki ja iskin sen kiinni vähän liian suurella voimalla. Marssin ulos tallista valtavan ahdistuksen vallatessa taas mun kehon jokaisen solun.

Totta kai Catu päätyi Svenin luokse yöksi. Ne olivat pari, kaikkihan sen näki, ja parit tekivät niin. Kuva niistä kahdesta suutelemassa ilmestyi mun eteen eikä kadonnut, vaikka mä ummistin silmäni tiukasti kiinni. Valuin tallin seinää pitkin kyykkyyn ja huomasin taas unohtaneeni, kuinka hengitettiin. Sen muisteleminen muuttui aina vain vaikeammaksi, mitä enemmän kiharoita hiuksia ja sinisiä silmiä ilmestyi mun aivoihini. Lämpimät käsivarret kietoutuivat varmaan tänäkin yönä jonkun toisen ympärille. Mun teki mieli huutaa, mutta en huutanut.

Mä itkin.

Merkintä 7, #tarinatempaus2020, 2.10.2020
kirjoittaja Ella-Amalie
lähetetty Ti 13 Loka 2020, 16:29
 
Etsi: Vanhat päiväkirjat
Aihe: Figaron päiväkirja
Vastaukset: 10
Luettu: 1268

Figaron päiväkirja

Aikapommi
9.10.2020

#hakaristian #NVRK2020


Figaron käytös ei ollut edelleenkään liikahtanut suuntaan tai toiseen. Koko poni oli ollut mulle tähän asti yksi iso suru ja murhe, vaikka kaiken olisi pitänyt olla ihan toisin, eikä tämänpäiväinen tuntikaan ollut mennyt sen kaksisemmin. Mä en ymmärtänyt. Aina kun vilkaisin rautiaaseen ruunaan päin, mun mahassa muljahti ja mielessä alkoi mantran lailla kaikua Miriam Meisfjordin tiukka tokaisu viikon takaisen valmennuksen loppukaneetiksi:

“Sinuna en kyllä starttaisi NVRK:n ratsastuskoulumestaruuksissa ollenkaan. Jos nyt välttämättä tahdot sinne mennä, suosittelisin kokeilemaan korkeintaan helppoa C:tä.”

Pahinta oli, että mä olin jo ilmoittautunut sinne. Heti, kun Figaro oli saapunut; innoissani siitä, että nyt mulla oli vihdoin Blondille seuraaja. Huokaisin ja katsoin poniani jälleen. Sen silmät eivät enää olleet kärsivälliset ja toiveikkaat kuin koeratsastuksessa. Sen silmät olivat surulliset, väsyneet. Se kertoi, että se ei ollut valmis kilpailemaan.

“Ihan kuin se olisi rikki jostain”, kuin tyhjästä mun taakse ilmaantunut Katya tuumasi arvioiden. Mun maha muljahti ympäri uudemman kerran, kun rekisteröin kiharatukkaisen tytön kasvot, enkä tiennyt, johtuiko se siitä, miten paljon mua sattui ajatus mahdollisesti rikkinäisellä ponilla treenaamisesta vai siitä, että mä olin viimeiset kolme päivää miettinyt kuumeisesti Hannen kanssa käytyä keskustelua ja sitä, kertoisinko Katyalle vai en.

“Niin”, totesin. “Mä kyllä varasin ajan Birgitille heti, kun se Meisfjord käski. Se on ylihuomenna.”

“Hyvä”, Katya vastasi pää kallellaan nojaillen karsinan oveen. “Mites ne kisat? Niihin on kuitenkin enää kuukausi.”

“Pakko kai ne on perua. Ellen sitten taas tuu jollain Hillalla”, irvistin muistellen Seppele Cupia, joka oli ollut ihan täydellinen floppi. Mä olin ratsastanut kuin muissa maailmoissa ja Hilla toiminut sen mukaisesti. Epäonnistumisista oppi, mutta mä olisin kyllä kaivannut tähän väliin niitä onnistumisiakin.

“Jep. Vaan eipä meillä Jätkänkään kanssa odotukset ole kovin korkealla. Se Kalla Cup ei mennyt ihan nappiin”, Katya naurahti sitten. “Syytän Christiania. Se ei ollut varsinaisesti kovin hyvä kisahoitaja.”

Mulla oli vaikeuksia pitää naamani peruslukemilla. En voinut sietää epärehellisyyttä, ja Christianin touhut olivat olleet suorastaan oksettavia. Kaiken kruunasi tämä kisahoitajakeissi ja se, että Jätkän sijaan poika oli päätynyt lopulta hoitelemaan jotain aivan muuta. Olin alusta asti tiennyt Christianin olevan lipevä naistennaurattaja, johon kenenkään ei olisi pitänyt sekaantua kuin kaverina, mutta tämä tempaus oli mennyt yli.

Ja se tästä tekikin niin vaikeaa. Kaverina se oli mahtava tyyppi, joka osasi piristää päivää typerillä jutuillaan. Kyllä mua jossain kaiken muun alla sattui Christianin menettäminen, mutta toisaalta, tarvitsinko mä sellaista ihmistä elämääni? Ihmistä, joka käytti muita häikäilemättömästi hyväkseen leikkien niiden tunteilla ja kantamatta lopulta vastuutaan.

Vilkaisin Katyaa, joka silitti Figaron turpaa leperellen sille hiljaa. Se oli upea nainen niin sisältä kuin ulkoakin ja todella ansaitsi elämässään kaikkea muuta kuin paikan Christianin pelinappulana.

“Kuule”, köhäisin lopulta kohteliaasti. “Mikä se sun ja Christianin juttu on tällä hetkellä?”

Katya naurahti kuivasti.

“En mä oikein tiedä. Me sovittiin, että edetään rauhassa ja matalalla profiililla”, kiharatukkainen tyttö sanoi sitten, ja mun teki mieli ravistella sitä hartioista huutaen, että Christianille sellainen todennäköisesti tarkoitti käytännössä villiä sinkkuelämää. Olisin voinut pistää vaikka pääni pantiksi siitä, että matalalla profiililla ja rauhassa oli suora lainaus sen pojan suusta sitoutumiskammon nostettua päätään.

“Okei”, kohautin olkiani. “Mä vaan ajattelin, kun…”

Sanat juuttuivat kurkkuun ja Hannen kasvot ilmestyivät mun ajatuksiin. Hannen, joka oli ehdottomasti mun hyvä ystäväni, jonka en halunnut joutuvan pulaan. Mutta kun Katyan otsa rypistyi, ja se veti kätensä puuskaan, mä tiesin, etten enää voinut juosta pakoon. Olin umpikujassa, ja Katya oli mua jahtaava leijona.

“Kun mitä?” se tivasi tiukasti.

“Mä juttelin Hannen kanssa yksi päivä”, nielaisin. Sydän tuntui hyppivän jossain kurkussa asti, kun Katyan tiivis tuijotus lävisti mun sielua.

“Ja?” Katya odotti, kun mä rukoilin ylempiä voimia armahtamaan viestintuojaa tällä kertaa.

“Ja se kertoi olleensa Christianin kanssa silloin Kallassa”, henkäisin vähän turhan dramaattisesti.

Olleensa sen kanssa?” Katya vaati tarkennusta painokkaasti.

“Enkä mä nyt puhu mistään ihan viattomasta hengailusta”, vilkuilin ympärilleni lähes kuiskaten.

Katya näytti lievästi ilmaistuna tyrmistyneeltä. Sen silmät salamoivat ja olemus liekehti rovion lailla. Sen koko vartalo liikehti hermostuneena, ja olin aika varma, että se olisi voinut tappaa jonkun.

“Ei jumalauta”, siltä pääsi ennen kuin se marssi päättäväisesti tiehensä tennareiden kopistessa vasten tallin kivilattiaa kuin aikapommin tikitys.

Merkintä 6, #tarinatempaus2020, 2.10.2020
kirjoittaja Ella-Amalie
lähetetty Ti 13 Loka 2020, 13:21
 
Etsi: Vanhat päiväkirjat
Aihe: Figaron päiväkirja
Vastaukset: 10
Luettu: 1268

Theon päiväkirja

Vastoinkäymisiä
13.10.2020

Yks, kaks, kol ja hyppy, laskin askeleita hiljaa mielessäni ja mukauduin vartalollani liikkeeseen mustan ruunan ponnistaessa okserin ylitse. Se liiteli sen ylitse helpon tuntuisesti ja taputin ruunaa tyytyväisenä sen laukatessa kenttää ympäri. Se oli tehnyt tänään hyvää työtä treenatessamme pientä rataa ratsastuskoulujen piirinmestaruuskisoja ajatellen. Olihan niihin vielä aikaa, mutta parempi oli aloittaa valmistautuminen jo ajoissa. Kesällä ja syksyllä ei kisamenestystä paljoa tullut ja yhteinen sävel oli ollut hukassa, joten treenaaminen oli vielä tärkeämpää. Vaikka olihan se tärkeää ihan aina.

"Nostatko vielä vähän?" pyysin Jannia, joka ystävällisesti oli lupautunut nostelemaan esteitä treenin ajaksi. Se nyökkäsi ja lähti kentän reunalta kohti lähintä estettä.

Katselin välikäyntejä kävellessämme Ellan ja Figaron menoa, jotka olivat kentällä samaan aikaan, koulutreenin merkeissä. Rautias ruuna näytti ehkä ulkoapäin ihan hyvältä, mutta tarkemmin katsoessa se ei näyttänyt yhtään hyvältä. Se pureksi kuolainta hermostuneena ja häntä viuhtoi edestakaisin pohkeen hipaistessakaan herkkäsieluisen ponin kylkeä. Se oli myyntivideolla näyttänyt todella hienolta liikkuessaan oikeinpäin ratsastajansa alla, ja koeratsastuskin oli mennyt hyvin.

Jokin oli kuitenkin muuttunut Ellan ostaessa Figaron ja sen muutettua Shelyesiin. Reilu viikko sitten ne olivat olleet pitämälläni tunnilla mukana ja se oli sujunut ihan mukavastikin loppua kohden, mutta muutama päivä sen jälkeen oli ollut Miriamin valmennus, missä ratsukko oli saanut jälleen kylmää kyytiä. Mua niin harmitti Ellan puolesta. Uuden ponin omistamisen pitäisi olla ihanaa ja kivaa ja maailman paras juttu, mutta se ei todellakaan ollut. Blondi oli melkein riemusta kiljuen ilmoittautunut jo maarraskuun puolella pitämälleni puomitunnille, missä ratsuina saisi olla jokaisen inhokkihevonen, ja se kertoi paljon tilanteesta. Mä halusin auttaa tyttöä jollain tapaa, jos se vain osaisi sanoa miten. Ja jos se ottaisi apua vastaan. Mun pitäisi puhua sille.

Mun ajatuksenjuoksun katkaisi Janni, joka ilmoitti radan olevan jälleen valmis. Epätoivoinen Ella siirsi poninsa käyntiin mun nostaessa laukan Theon kanssa. Esteet olivat nyt sadankolmenkymmenen senttimetrin korkuisia, kymmenen senttiä korkeampia kuin korkein luokka, mitä tulisimme hyppäämään ratsastuskoulumestaruuksissa. Tämä oli meille aika peruskorkeus treeneissä, ja toivoinkin että ensi kaudella pääsisimme nostamaan Theon kanssa tasoamme, mikäli kaikki vain sujuisi niin kuin pitäisi. Kauden alussa hyppäisimme tuttuja 110cm ja 120cm luokkia, ja loppukaudesta 120cm ja 130cm luokkia.

Rata sujui hyvin ja Theo lähestyi viimeisiä esteitä varmoin askelin, korvat hörössä ja pää pystyssä sinisten silmien lukitessa kohteeksi okserin, minkä alla oli pieni vesimatto. Theo teki edelleen sen vuoksi normaaliakin suuremman hypyn, vaikka matto oli ollut samassa kohdassa koko tunnin ajan. Heilahdin sen vuoksi ikävästi hypystä laskeutuessa, mutta sain pian tasapainoni korjattua ja kohdistin katseeni pitkällä sivulla olevalle viimeiselle esteelle, mikä oli okseri myöskin. Punavalkoiset puomit seisoivat vankasti paikoillaan lähestyessämme estettä, ja juuri ennen hyppyä painoin pohkeeni hevosen kylkiin kannustaakseni sen hyppäämään esteen. Ja sehän kyllä hyppäsi, valtavalla ilmavaralla ja laskeutui kevyesti esteen toiselle puolelle. Mä keikuin kyydissä parhaani mukaan ruunan hypätessä odottamattoman isosti, ja onnistuin pysymään kyydissä hevosta häiritsemättä. Mun selkäparka ei vaan tuntunut tykkäävän Theon valtavista hypyistä ja se vihlaisi erittäin kipeästi laskeutuessani hevoseni selästä alas loppuverkkojen jälkeen.

"Mikä nyt?" Janni kysyi huolestuneena hieroessani kipeää selkääni.

"Vähän vain vihlaisi, ei tää oo vakavaa", irvistin kivun alkaessa yltymään nopeasti ja pian säteilemään muuallekkin kroppaan. "Kyllä tää menee ohi."

"Ja paskat. Sokeakin näkee, että sua sattuu ja paljon", Janni totesi. "Mä kannan nuo esteet, sä et koske niihin pitkällä tikullakaan."

"Mutta…", yritin aloittaa, mutta nainen torppasi sen hyvin nopeasti.

"Ei mitään muttia. Shelyesissä on jo yksi rampa ratsastaja enkä mä halua susta toista", nainen sanoi tiukasti viitateen omaan onnettomuuteensa, joka johti hänen tavoitteellisen ratsastusuransa loppumiseen. "Viet ton hevosen talliin, pyydät jonkun hoitamaan sen ja sit lähdetään päivystykseen. Kunhan nuo esteet on korjattu, tuu Ella auttamaan."

Maastakäsin loppukäyntejä talutteleva blondi hätkähti Jannin huolestunutta, tiukkaa äänensävyä ja otti pian ensimmäisestä vastaantulevasta puomista kiinni ryhtyen kantamaan esteitä pois kentältä. Se loi muhun myötätunnon ja säälin sekaisen katseen ja jatkoi puomien ja tolppien kantamista mun raahautuessa Theon kanssa oritallia kohti. Illan hämärtämällä tallipihalla meitä vastaan tuli onneksi Nita, joka oli juuri menossa hakemaan Dantea tarhasta liikutusta varten. Yleensä mä olin juuri se tyyppi, joka hoitaa hevosensa vaikka pää kainalossa, mutta tänään mä luovutin Theon ilmomielin nuoren naisen huolehdittavaksi.

"Muista kylmätä sen jalat. Ja juottaa, sen mash löytyy valmiiksi tehtynä karsinan edestä", selostin tälle ohjeita.

"Hei kyllä me pärjätään Theon kans, mutta mä en tiiä pärjäätkö sä jos et nyt heti lähde sinne päivystykseen", Nita totesi huolestuneena mun pidellessä selkääni. "Mee hoitamaan ittes kuntoon, Theosta huolehditaan kyllä."

Ja olihan se Nita oikeassa. Theo kyllä hoidettaisiin tallin puolesta ja innokkaiden apualisten toimesta, mutta mä en itse saanut apua kuin terveysasemalta.

"Kiitos Nita", mutisin ja yritin saada naamalle jonkin hymyntapaisen, mutta se muuttui irvistykseksi kivun painaessa päälle. "Mä meen."

Se sanoi mulle heipat ja tsempit ja lähti sitten oritallia kohti hevostani taluttaen, Danten riimun ja narun roikkuessa toisesta kädestä. Mä katsoin niiden loittonevan ja kiitin onneani siitä, että Theo asui juuri Shelyesissä. Siihen porukkaan pystyi aina luottamaan.


Loppuilta menikin sitten päivystyksessä Jannin kanssa. Tuomioksi sain lopulta monen tunnin tutkimuksien sekä magneettikuvauksen jälkeen välilevyn pullistuman, minkä syntysyystä ei ollut mitään tietoa, se oli luultavasti ollut jo aiemmin mutta nyt lauennut. Hoidoksi tulehduskipulääkkeitä, arkiaskareita, kevyttä liikuntaa ja neljän viikon ratsastuskielto. NELJÄN VIIKON. Ja reilu neljän viikon kuluttua olisi ne ratsastuskoulujen piirinmestaruuskisat. Mun osallistuminen niihin näytti tällä hetkellä olevan erittäin epävarmaa.

_________________________
#NVRK2020 - Merkintä 12, #TarinaTempaus2020 / Aloituspäivämäärä 1.10.2020
kirjoittaja Joona
lähetetty Ti 13 Loka 2020, 11:20
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Theon päiväkirja
Vastaukset: 17
Luettu: 1885

# Tallikirja 2017 -->

Sinä senkin
12.10.2020 maanantai | #NVRK2020

Maanantain sää oli yllättävän hyvä ja aurinkoinen, ja niin oli mun mielikin saapuessani Shelyesin pihalle. Mielessä siinsi tulevat kilpailut sekä Halloween, joita odotin jo innolla.

Olin aiemmin kysynyt Jassulta, olisiko okei treenata tänään Raffen kanssa. Sillä oli tänään vain yksi tunti, joten mahdollisuudet pieneen treensessioon olisivat otolliset. Kaiken lisäksi Raffe olisi HeC-B –tunnille lämmiteltynä ja mä saisin vähän tuntumaa meidän väliseen dynamiikkaan.

Ei ollut mennyt kauaa, kun mun puhelin oli visertänyt uuden viestin merkiksi ja vastaus oli ollut myöntävä. Sen siliän tien mä olin avannut Shelyesin yleisen whatsapp-ryhmän ja alkanut kirjoittamaan.

Du: [13:30]
Tänään treenit esteillä ennen viittä? Tarvitaan Raffen kans harjotusta 👶🏻


Pian puhelin oli alkanut värisemään oikein olan takaa.

Nita [13:33]
Mä ja Dante ainakin! 💪🏻

Aurora [13:35]
Mä oon töissä kolmeen, kerkeisin kans just tyyliin neljäksi 👀

Katya [13:36]
Jos neljän tienoilla on ok, niin mä ja Jätkä tullaan kanssa 😎


Hymyillen olin tekstannut ok ja huristellut tallille odottelemaan.


Positiivista oli sekin, ettei mun puhelin ollut enää soinut tuntemattoman soittajan taholta. Olin kyllä ottanut Joonan sanat tosissani ja päättänyt ilmoittaa poliisille – ainakin sikäli mikäli että soittaja olisi jatkanut. Eikä se ollut.

Olin myös miettinyt vaihtoehtoa, että olisin sanonut asiasta Steenille, mutta koska mä pystyin kuvittelemaan mielessäni jo valmiiksi Steenin turhauttavan holhoamisen, mä olin jättänyt senkin tekemättä.

Siispä olin jättänyt puheluista murehtimisen taka-alalle ja palautunut omaksi, pirteäksi itsekseni. Porhaltaessani taukohuoneeseen, missä leijaili tuoreen kahvin tuoksu, näin Catun, joka oli istuutunut pöydän ääreen ja uppoutunut selailemaan puhelintaan.

“Svenkö siellä tekstaa”, mä huikkasin ilkikurisesti kävellessäni kahvinkeittimen luo. Catu hätkähti mun sanoja ja pyöräytti sitten sen kauriinsilmiään.

“Heh heh”, se sanoi sarkastisesti, vaikkei hymy sen kasvoilla kuihtunut mihinkään. “Luin just kriminaalihuollosta.”

“Miks?” mä kysyin samalla kun lorautin kahvia mukiini. “Vai onks Sven alaikäinen ja valmistaudut saamaan syytteet siihen sekaantumisesta?”

Catu oli tukehtua kahviinsa.

“Sonia!” se älähti nauraen. “Työntekijän valtuudella kiellän tuollaiset puheet!”

Muakin nauratti.

“Ja sitä paitsi Sven on myös sua vanhempi!”

Mä pyörittelin silmiä istuessani Catun viereen. Mun silmissä Sven ei ollut kovinkaan.. Viehättävä? Miten miehistä nyt sanottiinkaan? Mutta Catu piti siitä, ja se oli Catun asia, eikä mulla ollut siihen mitään nokan koputtamista. Siis jos ei laskettu pientä kaverillista kuittailua.

“Vaikee uskoo siitä maitoparrasta.”

Catu tökkäsi mua toverillisesti kylkeen ja me kummatkin naurettiin. Vaikavoiduttuamme mä kuitenkin viritin meille uutta keskusteluntynkää.

“Meillä on vissiin uusi työntekijä?”

“Joo no sepä justiin”, Catu henkäisi hörpättyään kahvia. “Tai harjoittelija se sinänsä on. Suorittaa yhdyskuntapalvelusta”, nainen jatkoi ja kumartui viimeisen sanan henkäistessään lähemmäs kuin mikäkin salaisen palvelun jäsen. Mä kohotin kulmia ymmärryksen merkiksi. Vai niin!

“Mäkin haluun tavata sen”, sirkutin huokaisten. “Aina kaikkee jännää tapahtuu kun mä en oo tallilla.”

“Höpö höpö”, Catu nauroi. “Se on ihan tavallinen jätkä. Sen työpäivät on lyhyitä, joku neljä tuntia kerrallaan. Nytkin se tuli ja meni ohjaajansa kyydillä.” Catun silmiin syttyi palo. “Ja ne lähti johonkin sovittelupalaveriin vielä. Näin mä kuulin”, nainen lisäsi nyökytellen.

“Eikä se oo ees pahan näkönen!”

Mua nauratti. Voi rakas Catu.


Kauan meidän ilakointia ei kuitenkaan kestänyt, kun seurueeseen liittyi Christian, joka oli näyttänyt mulle pitkää naamaa Kalla Cupista lähtien. Nytkin se vilkaisi mua jotenkin korostetun kylmästi ja marssi sitten huoneen toiselle puolelle, minne se rojahti pitkin pituuttaan sohvanpäätyyn.

“Terve sullekin”, Catu sanoi ja mä naurahdin pienesti. Christian katsoi meitä nokanvarttaan pitkin ja veti sitten taskustaan puhelimen, jonka nosti mielenosoituksellisesti naamansa eteen blokaten näkyvyyden meidän välillä.

“Onko huono päivä?”

Catu oli selkeästi piristynyt tupareidensa jälkeen. Enkä nyt meinaa sitä, että Catu olisi ollut jotenkin masentunut ennen tupareitaan – nyt se oli vaan löytänyt jonkun sisäisen tiikerinsä, joka teki naisesta entistä itsevarmemman ja armottomamman, varsinkin tällaisten vetelehtivien ja koppavien Christianien osalta.

“Ei niin huono kuin sulla”, Christian vastasi varsin tympääntyneen yli-ystävälliseen sävyyn, “sunhan pitäis tänään tehdä inventaario ennen niitä alkeistuntejas. Vai onko sun nykyinen prinssi uljas tehnyt ne sun puolesta?”

Catun naama notkahti kuin lehmän selkä ja se nousi ylös niin, että sen kahvikupista läikähti kahvia pöydälle.

“Fy faen”, Catu kirosi ja Christianin kasvoille nousi ensimmäistä kertaa hymy, joskin äärettömän ivallinen. Catu loi siihen happaman katseen ennen kuin tönäisi tuolin tieltään ja paineli ulos taukohuoneesta.

“Mikä vittu sun ongelma on?”

Mun silmät porautuivat tuimina Christianiin, joka tuskin jaksoi irrottaa katsettaan puhelimensa näytöstä.

“Samaa vois kysyä sulta”, se sanoi ja otti vielä paremman asennon sohvalla. Vittu se jaksoi olla ylimielinen jätkä. Mä pidin Katyasta ihan hirveän paljon ja meistä oli tullut lähiaikoina ihan hyviä kavereita, mutta jotenkin mä en ymmärtänyt mitä se tässä mätisäkissä oikein näki.

“Ja mitähän sä tolla meinaat?” mä kivahdin. Christian vilkaisi mua ja veti kasvoilleen yhden niistä sen vakiohymyistä, millä se hurmasi tyttöjä Shelyesin käytävillä, tosin tällä kertaa ilmeessä oli mukana myös puhdasta pilkkaa.

“No, Neiti Pirtsakasta on viime aikoina alkanut löytymään ei-niin-pirtsakoita puolia”, se sivalsi ja vetäytyi taas niin nuivakan näköiseksi, että sen naaman edessä jopa Joonan estetreenin jälkeiset sukat olisivat kuivuneet rusinoiksi alle minuutissa.

“Joo, kaikki ei oo valmiita sietämään prinssi Christianin sekoiluita ihan vaan pelkän flirttihymyn voimin”, mä tykitin ja nousin seisomaan. Christian katsoi mua kulma koholla ja mua alkoi vituttaa sen naama koko ajan enemmän.

“Kaikki ei oo kuin Hanne, kaikki ei kuule jaksa kattoa tuota sun sekoiluas ja kyysätä sua sen jälkeen minne sä haluut”, mä syljin, enkä mä tajunnut, mistä se yhtäkkinen viha oikein kumpusi. Ehkä niistä puheluista, ehkä stressistä, ehkä siitä, että mä tiesin miten paskana Katya oli tuon paskiaisen takia. “Toivottavasti Katya ei oo niinku Hanne ja tajuu minkälainen sä oot!”

Sen sanottuani mä marssin ulos taukohuoneesta ja jätin prinssi Christianin ypöyksin autioon hoviinsa makaamaan.


Merkintä 7. #Tarinatempaus2020 / aloituspvm. 1.10.2020
kirjoittaja Sonia
lähetetty Ti 13 Loka 2020, 00:28
 
Etsi: Vanhat päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2017 -->
Vastaukset: 114
Luettu: 10565

10.10.2020 (JHC #3) Lauantain yleisvakkari

Mua jännitti ihan hirveästi kun poljin kohti Shelyesiä. Tänään olisi mun eka lauantai vakkari ja mulla ei ollut mitään ajatusta siitä että mitä tunnilta voisi odottaa, vaikka olinhan mä ensimmäiset vakkaritunnit käynytkin katsomassa kentän laidalta. Päästessäni tallille näin että oma nimeni oli Stellan nimen vieressä. Mä en ollut aikaisemmin ratsastanut Stellalla, joten mulla ei ollut mitään odotuksia toisaalta tunnin onnistumisesta.

Saatuani Stellan varustettua Freyan avulla, me lähdettiin Jassun merkistä taluttamaan hevosia kohti kenttää ja kun kaikki olivat kentällä ja satulavyöt kiristettynä ja jalustimet laskettuna, oli aika nousta Stellan selkään ja valmistautua tuntiin. Jassun tunnilla oli kiva ratsastaa, kun se antoi ohjeet suomeksi, joten niitä oli vähän helpompi ymmärtää. Me aloitettiin verkat käynnissä ja ravissa ennen kuin oli aika alkaa ratsastamaan viisikaarista kiemurauraa.

Mä en ollut ikinä ratsastanut viisikaarista, joten mulla meni muutama kierros muistaa tehdä tarpeeksi kaaria, mutta hiljalleen mä aloin saamaan tehtävän ideasta kiinni ja tehtävä alkoi sujumaan koko ajan vain paremmin. Jossain kohtaa Jassu lisäsi tehtävään vielä voltit ja mun katse halusi koko ajan vain hakeutua Stellan hallakolle kaulalle ja Jassu joutuikin muistuttamaan mua monesti että mä kattoisin eteen enkä Stellan kaulalle. Stella oli vähän reipaskin joten mua vähän jännitti välillä volteilla, enkä mä uskaltanut istua oikein rennosti.

Stellan laukka oli tosi kiva ja reipas ja se nosti sen kiltisti, vaikka mä välillä vähän jännitykseltäni sekosinkin avuissani. Kuitenkin mä sain muutaman kivan laukannoston aikaan ja kun me oltiin kävelemässä loppukäyntejä, jostain alkoi kuulua ihan hirveää ryminää ja kaikki hepat säikähti sitä ja Stellan ampaistessa laukalle mä säikähdin ihan hirveesti, mutta sain onneksi Stellan pysähtymään nopeasti, mutta Mathilde ei ollut niin onnellinen ja se oli tippunut Feitlin selästä ja sitä oli kai sattunut tosi pahasti, kun Jassu joutui soittamaan sille ambulanssin. Toivottavasti iskä ei saisi kuulla siitä, koska mä haluaisin jatkaa ratsastamista kun mulla ei oo muuten mitään Norjassa.

#Tarinatempaus2020 / Merkintä 4 / 1.10.2020
kirjoittaja Linnea
lähetetty Ma 12 Loka 2020, 14:28
 
Etsi: Jatko—heC » Lauantain yleisvakkari
Aihe: 10.10.2020 (JHC #3) Lauantain yleisvakkari
Vastaukset: 4
Luettu: 510

10.10.2020 (JHC #3) Lauantain yleisvakkari

✎ Tilannepäivitys sairaalasta
lauantaina 10. lokakuuta 2020

Näpyttelen tätä viestiä Legevaktin sairaalan ensiavusta.

Ratsastustunnin päätteeksi tallin pihamaalle rynnisti iso hirvisonni, joka pelästytti pahanpäiväisesti kentällä loppukäyntejä kävelleet ratsukot. Feitli sai ihan kauhean sätkyn, eikä minulla ollut mitään mahdollisuuksia pysyä kyydissä tällä olemattomalla tasapainollani, joten lensin päistikkaa maahan.

Itkin maassa tuskissani, joten Jassulla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin soittaa ambulanssi paikalle.

Tuomioksi sain sijoiltaan menneen olkapään ja viikon sairaslomaa. Eli samalla ilmoitan sinulle Jassu, että en pääse maanantain alkeis-jatkotunnille!

Topics tagged under tarinatempaus2020 on Shelyesin Foorumi - Sivu 6 Jhc

Merkintä 3, #Tarinatempaus2020 / Aloituspäivämäärä 06.10.2020.
kirjoittaja Mathilde
lähetetty Ma 12 Loka 2020, 13:52
 
Etsi: Jatko—heC » Lauantain yleisvakkari
Aihe: 10.10.2020 (JHC #3) Lauantain yleisvakkari
Vastaukset: 4
Luettu: 510

2.11.2020 Painajaismainen puomitunti

2.11.2020 Painajaismainen puomitunti

Voisiko viikko paremmin (tai paskemmin) alkaa, kuin osallistumalla puomitunnille - inhokkihevosellasi? Joonan mielestä jokaiselta ratsulta ja tunnilta voidaan oppia edes jotain, joten maanantaina 2.11.2020 kello 16-17 hän pitää maneesissa puomitunnin, missä laitetaan pakka sekaisin ja porukka hajoilemaan. Osallistu tunnille mikäli vain uskallat - kahdeksan ensimmäistä reipasta ja rohkeaa ehtii ilmoittautumaan mukaan tälle kauhujen puomirääkkitunnille, missä armo on täysin tuntematon käsite! Twisted Evil

Tunnin kehys julkaistaan 2.11.2020
Ilmoittaudu viimeistään tuntia edeltävänä päivänä.

Tältä tunnilta saat osamerkkisuoritukset seuraaviin merkkeihin:
Topics tagged under tarinatempaus2020 on Shelyesin Foorumi - Sivu 6 Este3Topics tagged under tarinatempaus2020 on Shelyesin Foorumi - Sivu 6 Tunti3

Miten pääset mukaan - ilmoittaudu tähän topiciin:
- Ratsastajan nimi
- Ratsastajan taso
- Kerro muutama ominaisuus, millainen hevonen ei ole mieleesi ratsastaessa ja pääset (tai joudut...) sellaisen kanssa tunnille! Twisted Evil

Twisted Evil Twisted Evil Twisted Evil Twisted Evil Twisted Evil

Osallistujalista (8/8 )
Ella-Amalie - Dimona tehty
Nita - Della tehty
Elisa - Raffe tehty
Sonia - Brella tehty
Matias - Aage tehty
Livia - Lidia tehty
Amira - Feitli tee
Lilja - Wilda tee

Twisted Evil Twisted Evil Twisted Evil Twisted Evil Twisted Evil

Maksuvaihtoehdot:
Tunnin voi maksaa...
a) tarinalla
b) piirroksella
c) runolla tai
d) pikamaksulla: postaa topiciin mahdollisimman hauska, jollain tapaa tuntiin liittyvä meme, kuva tai video.


Twisted Evil Twisted Evil  Twisted Evil  Twisted Evil  Twisted Evil

Tunnin kehystarina

Tämän päivän puomitunnin hevoskattaus oli vähintäänkin… mielenkiintoinen. Mä olin ilmoittanut pitäväni puomitunnin suoraan pahimmasta painajaisesta osallistujien inhokkihevosilla, ja ihme kyllä olin saanut kahdeksan tallilaista kirjoittamaan nimensä ilmoittautumislistaan. Tälle tunnille suorastaan tultiin kärsimään, siitä mä pidin huolen hevosjaolla sekä suunnittelemillani tehtävillä. Ja armoa mä en tuntenut. Mä olin täysin unohtanut sen olemassaolon tämän tunnin ajaksi. Tai ainakin parhaani mä yritin. En mä kuitenkaan halunnut, että oppilaat poistuvat tunnilta itku kurkussa. Mun mielestä jokaiselta ratsulta kuitenkin voi oppia jotain niin halutessaan, ja sitä mä toivoin myös tältä tunnilta. Että tunnin päätteeksi jokainen osaisi kertoa edes yhden asian, mikä meni hyvin. Tai vaikka edes kohtalaisesti.

Hevosjaosta sen verran, että Ella sai ratsukseen Dimonan, koska se vaan sattui tuntumaan tarpeeksi rasittavalta sille oman elämänsä prinsessalle (anteeksi Ella, oot kiva tyyppi oikeesti), ja Nita puolestaan Dellan siksi, että sen inhokkihevosen kuvailu vain kuvasti sitä puoliveritammaa lähes täydellisesti. Elisalle Raffe sopi kuin nenä päähän – se oli isokokoinen ainakin siihen piskuiseen tyttöön verrattuna ja ei varmasti päästä ratsastajaansa helpolla. Sonia sai ratsukseen Brellan – tarvitseeko tätä edes perustella? Brella on kaikin puolin kamala poni, joka sai takuulla tytön unohtamaan muut elämän murheet ainakin tunnin ajaksi. Hyvällä tuurilla jopa kahdeksi, sillä vaikeuksia on aina luvassa kun siihen äkäpussimuoriin päin uskaltaa vilkaistakkaan.

Matias toivoi palalaiskaa hevosta ja sille sellaisen jaoin – tallin laiskimman tuntipuksun, eli Aagen. Lisäksi nuorukaisen oli hyvä palata säännöllisin väliajoin pilvilinnoistaan takaisin maankamaralle, jotta pojan ylitsepursuava itsevarmuus ei aivan menisi överiksi. Livian inhokkihevonen oli ”joku jäykkä pullero, jolla menee herne helposti nenään tai jää muuten vaan paikalleen jäkittämään”. Voisiko Lidiaa tämän paremmin kuvaillakaan tamman huonoina päivinä? Sitä minäkin.

Amira joutui Feitlin selkään, koska mulle yksinkertaisesti tuli vain semmoinen fiilis, että sillä kaksikolla ei tänään synkkaisi, ei sitten yhtään. Ja sitten viimeisenä Lilja. Se pääsi, tai joutui Wildan satulaan. Se pikkuruinen welshtamma on juuri niin helppo tai vaikea ratsastaa, kuin ratsastajansakin, eikä automaattia siitä saa tekemälläkään. Jos sen kanssa haluaa suoriutua jostain vaativammista koulukiemuroita, aivan varmasti hiki saa virrata ennen kuin poni tekee mitä ratsastajalla on mielessä. Tsemppiä hei kaikille!

Tehtäväksi tunnille valikoitui perinteinen hannunvaakuna kaikissa askellajeissa – puomeilla ja ilman jalustimia ratsastettuna, tottakai! Alkuverkkojen jälkeen jaoin kentän puoliksi, ja toiselle puolelle kenttää oman vaakunansa kanssa tuskailemaan pääsivät Ella, Nita, Sonia sekä Matias, ja toiselle Elisa, Livia, Amira sekä Lilja. Kentän molemmissa päädyissä oli siis neljä puomia ristin muotoon asetettuina, ja jokaisen väliin tehtiin voltit. Tehtävää suorittaessa sai olla tarkkana, että hevonen on suora sekä ennen, että jälkeen puomin.

Suurella osalla porukkaa pakka pysyi kasassa vielä käynnissä edes jotenkuten, mutta raviin ja erityisesti laukkaan siirryttäessä se hajosi aivan lopullisesti. Hiki vain virtasi eikä valitettavasti kirosanojakaan säästelty, kun ratsastajat yrittivät suoriutua tehtävästä edes jollain tasolla kohtalaisesti. Yritin parhaani mukaan tsempata hajoilevia ratsastajia, mutta kyllähän ne kyyneleetkin joillakin puskivat esiin, kun ratsukon välinen yhteistyö ei vain ottanut sujuakseen. Tai no, voidaanko silloin yhteistyöstä edes puhuakaan…?

Hermoromahduksen sattuessa tunti keskeytettiin välillä kokonaan – jokainen ratsukko sai siirtyä käyntiin ja haukata hieman happea jaksaakseen vielä yrittää vääntää koulukiemuroita ilman jalustimia. Mä rauhoittelin epätoivoisia ratsastajia ja tsemppasin heitä vielä uuteen nousuun. Kyllä tästä tunnista vielä jotain tulisi, vaikka sitten epäonnistunut ja lässähtänyt pannukakku. Oli se sekin jotain.

Loppukäynneillä mä kiersin jokaisen ratsukon läpi ja annoin henkilökohtaisen palautteen tunnista. Se ei kovinkaan monella tänään ollut liian positiivista, mutta mä annoin sitä kuitenkin rakentavalla tavalla. Siten, että tästä tunnista olisi hyvä ottaa oppeja ja neuvoja tulevaisuuden treeneihin. Lopuksi jokainen ratsastaja sai miettiä yhden positiivisen asian tunnista – ihan mitä vain mieleen sattui juolahtamaan. Vastausten kirjo oli ainakin hyvin monipuolinen, ja kyllä mun suupielet vähän väkisinkin ylöspäin vääntyivät niitä lentäviä lausahduksia kuunnellessa. Mä sain olla ylpeä oppilaistani, jotka jaksoivat koko tunnin taistella, vaikka vaikeaa ja tuskaisaa oli ollutkin.

_________________________
Merkintä 25, #TarinaTempaus2020 / Aloituspäivämäärä 1.10.2020


Twisted Evil Twisted Evil Twisted Evil Kiitos tunnista! Twisted Evil Twisted Evil Twisted Evil

Topics tagged under tarinatempaus2020 on Shelyesin Foorumi - Sivu 6 2d26f40a755ed91668fcea52cd60c7fd
kirjoittaja Joona
lähetetty Ma 12 Loka 2020, 10:45
 
Etsi: Ratsastustunnit 2020
Aihe: 2.11.2020 Painajaismainen puomitunti
Vastaukset: 7
Luettu: 1036

3.10.2020 (HAP #2) Lauantain yleisvakkari

3.10.2020
Lauantain yleisvakkari, vastalaukka

Nitan maastakäsittelytunnin ja Miriamin kouluvalmennuksen jälkeen vuorossa oli vielä lauantain vakkaritunti. Ajattelin, että Theo mahtaisi olla jo aika väsynyt päivän ohjelmasta, mutta pitihän se arvata, että kyllä se kenttähevonen jaksaa porskuttaa vielä viimeisekin tunnin. Theo toimi hyvin tänään, se alkoi hieman väsähtää loppua kohden mikä on ihan ymmärrettävää. Loppuravit hölkkäilimme pidemmällä ohjalla ja kaulalla, Theo venytti hienosti eteen-alas ja pärski tyytyväisenä. Huomenna olisi vielä vuorossa Viivi Purolan valmennus puomeilla ja esteillä, hyvin ohjelmantäyteinen viikonloppu siis. Alkuviikon Theo saisi ottaa rennommin, mutta ei täysin vapaata kuitenkaan vaan vähän palauttelevaa liikuntaa raskaan viikonlopun jäljiltä.

Topics tagged under tarinatempaus2020 on Shelyesin Foorumi - Sivu 6 Theokoulu

Merkintä 10, #TarinaTempaus2020 / Aloituspäivämäärä 1.10.2020
kirjoittaja Joona
lähetetty Su 11 Loka 2020, 22:00
 
Etsi: HeA+ » Lauantain yleisvakkari
Aihe: 3.10.2020 (HAP #2) Lauantain yleisvakkari
Vastaukset: 2
Luettu: 405

3.10. Maastakäsittelytunti - paranna suhdettasi hevoseen

Mansikkanameja 3.10.

Mä en voi kieltää, ettenkö mä olisi vähän pihissyt kiukusta, kun Feitli, joka yleensä niin kiltisti tuli portille, viuhtoi turpa törröllä pihaton vastapäiseen nurkkaan. Juuri sen pahimman mutalätäkkö kerrostuman toiselle puolelle. Eihän minua normi tilanteessa se haittaisi millään lailla, musta oli hauska tarpoa menemään mudassa, mutta kun mä olin juuri saanut uudet ja hienot ratsastuskengät, jotka mä olin tänään laittanut ensimmäisen kerran jalkaan. Ne oli mustat ja niissä oli sellaiset venytysjutut sivuilla ja takana vetskari. Niissä oli myös turvakärjet, koska kun mä olin mennyt viime viikolla Raffella, ja se oli säpsähtänyt jonkun torven sateenvarjoa, tallaten samalla mun varpaille, äiti oli vähän säikähtänyt. Sen mukaan oli hyvä pitää varpaat turvassa ja välttyä turhilta tapaturmilta. Mä yritin kertoa, että se oli varmaan kolmas kerta, kun niin oli koskaan käynyt, mutta, noh, äidit on äitejä. Siksi mä nyt maanittelin Feitliä toiselta puolelta pihattoa niillä samoilla mansikkanameilla, kuin viimeksikin. Stellaa kiinnosti, myös mun houkutteluni, mutta valitettavasti Feitlin karvainen turpa raahautui apajille ensimmäisenä.

Me oltiin Feitlin kanssa ihan ekoja maneesissa. Tai siis Nitan jälkeen ekoja. Naisella oli Dante mukana ja mun teki mieli mennä silittämään sen piirtopäistä turpaa. Sitä mä en tosin todellakaan tehnyt, vaan asetuin maneesin toiseen laitaan Feitlin punainen riimunnaru tiukasti mun kädessä. Mun liilan toppaliivin taskut oli täynnä mansikkanameja, jotka oli osoittautuneet omenasta ja porkkanasta motivoivimmiksi suostuttelu välineiksi, ja mun vieressä liikuskeleva hoitoponi ei meinannut jättää niitä rauhaan.
"Maastakäsittely on jokaiselle hevosen kanssa työskentelevälle arkipäivää. Se sisältää aivan kaiken talutuksesta ja hoitamisesta myös vaativimpiin temppuihin asti. Maastakäsittelyn yksi tavoitteista on parantaa hevosen ja ihmisen välistä suhdetta, jolloin hevonen pystyy rentoutumaan kaikenlaisissa tilanteissa ja luottamaan omaan ihmiseen…” Nita aloitti pohjustamisensa. Jassu oli joskus naureskellut, että Feitli oli maailman helpoin motivoitava, mutta vaikea saada keskittymään mihinkään kunnolla. Se oli siis vähän kuin minä. Mä olin nimittäin aina ollut vähän huono keskittymään, mutta nyt mä yritin imeä jokaisen tiedonmurun itseeni.

Maastakäsittely oli hauskaa, mutta kamalan vaikeaa. Piti tietää tarkalleen missä kohtaa palkita, missä kohtaa antaa painetta ja poistaa tai vähentää sitä ja missä kohtaa itse piti seistä, jottei vaikuttaisi jotenkin hevoseen huomaamattaan. Feitli oli nopea tyttö oppimaan ja jonkun kokeneemman kanssa se olisi varmaan liidellyt täydellisesti takakavioilla ja silmät kiinni. Mä en kuitenkaan ollut ihan hyvä ja Nitan piti tulla auttamaan pari kertaa. Mä olin vähän kateellinen Joonalle ja Auroralle, jotka onnistuivat hevostensa kanssa tosi nopeasti. Olisi siistiä omistaa joskus oma poni, jonka kanssa käydä ihan itsekseen maastossa ja tehdä mitä huvittaa. Isä oli (ihan melkein) mun puolella tässä asiassa, kun mä olin ehdottanut yksi kaunis päivä, että me hankitaan poni. “Ei kuules Elisa onnistu vielä vähään aikaan. Mihin sä edes laittaisit sen?” oli ollut äidin vastaus. Niin, mihinkäs se menisi? Shelyesiin ehkä joskus monen vuoden päästä.
“Elisa, Feitli on nyt ihan väärin päin? Korjaappas nyt vähän sen paikkaa,” Nitan huvittunut ääni kuului, ja mä käännyin salamannopeasti hymyilemään parhaimman hymyni naiselle. Mä en halunnut vaikuttaa huonolta hoitajalta, jos en keskittynyt tunnilla. Ties vaikka viereinen Wilda saisi jonkun kohtauksen liian lähellä pyörivästä Feitlistä. Tai sitten...
“Elisaa?”
“Öh juu. Näinkö se väistö meni?” Hymyilin taas tummatukkaiselle. Dante seisoi lempeän uteliaana Nitan vierellä. Kamala se olikin taas iso.
“Just noin. Palkkaat vaan vähän aikasemmin, äläkä anna sen syödä sun sormias, niin hyvä tulee.”

Feitlin turpakarvat kutitteli mun naamaa, kun mä venytin sen kylkeä viemällä namia satulavyön paikalle. Se hamusi piilottelevia nameja, ja heilutteli korviaan edes takaisin. Tamma vaikutti hyväntuuliselta, eikä minunkaan fiilis ollut pahimmasta päästä. Iltapäivällä olisi vielä vakkaritunti ja siinä vaiheessa, kun Jassu ilmestyi tyhjästä ja nappasi Danten matkaansa mukaan, mua rupesi vähän jännittämään. Nitan sanat kuultuani, mua jännitti vielä enemmän. Me päästäisiin ratsastamaan! Tai istumaan selässä käynnissä. Mutta ratsastamista se oli yhtä kaikki. Ensimmäisenä selkään hyppäsivät Katya ja Bea, jotka molemmat suoriutuivat osastaan hyvin. Jätkä oli hienon näköinen, kun se liikkui pelkästään istunnan varassa kimon ulkokuorensa kanssa. Wildakin oli tosi söpö. Bean kanssa ne meni jotenkin hyvin yhteen, en tosin tiedä mikä siinä oli.

Oli hurjaa istua Feitlin leveällä selällä ilman varsinaisia varusteita. Nita varmisteli vierellä, ettei pikku tamma saisi päähänsä mitään ylimääräisiä tyhmyyksiä, mutta muuten mä sain ohjata ihan itse. Oikeasti se oli aika vaikeaa. Musta tuntui, että Feitli kiemurteli menemään kuin mikäkin mato, vaikka se oli varmaan ihan musta kiinni. Odottakaapas vaan, kun Eila ja Mai kuulee tästä! Ne tulee olemaan tosi kateellisia. Mai on tänään tulossa vakkaritunnille mukaan kuvaajaksi (ja henkiseksi tueksi niin kuin hän itse asian kertoi), ja mä pääsen vihdoin esittelemään sille Feitlinkin. Nyt mä toivoin, että se olisi ollut nyt jo mukana, jotta se olisi voinut ikuistaa tän hetken, mutta noh, kaikkea ei voi saada, ja mä virnistelin silti ihan hullun lailla hypätessäni alas Feitlin selästä kypärä vinksallaan.

Kiitoksia tunnista!

Merkintä 1, #Tarinatempaus2020 / Aloituspäivämäärä 11.10.2020.
kirjoittaja Elisa
lähetetty Su 11 Loka 2020, 20:03
 
Etsi: Ratsastustunnit 2020
Aihe: 3.10. Maastakäsittelytunti - paranna suhdettasi hevoseen
Vastaukset: 6
Luettu: 834

3.10.2020 (HBA #2) Lauantain yleisvakkari

Dantella oli takanaan pitkä päivä. Ensin maastakäsittelytunti ja sitten vielä päälle ajatusta vaatinut kouluvalmennus. Niinpä olin pyytänyt Jassulta Dantelle vapaailtaa ja itselleni jotakin uutta ratsua vakiotunnille. Teguria olisi ollut mukava koittaa, ja kun luin tuntilistalta ruunan ja oman nimeni vierekkäin, olin todella tyytyväinen Jassun hevosvalintaan.

Olin aina pitänyt Dantea isona hevosena, mutta Teguriin verrattuna tamma jäi aivan kakkoseksi. Ruuna tarvitsi melko huolelliset alkulämmittelyt, mutta sen askeleet tuntuivat jo alusta asti olevan pitkät, mutta tahdiltaan hyvin hillityt. Alkuraveissa Jassu muistutti kevennyksestä ja hyvän istunnan ylläpitämisestä, mikä tuntui olevan haastavaa - olin tottunut keventämään kirjavan tamman ravin tahtiin, ja Tegurin astetta hitaampien liikkeiden kanssa lihakset saivat tehdä jatkuvasti töitä. Ja minä puolestani sen eteen, että ryhti pysyisi hyvänä eikä menisi kasaan.

Tegur totteli hyvin, kun teimme ympyröitä sekä volttikahdeksikkoa. Ruuna asettui todella hyvin avuille, mutta Jassu puolestaan käski jatkuvasti pitämään huolta siitä, ettei Tegur laiskistuisi. Sen takaosa tuntui helposti valahtavan voimattomaksi, mutta pidätteet ja napakat avut auttoivat myös ruunaa käyttämään omaa moottoriaan itsenäisemmin.

Laukkaaminen tuntui Tegurin kanssa uskomattoman helpolta. Ruuna siirtyi pienistä avuista, ja siinä, missä Jassu ja Joona olivat joutuneet kädestä pitäen aiemmin neuvomaan hyvät valmistelut, tuntui Tegurille riittävän vähempi. Se nosti tahdikkaan laukan, liikkui sulavasti ja kokosi itseään hyvin, kun sitä hieman ohjeisti. Oli hienoa huomata, kuinka näin iso hevonen totteli niinkin pienillä avuilla - vaikka niitä Jassun kanssa vielä yhdessä tunnin aikana hiottiinkin.

Loppuverryttelyjen aikana huomasi, että Tegur oli todella rentoutunut, ja se haki itse hienoa peräänantoa. Jassu käski taputtaa ruunaa kaulalle ja siirtyä sitten loppukäyntiin. Jos jotain tunnista opin, niin tiesin heti, mihin tähdätä myös Danten kanssa. Joku päivä siitäkin kehkeytyisi vaativan tason kouluratsu, joka liikkuisi sulavasti eteenpäin itseään hyvin kantaen.

--------

Kiitos tunnista <3

Merkintä 12, #Tarinatempaus2020 / Aloituspäivämäärä 01.10.2020
kirjoittaja Nita
lähetetty Su 11 Loka 2020, 17:33
 
Etsi: >heB—heA » Lauantain yleisvakkari
Aihe: 3.10.2020 (HBA #2) Lauantain yleisvakkari
Vastaukset: 5
Luettu: 601

3.10.2020 (HBA #2) Lauantain yleisvakkari

Nitan maastakäsittelytunnin jälkeen olimme tilanneet pitsat tallille ja syöneet tallituvassa navat killilleen. Bea ja Elisa jatkaisivat ensimmäiselle vakkaritunnille, minä ja Nita toiselle ja Joona ja Katya viimeiselle, mutta pian minulle oli selvinnyt, että sekä Nita, Joona että Katya osallistuisivat ennen vakkarituntia vielä valmennuksiin! Maastakäsittelytunnin osallistujista vain Freya ei osallistuisi tunneille tai valkkoihin, vaan lähti suoraan kotiin, vaikka pyysimme häntä jäämään syömään kanssamme. Ei sitä joka päivä tullut hengattua koko päivää tallilla niin, että nälkä ehtisi yllättää, joten otimme ilon irti ja rupattelimme ja tutustuimme toisiimme tallituvassa. Porukka vaihtui välillä ihmisten käydessä valmentautumassa tai lähtiessä tunnille, ja välillä muita tallilla kävijöitä piipahti kaapeillaan tai keittämässä kahvit. Illalla olisi kauan odotetut Catun tuparit, ja suurin osa meistä näkisi vielä sielläkin. Melkoinen päivä!

Vähän ennen puoli neljää lähdin pihattotallille katsomaan, kiinnostaisiko Ronjaa enää lähteä uudestaan hommiin maastakäsittelytunnin jäljiltä. Se oli saanut tarhata kavereiden kanssa ja mussuttaa päiväheiniään, niin eiköhän tuo antaisi kiinni ja olisi hevosiksi. Niin se tekikin, ja otettuani Ronjan karsinaan, tuli Luna talliin laittamaan Lolaa valmiiksi samaiselle tunnille. Juttelimme ja harjasimme hevosiamme, ja pian lähdimmekin yhdessä taluttamaan niitä päätallia kohti. Hevoset odottivat hoitopuomilla sen aikaa, kun kävimme toimistolla maksamassa tunnin, ja sitten jatkoimme Jassun vanavedessä kentälle. Maneesissa oli edelleen valmennuksia, oliko se Joonan vai Katyan vuoro, sitä en osannut sanoa.

Nita meni vaihteeksi jollain tallin hevosista, varmaan minunkin pitäisi joku kerta, mutta koin tärkeäksi sen, että Ronja pääsee tunneille. Ehkä kävisin joskus irtotunnilla arki-iltana, täytyy katsoa. Nitan nyt ei kannattanutkaan oman tunnin ja valmennuksen jälkeen enää osallistua Dantella tälle tunnille, Dante oli jo päivän työnsä tehnyt ja tarhaili nyt varmasti tyytyväisenä heinäkasan ääressä.

Myös Amira ja Lilja olivat kentällä mittailemassa jalustimia sopiviksi ja kiristämässä satulavöitä. Yksi toisensa perään nousi satulaan ja lähti kävelemään alkukäyntejä uralle. Pian siirryimme raviin ja kevensin Ronjan selässä parhaani mukaan. Teimme siirtymisiä ja Jassu kehoitti pyytämään Ronjalta matkaavoittavampia askeleita sen sijaan, että poni vain kipittäisi menemään lyhyin askelin. Koitin parhaani mukaan tehdä Jassun neuvojen mukaan kuitenkaan ajamatta Ronjaa tölttiin.

Seuraavaksi teimme ympyröitä ja volttikahdeksikkoja, ja saimme vähän väliä väistellä toisiamme joka ratsastajan taivuttaessa ratsuaan milloin mihinkin suuntaan. Ronja tuntui tänään vetreältä ja taipui hyvin niin ympyröille kuin volteillekin. Laukannostoa aloimme valmistelemaan väistättämällä hevosen takaosaa ulospäin ympyrältä, ja kaikki nostivat laukan muutaman kerran ympyrällä ennen vastalaukkatehtävää. En ollutkaan harjoitellut Ronjalla vastalaukkaa vielä, ja se meinasi hidastaa raville ennen loivan kiemurauran loppua. Sain sen ensimmäisellä kierroksella nostamaan laukan takaisin, mutta tamma nosti myötälaukan. Seuraavalla kerralla kannustin sitä pysymään laukassa kiemurauran loppuun asti, jolloin onnistuimme menemään vastalaukkaa.

Toiseen suuntaan molemmat kerrat menivät hyvin, ja kellon lähestyessä viittä siirryimme kevyeeseen raviin ja lopulta käynteihin. Oli mukava saada Jassulta vielä palautetta – voisin harjoitella hänen mainitsemiaan seikkoja ennen seuraavaa lauantaita. Tunnin jälkeen porukka hajaantui purkamaan hevosia ja kukin kiirehti omille teilleen, kuitenkin suurimman osan määränpäänä olivat Catun tuparit. Siellä tapaisimme taas ihan kohta, ajattelin, kun jätin Ronjan tarhaan ja lähdin kohti kotia syömään, suihkuun ja valmistautumaan juhliin.

Merkintä 10, #Tarinatempaus2020 / 01.10.2020 / #NVRK2020
kirjoittaja Aurora
lähetetty Su 11 Loka 2020, 16:39
 
Etsi: >heB—heA » Lauantain yleisvakkari
Aihe: 3.10.2020 (HBA #2) Lauantain yleisvakkari
Vastaukset: 5
Luettu: 601

Usvan päiväkirja

Nordlands virtuell Rytterkrets - Ratsastuskoulujen piirinmestaruuskilpailut eli ihan vaan NVRK olisi ensi kuussa, joten treeniä tarvittiin!
Kyllä, olin kysynyt Beatalta, saisinko sen hevosella lähteä kokeilemaan onneani niin esteille kuin kouluunkin ja pulleamahainen nainen oli näyttänyt sille idealle vihreää valoa.

Edellisestä ratsatuskilpailuosallistumisesta oli aikaa, mutta onneksi en ollut mikään hirveä jännittäjä. Voittohan se tietenkin olisi oikeinkin kiva juttu, mutta se jää nähtäväksi.

Koulukiemurat meiltä Usvan kanssa sujui ihan hyvin, esteillä vielä vähän hakemista, mutta kyllä tää tästä.
Ennen ratsastuskilpailuja oli myös Halloween-juhlat ja mielenkiinnolla odotin, mitä olisi luvassa kun porukka yöpyisi saman katon alla. Melkoisia bilettäjiä nää meidän tallilaiset, mikä ei tietenkään mua haitannut tippaakaan.  

Topics tagged under tarinatempaus2020 on Shelyesin Foorumi - Sivu 6 Mus



Merkintä 5 / #tarinatempaus2020 / aloituspvm. 2.10.
kirjoittaja Matias B.
lähetetty Su 11 Loka 2020, 10:16
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Usvan päiväkirja
Vastaukset: 12
Luettu: 1286

Danten päiväkirja

3.10. - Kouluvalmennus

Olin kuullut, että Miriamin kouluvalmennukset olisivat hyvä tapa saada paremmin kontaktia hevoseen. Varsinkin nyt, kun laskin jo päiviä tuleviin kisoihin, oli kaikesta avusta hyötyä. Olin valinnut valmennuksen aiheeksi kokoavat liikkeet, vaikka helppo B -tason ohjelma ei varsinaisesti sisältänytkään vielä avo- ja sulkutaivutuksia. Halusin kuitenkin löytää Dantelle tavan liikkua kauniisti sekä erityisesti kantaa itseään - ja ratsastajana totta kai oppia tekemään oma osuuteni asiassa. Kaikki hienosäätö ja harjoittelu oli kotiin päin, kunhan vain vielä oppisimme luokan ohjelman ulkoa.

Niinpä lauantaina, kun olin päässyt aiemmasta tunnista yli, olin satuloinut Danten ja olimme lähteneet maneesiin lämmittelemään ja treenamaan. Ja sanoi Miriam mitä hyvänsä, itse olin erittäin tyytyväinen suoritukseemme! Ehkä asiaa auttoi aamupäivän maastakäsittelytunti, jossa päästiin haastamaan omistajan ja hevosen yhteistyötä?

Topics tagged under tarinatempaus2020 on Shelyesin Foorumi - Sivu 6 Valmennus_5

-------

Merkintä 10, #Tarinatempaus2020 / Aloituspäivämäärä 01.10.2020
kirjoittaja Nita
lähetetty La 10 Loka 2020, 17:52
 
Etsi: Vanhat päiväkirjat
Aihe: Danten päiväkirja
Vastaukset: 25
Luettu: 1962

Ronjas dagbok

12 – Sunnuntaitreeniä
11. lokakuuta 2020

Viikko sitten Nitan maastakäsittelytunnilla harjoiteltuja tehtäviä jatkettiin tänä sunnuntaina, kun talli oli päiväsaikaan hiljainen ja kenttä täysin vapaa. Ronja sai olla vapaana ja Aurora harjoitteli tamman kanssa seuraamista, pysähdyksiä, laukannostoja, peruuttamista, luokse tulemista, pusua, hymyä ja kumartamista. Maastakäsin työskentelyn jälkeen Aurora meni Ronjalla kaulanarulla ja uudella satulahuovalla — hän oli viimein löytänyt Ronjalle täydellisen huovan! Se sopi sitäpaitsi erittäin hyvin hänen neulottuihin säärystimiin sekä villapaitaan. Ronja tajusi kaulanaruavut hyvin, ja pitkän raipan avulla Aurora sai ohjattua tamman volteille ja suunnanvaihtoon. Hän harjoitteli siirtymiä raviin ja laukkaan ja takaisin käyntiin, sekä pysähdyksiä, joihin hän käytti samaa ääniapua niin maasta, kuin selästä käsin. Olisi tärkeää olla olemassa varma jarru, jos mieli ratsastaa ilman suitsia. Ja kaikki tämä hyödyttäisi ratsastusta muutenkin, hyvä luottamus olisi tärkeää marraskuun kisoissakin. Auroran haaveena on ratsastaa vielä joku päivä täysin varusteetta. Siihen hän ei tänään vielä ryhtynyt, vaikka ottikin Ronjalta kaulanarun ja loimivyöllä tuetun satulahuovan pois, ja antoi Ronjan käydä piehtaroimaan sydämensä kyllyydestä.

Topics tagged under tarinatempaus2020 on Shelyesin Foorumi - Sivu 6 Neule

Merkintä 9, #Tarinatempaus2020 / 01.10.2020 / #NVRK2020
kirjoittaja Aurora
lähetetty La 10 Loka 2020, 13:29
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Ronjas dagbok
Vastaukset: 33
Luettu: 2469

3.10.2020 (HBA #2) Lauantain yleisvakkari

Lauantain yleisvakkari
3.10.2020


Valjastin Vennin ja suuntasin kenttää kohti.
”Tänään ratsastetaan kahdeksikkoa”, Jassu tuumasi kentän keskellä.
”Mutta nyt nostakaapas kevytravi!”, ”Niin ja kaikki kiinnittäkääpäs huomiota sisäpohkeeseen!” Tyystin Venniä oikein kunnolla, ja pian se kulkikin siistissä muodossa. Oli mukava ratsastaa hieman tasokkaammalla hevosella pitkästä aikaa, vaikka ei Trane ja Feitlikään huonoja hevosia ole.
”Ratsastakaa nyt päätyihin ympyrät ja kentän keskelle pitkän sivun keskeltä lähtevän volttikahdeksikon, jossa suuntaa ja sitä myöten asetusta ja taivutusta pääsisitte muuttamaan lennosta”! Käsky kuului Jassulta. Yritin muutamaan otteeseen, jonka jälkeen opettajamme sanoi:
”Oleppas tarkkana tien kanssa, että saat kahdeksikon symmetriseksi. Suorista Venni kunnolla suunnanvaihdon yhteydessä”.


Sen jälkeen siirryttiin laukkaosuuteen, jossa meidän piti pääty-ympyrällä työstää hevosen takaosaa ulospäin, mikä sujui kiitettävästi.

Sitten mentiin vastalaukkaan, jota tehtiin kiemuralla. Joka kierroksella se tiukkeni, ja se vasta hauskaa olikin! Pian ikävä kyllä Jassu jo käski loppuverrytellä.


#Tarinatempaus2020, merkintä 6. Aloitettu 2.10.
kirjoittaja Lilja
lähetetty La 10 Loka 2020, 09:31
 
Etsi: >heB—heA » Lauantain yleisvakkari
Aihe: 3.10.2020 (HBA #2) Lauantain yleisvakkari
Vastaukset: 5
Luettu: 601

Ronjas dagbok

10 – Revontulet
9. lokakuuta 2020

Päivät lyhenivät nopeasti ja pimeys saapui yhä aiemmin. Olin alkanut seuraamaan revontuliennusteita yhä useammin, ja koko tämän viikon ennusteet uumoilivat hyviä aurinkotuulia perjantaille. Kun sääennusteetkin tarkentuivat näyttämään selkeää taivasta, aloin puhumaan Nitalle, että perjantaina lähdetään iltamyöhällä maastoon.

Nita innostui ajatuksesta, ja niin tapasimme tallilla. Nainen vaikutti haahuilevan jossain pilvilinnoissa, kun hän ei vastannut, kun kysyin jotain.
"Huhuu, haaveilija! Mitä mietit, tai oikeastaan ketä mietit?"
"Ahh, sori. Oota, kerron sulle kun päästään matkaan."
Niin me lähdettiin kohti rantaa ja juteltiin uusimmat kuulumiset, ja etenkin Nitan viikko tuntui hurjan jännittävältä. Tapaisiko hän enää Miikaansa? Pohdinnat jäivät kesken, kun huomasimme vihreän juovan leikkivän taivaanrannassa, ja pian se syöksähteli ja kasvoi, kirkastui, muuttui reunasta punertavaksi ja täytti koko tähtitaivaan.

Topics tagged under tarinatempaus2020 on Shelyesin Foorumi - Sivu 6 Revontulet

Merkintä 8, #Tarinatempaus2020 / 01.10.2020
kirjoittaja Aurora
lähetetty Pe 09 Loka 2020, 17:47
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Ronjas dagbok
Vastaukset: 33
Luettu: 2469

Theon päiväkirja

Muistoja Kalla Cupista
9.10.2020

Takin taskun pohjalla lojuva puhelin piippasi vaativasti ilmoittaen juuri saapuneesta whatsapp-viestistä. Se jatkoi piipittämistään vielä muutaman muun viestin verran, joten laskin talikon käsistäni ja kaivoin puhelimen esiin. Minulla oli tänään vapaapäivä töistä, joten luonnollisesti kunnon yöunien nukkumisen sijaan olin herännyt jo kuuden jälkeen vain lähteäkseni Jannin kanssa tallille tekemään aamutallia hänen avukseen. Mitäpä se mies ei tekisi rakkauden tähden…

Painoin näytöllä olevaa ilmoitusta ja avasin puhelimen lukituksen: kaksi uutta viestiä Shelyesin ryhmächatista.

Sonia [8:21]:
Bongasin tän kuvan yhen suomalaisen hevosvalokuvaajan instasta 😍


Seuraavassa viestissä oli tytön ottama screenshot instagramista. Siinä näkyi valokuva, minkä kyseinen valokuvaaja oli ottanut. Se oli otettu viime kuun lopulla olleesta Kalla Cupista, kenttäratsastuskilpailun maastokokeen aikana. Ja siinä kuvassa oltiin minä ja Theo. Maailman paras Theo, joka oli lennättänyt meidät maastokokeen kolmannelle sijalle. Maastokokeen jälkeen me oltiin välituloksissa kahdeksannella sijalla, kolme sijaa ylempänä kuin sinne lähtiessä ihan kohtuullisesti menneen koulukokeen jälkeen. Estekoe oli mennyt täysin penkin alle ja olimme sijoittuneet siinä kolmanneksi viimeisiksi, mutta olimme silti onnistuneet pitämään kokonaiskilpailun kahdeksannen sijamme.

Mutta sitä edellisen päivän hyvän ja onnistuneen maastokokeen jättämää fiilistä ei saanut laskemaan mikään, ei edes epäonnistunut estekoe. Se fiilis on jotain aivan parasta, kun hevonen tuntuu suorastaan lentävän esteiden yli ja laukkaamaan niiden välissä niin kovaa kuin vain pohjan ja sääolosuhteiden sallimissa rajoissa pystyy menemään turvallisesti. Se on maailman paras ja vapauttavin tunne, ja sen takia mä olinkin ennen kaikkea kenttäratsastaja, en este- tai kouluratsastaja. Ja sen fiiliksen valokuvaaja oli onnistunut ikuistamaan näytölläni olevaan kuvaan paremmin kuin mihinkään muuhun meistä otetusta kenttäkuvista ja se sai mut hymyilemään kuvaa katsoessani.

Topics tagged under tarinatempaus2020 on Shelyesin Foorumi - Sivu 6 Theokentta
Kuva © Anne L.

_________________________
Merkintä 8, #TarinaTempaus2020 / Aloituspäivämäärä 1.10.2020
kirjoittaja Joona
lähetetty Pe 09 Loka 2020, 17:26
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Theon päiväkirja
Vastaukset: 17
Luettu: 1885

Liljan päiväkirja

Topics tagged under tarinatempaus2020 on Shelyesin Foorumi - Sivu 6 F9894a10


Mallan kanssa lenkillä. Pennut kotona odottelemassa ruokaa Very Happy . Malla oli oikein iloisella päällä, varmaankin iloinen päästessään pitkästä aikaa kunnolla ulos lenkkeilemään. Kuvassa vapaana, eikä minkäänlaisia ongelmia. Totteli hyvin I love you .

#Tarinatempaus2020, merkintä 5. Aloitettu 2.10.
kirjoittaja Lilja
lähetetty Pe 09 Loka 2020, 14:18
 
Etsi: My Dear Diaries
Aihe: Liljan päiväkirja
Vastaukset: 18
Luettu: 1130

# Tallikirja 2017 -->

8.10.2020
et ole valmis kohtaamaan näitä kaksosia

Viimeiset lehdet tippuivat puistaan Shelyesin piha-alueelle, kun sähkönsininen Subaru Legazy ajoi pihaan. Se ei ollut yhtään tuttu auto, joten Mathilde siristi silmiään auton parkkeeratessa muiden viereen. Autosta nousi ensin nuori mies, jolla ruskeat hiukset ja se jauhoi purkkaa. Mathilde pisti silmälle, ettei mies pukeutunut niin kuin tallien sotkuisuuteen tottuneet.

Heti, kun auton hyrräys loppui, sieltä nousi myös nuori nainen. Punahiuksinen, jonka sähäkkäiden hiuksien latvat olivat huomattavasti vaaleammat. Nainen puhui jotain miehelle, mutta Mathilde oli aivan liian kaukana, että olisi kuullut mitä. Keitä he oikein olivat?

Kauaa Mathilden ei tarvinnut arvuutella, kun kaksikko lähestyi häntä.
"Hei. Me etsitään Jassua, tiedätkö missä se mahtaisi olla?" nainen puhutteli Mathildea.
"Öm, kuin?"
"Meillä on sovittu aikuisten tapaaminen", nainen selitti. "Oletko nähnyt sitä.. häntä?"
"Olen."
"Voisitko kertoa mistä me se löydetään? Mikä sun nimi olikaan?"
"Mathilde."
"Okei, mä olen Annina ja tää on mun veljeni, Sirus."

Sirus heilautti tytölle isosti hymyillen kättään.
"Missä näit Jassun?" Annina yritti vielä uudelleen.
"Joo, tuolla kai", Mathilde osoitti sisälle talliin.
"Kiitos", Sirus naurahti huvittuneena vajavaiselle suunnalle, kun Annina hieman pyöräytti silmiään.

Kaksikko meni sisälle talliin, jossa ei ollut juuri sillä hetkellä ketään.
"Ehkä mä vain soitan sille", Annina huokaisi ja kaivoi Helly Hanseninsa taskusta puhelimen.
"Onko se tuolla?" Sirus kuitenkin keskeytti ja osoitti yhtäkkiä paikalle ilmestynyttä naista, joka lakaisi käytävää.
"Mistä mä tiedän, en ole nähnyt koskaan Jassua."
Sirus tuuppasi siskoaan olkapäähän ja he yhdessä lähestyivät naista.
"Moi, oletko sä Jassu?" Sirus kysyi ja nainen kohotti katseensa lakaisemastaan lattiasta.
"Joo, olen", nainen myönsi ja ojensi kättään. "Jassu Lunden."
"Sirus Løken ja tässä on Annina."
Sirus puristi Jassun kättä, joka ojensi kätensä seuraavaksi tervehdykseen Anninalle.
"Me soitettiin siitä karsinapaikasta", Annina täsmensi vielä.
"Niin tosiaan. Mä näytänkin vähän mitä teille olisi tarjolla!"

Siitä seurasi pitkä ja osittain myös mielenkiintoinen selostus, mitä kaikkea Shelyesistä löytyi ja mitä karsinapaikka tarjoaisi. Täysihoito sisälsi luonnollisesti enemmän kuin puolihoito. Alennusta saisi työvuoroista ja hevosen osallistumisesta tunneille. Ilmeisesti Shelyesissä ei olisi ollut vapaita karsinapaikkoja, ellei joku nuori tyttö olisi hevosensa kanssa joutunut lähtemään. Opettajavanhemmat ottivat toisen, rahakkaamman työn vastaan Oslosta aivan yllättäen kesken lukuvuoden.

He pyörähtivät myös pihalla.
”Tuolla on kenttä ja maneesi. Vapaassa käytössä, kunhan tunti ei ole meneillään”, Jassu selosti. ”Tarhat löytyvät tuolta päin.”
”Laumassa vai yksin?” Annina tiedusteli pohdiskelevaan sävyyn.
”Pääsääntöisesti laumassa. Oliko se teidän tapauksessa ongelma?”
”Aah, ei tietääkseni. Hevonen asuu vielä vanhan omistajan luona, mutta uskoisin sen olevan ihan okei.”
”Hyvä.”

Kierros päättyi tallin yläkertaan. Siellä oli oikein mukavan oloinen vasta remontoitu keittiö ja kaapit tallilaisille.
”Muutto onnistuu ihan koska vain”, Jassu vielä sanoi. ”Karsina on tyhjillään, entinen vuokraaja maksaa vielä tämän kuun loppuun, joten käytännössä tarjolla olisi ilmainen kuukausi.”
”Aijaa, no, sehän kuulostaa hyvältä”, Sirus puhui varmaan ensimmäistä kertaa koko kierroksen aikana.

Sirus ja Annina olivat kaksosia (Sirus Anninan epäonneksi hetken vanhempi), mutta heistä vain Annina tiesi jotain hevosista. Vuosien ratsastuskokemus oli kartoittunut ratsastuskouluissa ja jopa kerran aikaisemmin oman ponin kanssa. Sitten isä oli myynyt ponin, koska Anninan into oli mennyt lähinnä veljensä kanssa kylillä häiriköimiseen. Se oli ollut ainut asia koskaan, mistä nainen oli aikoinaan ollut katkera edesmenneelle isälleen.

Silti Sirus oli lähtenyt aivan oma-aloitteisesti mukaan siskonsa hankkeeseen hankkia hevonen. Sellainen olikin löytynyt läheltä Lofootteja, joten hakureissusta ei tulisi turhan pitkä. Ehkä omistajuuden myötä myös Sirus löytäisi itsensä satulasta. Ainakin veli oli luvannut tulla mukaan usein tallille… olisihan siellä pakko olla söpöjä heppatyttöjä. Niitähän Sirus olikin kytännyt koko esittelykierroksen ajan, eikä oikeastaan kuunnellut yhtään Jassun selityksiä.

”Musta kuulostaa hyvältä”, Annina sanoi. ”Haemme hevosen ensi viikolla eli josko me silloin voitaisiin muuttaa.”
”Sopii oikein hyvin”, Jassu myöntyi hymyillen.
”Hienoa.”

”En nähnyt yhtään muuta heppatyttöä kuin sen ipanan”, Sirus valitti, kun he istuivat Subaruun.
”Ehkä et katsonut tarpeeksi tarkasti”, Annina vitsaili ja käynnisti auton.
”Jos niitä olisi ollut, mä olisin varmasti huomannut.”
”Joo, joo. Hei, lähdetäänkö ulos tänään?” Annina ehdotti. ”Haluan kartoittaa sen yökerhon, josko siellä olisi vaikka joku tarpeeksi kännissä yhden illan juttuun.”
”Sä olet kamala nainen, søster.”
”Oih, takk bror!”

Merkintä 1, #Tarinatempaus2020 / aloituspäivä 8.10.2020
kirjoittaja Løken
lähetetty To 08 Loka 2020, 18:46
 
Etsi: Vanhat päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2017 -->
Vastaukset: 114
Luettu: 10565

Liljan päiväkirja

”Mä laulan suihkussa”
8.10.2020


”Mä laulan suihkussaaaaaa! Laulan mä kauniista naisestaaa! Luokkamme räjähti nauramaan. Lukuun ottamatta minua. Lucas pälätti, pölötti ja nauroi. Luokkamme inhottava pelle.
”Laulatsä suihkussa?” pikkuinen Emma kysyi pikkiriikkisellä äänellä.
”En.” vastasin tylysti. Vaikk olinkin hauska, en koulussa ollut sitä. Yleensä sukulaisten kanssa, tai todella vakavissa tilanteissa.

Opettaja astui luokkaan. Oven päältä tipahti sanko, jossa oli mitäpä muutakaan, kuin vettä!
”Lucas! Kolme tuntia jälki-istuntoa.” Äskeinen lause oli hyvin tuttu. Hyvin hyvin tuttu. Koko luokalle. Se kuultiin viikossa noin 20 kertaa.

Kaivoin puhelimen taskusta. ”Jassu, yksi viesti.”

Jassu kirjoitti: Millon se Lenni vois muuttaa tänne?


sinä kirjoitti: Ihan sama! Vaikka heti. Malla olis kyllä varmaan vaan tyytyväinen, kun se roikale lähtee pois Laughing kysyn vaan vielä äitiltä.


Prrrrrrrr! penkit kolisivat, kun luokka ryntäsi ulos. Koulu loppui. Kotiin!!

Välipala naamaan ja tallille. Rapsutin Mallaa, ja niin lähdin matkaan.

#Tarinatempaus2020, merkintä 4. Aloitettu 2.10.

Ps. En ikinä tiiä, miten tarinat lopettaaXD

kirjoittaja Lilja
lähetetty To 08 Loka 2020, 15:58
 
Etsi: My Dear Diaries
Aihe: Liljan päiväkirja
Vastaukset: 18
Luettu: 1130

# Tallikirja 2017 -->

Nopea lopetus
Perustuu tarinoihin Hallo? ja Jälkipyykkiä(kö?)

4.10.2020 | #vainoaja

Puhelimen iloinen soittoääni kuulosti yhtäkkiä painostavalta ja uhkaavalta. Amira, Beata ja Joona nojautuivat kaikki lähemmäs mua ja yhdessä me tuijotettiin mun puhelimen näyttöä.

Tuntematon numero soittaa.


Mun kädet hikos samalla kun mä kohotin puhelimen ja vastasin siihen. Kolmikon katseet kääntyi odottavasti muhun.

“Haloo? Kuka siellä?” sanoin ääni väristen, mutta linjan päästä ei edelleenkään kuulunut mitään muuta kuin se sama piinaava hengitys.

“Haloo? Kuule, tää ei oo yhtään hauskaa jos tää on joku pilapuhelu”, aloitin nyt vaativammin, keräten samalla mun päättäväisyyteni rippeet, “Mä oon nyt tallilla ja mulla ei oo aikaa tällaiseen, ja - ja jos tää ei lopu, niin mä aion ilmoittaa susta po-”

Tuut tuut tuut.

Lause jäi kesken ja laskin puhelimen alas todetakseni, että soittaja todellakin löi luurin korvaan. Kohotin katseeni Joonaan, Amiraan ja Beataan jotka näyttivät nyt todella huolestunelita ja pudistin päätäni.

“Ehkä se meni nyt perille”, tokaisin, vaikken ollut itsekään siitä kovin vakuuttunut. Amira ja Beata nyökkäilivät pienesti, mutta Joona pysyi vaiti.



Joonan treenejä oli ollut ilo seurata, mutta hyväntuulisuus oli jälleen vaihtunut omituiseen ahdistuksensekaiseen synkkyyteen. Kävelimme yhtenä joukkiona takaisin tallille eikä kukaan meistä puhunut juuri mitään. Auttaessani Theon varusteiden purkamisessa huomasin syrjäkatseella että Beata katsoi mua.

“Hei, älä nyt ota turhaa stressiä tuosta”, Beata sanoi ja laski kätensä mun olkapäälle. Katsahdin sitä otsa rypistyneenä.

“Vaikka tottakai tuollainen on tosi ahdistavaa”, Beata kiirehti sanomaan, mutta hymyili sitten pienesti. “Se voi olla joku lapsi, joka on keksinyt kivan leikin tai jotain.”

“Niin, tai joku muistisairas vanhus”, Amira lisäsi nostaessaan juuri Theon satulaa pois paikaltaan. Joona otti sen vastaan ja kääntyi sitten katsomaan mua huolestuneella mutta tiukalla ilmeellä.

“Oli mikä oli, mutta häirintä on rikos. Lupaa Sonia, että jos tuo jatkuu, ilmoitat poliisille”, Joona sanoi ja mä päästin tukahtuneen huokauksen. Joona ei hellittänyt katsettaan.

“Lupaathan?”

Mä nyökkäsin ja Joona lähti satulan kanssa varustehuoneeseen. Musta oli ihanaa, että ihmiset välittivät musta ja olivat aidosti huolissaan. Mutta jotenkin mulla ei ollut kovin vakuuttunut olo siitä, mahtoiko poliisia kiinnostaa, että joku soitteli mulle puheluita, missä se ei edes puhunut mitään?


Merkintä 6. #Tarinatempaus2020 / aloituspvm. 1.10.2020
kirjoittaja Sonia
lähetetty Ke 07 Loka 2020, 19:57
 
Etsi: Vanhat päiväkirjat
Aihe: # Tallikirja 2017 -->
Vastaukset: 114
Luettu: 10565

Theon päiväkirja

Jälkipyykkiä(kö?)
4.10.2020 - #vainoaja

Perustuu Sonian tarinaan Hallo?


Sunnuntai. Väsytti niin paljon, että olisin voinut nukahtaa vaikka paikallaan seisoen. Vasta uuteen asuntoon muuttaneen Catun tuparit olivat venyneet niin pitkälle aamuyöhön, että saatuani villisti bilettäneen Jannin raahattua asunnolleni nukkumaan ja darrasta selviämään, olin itse pikaisen suihkun jälkeen jatkanut samoilla silmillä työpaikalle yliaikaisin alkavaa, jokasyksyistä inventaariota varten. Tupareissa oli ollut erittäin hauskaa, mutta nyt ne tuntuivat kostautuvan, vaikka olinkin tällä kertaa ollut ihan vain vesilinjalla ja kuskin roolissa. Täytin tauon päätteeksi kahvikuppini jo aivan liian monetta kertaa, jotta pysyisin hereillä työvuoron loppuun asti. Vielä olisi pari erittäin pitkää tuntia jäljellä…

Kellon lopultakin tullessa kaksitoista suljin työpaikan vaatekaappini ja leimasin itseni ulos vapauteen. Väsymys painoi silmäluomia, mutta kaikki viimeisen vuorokauden aikana nauttimani kofeiini ei kuitenkaan antaisi minun nukkua, joten käänsin auton nokan kodin sijaan kohti tallia. Tuskin siitä kovin paljon haittaakaan olisi olla ajoissa tallilla, sillä meillä olisi tänään Theon kanssa Viivi Purolan valmennus, tällä kertaa puomeilla ja esteillä.


"Mooi! Onko täällä ketään?" huutelin ison tallin tyhjille käytäville sisään tultuani.

Ei vastausta. Kaikki hevosetkin olivat ulkona, sillä sunnuntaina ei ollut ratsastuskoulun tuntejakaan pidettävänä. Tämän päivän aamutallin teosta vastaava Jassu oli luultavasti valmistelemassa päiväheiniä niiden jakoa varten, mutta muualla ei ollut ristin sieluakaan. Nousin yläkerran taukotupaan johtavat portaat ylös ja siellä vastassa olivat Sonia, Beata ja Amira, jotka istuivat pöydän ääressä hiljaisina. Tunnelma oli niin jännittynyt ja ahdistunut, että sitä olisi voinut vaikka leikata veitsellä.

"Mitäs täällä on tapahtunut?" kysyin hämmentyneenä yleensä niin puheliaalta kolmikolta. "Ootte kaikki valkoisia kuin olisitte aaveen nähneet."

"Sonialle just soitettiin tuntemattomasta numerosta", Amira totesi ja nyökkäsi pöydällä lojuvaa puhelinta kohti.

Vilkaisin blondia puhelimen omistajaa, joka nyt istui vakavana pöydän ääressä ja hörppäsi kahvia oranssinruskeasta mukista. Se oli hyvinkin outoa ottaen huomioon, että tallilla hänet tunnettiin pienenä ja äänekkäänä koko joukon ilopillerinä. Se sai mut huolestumaan tilanteesta ihan oikeasti ja unohtamaan valtavan väsymyksen.

"Se oli creepyä", Sonia sanoi hitaasti ja vaikeni jälleen. Se tuijotti puhelimen ruutua kuin yrittäisi hypnotisoida sen soimaan jälleen.

"Sieltä kuulu vaan hengitystä", Beata jatkoi siitä, mihin tyttö oli jäänyt. "Sit se puhelu katkes."

"Ehkä se oli taskupuhelu", pohdin ja istahdin tyttöjen seuraan pöydän ääreen. Nappasin sen päällä lojuvan puhelimen käteeni, ja samalla sekunnilla se alkoi taas soimaan.

Tuntematon numero soittaa.

"Pitäiskö tähän vastata?" kysyin tytöiltä, jotka olivat kaikki hätkähtäneet soittoäänen pärähtäessä.

"Se on varmaan se sama tyyppi", Sonia kuiskasi vaistomaisesti.

"Laita kajarille", Amira henkäisi samaan aikaan kun painoin näytöllä näkyvää vihreää puhelimen kuvaketta.

"Haloo?" kysyin soittajalta, mutta en saanut vastausta. "Kuka siellä?"

Puhelimen kaiuttimesta kuului vain hidasta, raskasta ja rahisevaa hengitystä meidän istuessa hipihiljaa puhelinta tuijottaen. Se vain jatkui ja jatkui, ja lopulta Amira painoi punaista luuria katkaisten puhelun.

"Mitä helvettiä", sanoin hitaasti enemmän todeten kuin kysyen.

"Niinpä", Beata sanoi painokkaasti ja vilkuili kaikkia vihreillä silmillään. "Se kuulosti äsken ihan samalta."

"Miks se tekee noin?" Sonia kysyi ahdistuneena ja painoi otsansa taukotuvan pöydän pintaan.

"En mä tiedä", vastasin rehellisesti. "Mutta jos tuo ei lopu, siitä on pakko ilmoittaa poliisille."

Sonia katsoi minua huolestuneena silmät lautasen kokoisena. "Onko ihan pakko?"

"On. Tuo on saatava loppumaan ja syyllinen kiinni."

"Mun pitää mennä laittamaan Theo kuntoon Viivin estevalmennukseen" vastasin tyttöjen kysyvään ilmeeseen noustessani pöydän äärestä.

"Mä tuun auttamaan", Sonia sanoi ilman vastaväitteitä. "En mä halua olla yksin, jos se soittaa taas."

Amira ja Beata yhtyivät tytön sanoihin, joten kävelimme sitten kaikki yhdessä hakemaan Theon tarhasta. Musta ruuna hölkkäsi innoissaan vastaan ja annoin sille porkkananpalan taskustani. Sonia laittoi ruunalle riimun ja narun. Se onneksi laski aina päätään niin, että pienikokoisella tytöllä ei ollut ongelmia yltämisen suhteen. Polkkatukkainen tyttö talutti ruunan reippaasti oritalliin, missä Theo nykyään asusteli ja laittoi sen kaksin puolin kiinni pesupaikalle. Tytöt harjasivat hevosen huolellisesti sillä aikaa, kun raahasin Theon varusteet paikalle ja kävin varustamassa itseni kypärällä ja saappailla, missä oli kannukset jo valmiina paikoillaan. Kolmikko porisi iloisena saapuessani takaisin heidän ja Theon luokseen, mutta tunnelma oli silti odottava. Puhelin ei ollut enää soinut, mutta jossain syvällä sisimmissäni oli tunne, että tämä ei ollut vielä tässä.


"Tarviiksä raippaa?" Beata kysäisi lähtiessämme oritallista kenttää kohti, missä muut valmennukseen osallistuvat ratsukot sekä itse valmentaja näyttivätkin jo olevan.

Pudistin päätäni vastaukseksi ja talutin Theon tallista ulos auringonpaisteeseen. Ilma oli hieman liiankin hyvä ollakseen lokakuun neljäs päivä, mutta en valittanut. Oli huippua pystyä hyppäämään kentällä vielä tähänkin aikaan vuodesta.

"Mä voin tulla painamaan", Sonia huikkasi taluttaessani Theon selkäännousujakkaralle. "Yks, kaks, kol!"

Tyttö laski tottuneesti ja roikkui Theon jalustimessa noustessani satulaan ruunan vasemmalta puolelta. Se otti vielä Theon pepun päällä olleen villaviltin käsivarsilleen ja siirtyi sitten kentän reunalla olevaan katsomoon, missä Amira ja raskausmahainen Beata istuivat. Pyysin Theon liikkeelle ja lähdimme kävelemään alkukäyntejä ennen itsenäistä alkuverryttelyä maapuomeilla, mitä Viivi oli asetellut sikinsokin ympäri kenttää. Theo tuntui reippaalta, mutta pysyi hyvin kuulolla ja hyvien alkukäyntien jälkeen aloittelimme verryttelemään ravissa. Normaaliin tapaani taivuttelin Theoa reilusti molempiin kierroksiin, tein hieman väistöjä ja siirtymiä saadakseni hevosen rehellisesti avuilleni ja pohkeen eteen.

Verryttelyn jälkeiset yksittäiset hypyt sujuivat ihan hyvin. Theo lähestyi esteitä korvat hörössä ja ponnisti voimakkaaseen hyppyyn liidelläkseen toiselle puolelle. Paikatkin osuivat oikein hyvin, vaikka näin pienemmillä esteillä ei niillä ollut niin väliä tuliko lähelle tai kauas, sillä Theo hyppäisi esteet joka tapauksessa. Pienemmillä esteillä se toimikin lähes kenellä tahansa, mutta esteiden ja samalla myös vaatimustason noustessa ruuna tarvitsi enemmän tukea ratsastajalta, vaikka olikin pääsääntöisesti suhteellisen varma hyppääjä. Se ei paljoa kiellellyt, puomeja tuli välillä mutta ei niitäkään kovin usein ruunan ollessa yleensä tarkka jaloistaan.

"Seuraavaksi tullaan pientä rataa, Joona ja Theo voivat vaikka aloittaa sieltä kulmasta!" valmentajamme huikkasi kentän keskeltä kaikkien saatua onnistuneet suoritukset yksittäisillä esteillä ja selostettuaan radan kulun.

Nostin laukan ja ohjasin Theon ensimmäistä estettä kohti, joka oli pitkällä sivulla oleva pieni okseri. Ruuna leiskautti esteen yli varmasti ja käänsin sen seuraavalle esteelle, mikä myös ylittyi hienosti. Theo alkoi hieman kuumumaan ja imemään turhankin paljon esteille, mutta se pysyi silti hanskassa. Kolmas este oli kahden laukan sarja, mille ratsastin melko huonon linjan ja Viivi huomauttikin siitä heti sarjan hypättyämme. Myös laskeutumisesta tuli kritiikkiä Theon singottua aivan minne sattuu sarjan toisena esteenä olleen lankkuesteen hypättyään. Seuraavalle, eli viimeiselle esteelle lähestyessäni pidin Viivin sanat mielessä ja ratsastin huolellisen linjan samalle okserille, minkä hyppäsimme heti ensimmäisenä toisesta suunnasta. Tällä kertaa siirsin ajatuksen laskeutumiseen heti hyppyyn lähtiessä ja Theo tällä kertaa jatkoikin matkaansa juuri sinne minne pitikin. "Paljon parempi!" Viivi kehui ja kiitin Theoa rapsutuksilla.

Lopputunti sujui myös hyvillä fiiliksillä. Theo toimi hyvin ja suoritti kaikki tehtävät juuri niin hyvin, kuin itse siltä pyysin. Nitan eilisestä maastakäsittelytunnista asti vallinnut zen-tila tuntui edelleenkin jatkuvan, enkä voinut olla muuta kuin tyytyväinen. Viimeinkin treenit olivat jälleen alkaneet sujumaan pidempään jatkuneen matalaliitovaiheen jälkeen. Hymyilin tyytyväisenä laskeutuessani mustan ruunan satulasta tunnin jälkeen ja huikkasin kiitoksen valmentajallemme Viiville. Muiden jo lähtiessä kentältä tallia kohti Sonia tuli Beatan ja Amiran kanssa katsomosta ja antoi takaisin Theon villaviltin, minkä nakkasin ruunan selkään. Tyttö kehui innokkaasti meidän suorituksiamme, hän oli varmasti seurannut silmä kovana kaikkien tunnille osallistuneiden ratsukoiden menoa. Iloisen pulputuksen katkaisi puhelimen soittoääni, joka kuului tytön taskusta. Se kaivoi puhelimen taskustaan ja katsoimme kaikki sen kirkkaasti loistavaa näyttöä.

Tuntematon numero soittaa.

__________________________
Merkintä 6, #TarinaTempaus2020 / Aloituspäivämäärä 1.10.2020
kirjoittaja Joona
lähetetty Ke 07 Loka 2020, 18:16
 
Etsi: Shelyesin hevosten päiväkirjat
Aihe: Theon päiväkirja
Vastaukset: 17
Luettu: 1885

Takaisin alkuun

Sivu 6 / 8 Edellinen  1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8  Seuraava

Siirry: